5.11.11

Hautajaiskoordinaatit (omat).

Tulipahan vaan mieleen, että kun ei näistä elonpäivistä koskaan tiedä; Yhtäkkiä huomaa, ne loppuikin tähän... Niin ajattelinpa kirjata suuntaviivat omalta kohdaltani juuri nyt. Ei sillä, että aikoisin lähimpään seitsemäänkymmeneen vuoteen kuukahtaa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin, eli:
Minun hautajaiset ei saa olla mikään surujuhla. Itkeä saa, jos itkettää, mutta mieluummin ei.
Minut tuhkataan. Arkku olkoon halvin (tavoitteena on kyllä joskus osallistua kansalaisopiston arkkukurssille), mutta jos nyt en saa sitä itse askarreltua, niin halvin mahdollinen loota uuniin.
Suruväen juhlavaatteet olkoon jokaisen itsensä näköiset. En niin noista mustista hautajaisjutuista välitä, niin värit sopii mahdottoman hyvin. Heiiiiii, minähän rrrrrakastan värejä! Jokainen siis pukeutukoon juuri niihin vaatteisiin joissa olo tuntuu kotoisalta.
Pappi? Kyllä kiitos. Maistuisi ne mandariinit niin, että vedetään varman päälle ;)
Musiikki? Albinonin Adagio (mieluiten Lara Fabianin esittämänä ja TÄYSILLÄ!)
Muuta musiikkia? No virsistä ainakin 503. Olen tykännyt siitä aina ja sitä on taidettu laulaa kaikissa lasten ristiäissä. Muista biiseistä saa päättää muut.
Ruoka?! No sitä on oltava ja hyvää ja paljon:) Mutta, koska en halua sälyttää vastuuta ertyisesti kenenkään niskaan, niin kävisikö nyyttärit?! Mä niiiiiiin tiedän, että lähipiirissä on ruokamestareita, joten tehköön jokainen jaksamisensa ja tahtonsa mukaan. (Toki koitan säästää arkkurahojen lisäksi vähän ekstraa, mutta tällä kulutusvauhdilla ei varmaan montaa kopekkaa ole....;))
Entä muuta? Mitä pitää ottaa huomioon? Tuhkat mielellään sirotellaan jonnekin; ilmaan, veteen jne. Jotain minulle tärkeitä paikkoja? Jokirantaan, tunturinlaelta ilmaan, jos joku haluaa kiinteän muistomerkin niin rippunen tuhkaa siihenkin paikkaan. Minulle sillä ei ole väliä, mutta jos lähiomaiset jonkin kiinteän muistamispaikan haluaa, jos se helpottaa surutyötä niin silloin juuh.
Kukkia! Kyllä ja paljon ja kaikenlaisia! Ja ne kukat laittakoon jokainen omalle pöydälleen! Eläviä ne ilahduttaa paljon enemmän kuin kuolleita. 1 iso punainen ruusu riittää minulle. Tai jos kaikki ipanat tahtoo antaa omansa, niin pakko kai minulla on taipua?!
Oliskos siinä tarpeeksi suuntaviivoja? Unohtuiko jokin olennainen?

Hmm. Jos tulee muita aatoksia mieleen, niin fiksailen tätä, mutta eiköhän tässä ollut ääriviivat ainakin. Kas kuinka kätsyä tää bloggaaminen. Voi nämäkin rustailla pois mielenpäältä ja täältähän nämä löytyy sitten. Ei juuri nyt tarvitse ottaa sanallisesti *in real life* näitä esiin.

S.A.

6 kommenttia:

Pilviharso kirjoitti...

Ensinnäkin: lämmin osanottoni. En ole ehtinyt juuri surffailemaan ja tämmöistä nyt kuului Susikairaan. Elämä on... myös kuolemaa.

Hyvin suunnittelet, asiaa. Pitäisi itsekin laittaa nuo johonkin (blogiin?) kirjallisena, jottei jää jälkipolville turhaa mietittävää. Esim. arkun haluaisin keveän ekoarkun, mitä sitä kallista puuta maan sisään kaivamaan. Ja paljon muitakin vinkkejä olisi.

Itku vain tulee väkisin hautajaisissa. Ja ikäväitku on myös rakkautta, ei sitä tarvitse kaihtaakaan. Niin, se on minun mielipide.

Jaksuja sinne.

Hehkuvainen kirjoitti...

Haluatko muistopuheita tai muuta ohjelmaa? Mää en niistä muistopuheista oikein perusta, eli mulle ei tartte niitä pitää. Ainakaan sellaisia virallisia. :)

*Voimahali!*

sorvatar kirjoitti...

Hyvin samantapaisia ajatuksia täälläkin. Jonkin verran olen joutunut läheisten hautajaisissa olemaan ja toiveita vastaanottamaan. Isäni joskus antoi minulle itse kirjoittamansa listan hautajaisvieraista, jotka saa kutsua. Kyllä se hiljaiseksi veti, kun sitäkin katseli. Tapa valmistautua poismenoonsa kuten arkuntekemiskurssikin. Mutta tosiaan pienimuotoisesti saa minunkin viimeiset bileet pitää ja kukat laittaa omalle pöydälle:)

liskonainen kirjoitti...

aamen.

ja sitten pitää muistaa vielä kaikki salasanat ja niiden testamentointi.

halaan lisäenkeleiden kanssa.

Outi kirjoitti...

Ensinnäkin voimia jaksamiseen ja toisen tukemiseen.
Itse olen hyvän ystäväni pois menon jälkeen tehnyt hoitotestamentin jälkipolvia ajatellen sekä mieheni kanssa olemme tehneet paperin jossa kerromme kenet haluamme lastemme huoltajaksi jos meille sattuu jotain. Sen lisäksi olen pyytänyt siskoani "katsomaan" mieheni ja lasteni perään jos minulle tapahtuu jotain. Eihän sosiaaliviranomaiset välttämättä noudata mutta kuitenkin....

Anonyymi kirjoitti...

Mullon simppelit koordinaatit kanssa, toivon että jälkipolvi ne aikoinaan toteuttaa.

Tuhkat olisin halunnut siroteltavaksi Mäntsälän lemmikkilehtoon, siellä kun useampi uskollinen ystävä odottelee, mutta viranomaiset kieltää.

Tuo tuhkan sirottelu on tehty aika vaikeaksi, aina tarvii jonkin luvan, vaikka luulisi, ettei siinä mitään, ei ympäristövahinkoa tms.

Tää ontaas yksi niistä asioista, joita ei jaksa ymmärtää.

HannaHoo