16.2.10

Mutkat suoriksi.

Joo! Nythän mää hokasin, että viidenkilontaistelua taitaa olla useammallakin mielessä, siispä teen "mutkat suoriksi"-kategorian ja laitan aina otsikoksi "mutkat suoriksi 1...2...3..." Sillä tavoin voi ohittaa ko. postauksen, jos aihe ei kiinnosta.

Minusta tuntuu, että punnitus kerran viikossa olisi sopiva eli laitetaan punnituspäiväksi keskiviikko. Itse aion käydä vaa'alla aamulla, koska silloin se näyttää armeliaampaa lukemaa. Huomenna kirjaan painon ylös, mutta vain lukuna x (jotain rajaa nyt tähän paljasteluun kuitenkinXD) ja sitten viikon päästä +/- muutoksen.

Tänään olen syönyt tähän mennessä:
aamu: muroja ja maitoa, mandariinin ja 2 kuppia kahvia.
päivällinen: ceasarsalaattia
päiväkahvilla: tolkuttoman suuren hillopullapitkonsiivun (noin 10 cm:P) 2 kuppia kahvia
lounas: edelleen sitä karjalanpaistia lautasellisen, 2 ruisleipää juustolla ja kurkulla, maitoa.

Juttuja, joista en luovu: kevytmaito. Jumankekka, että vihaan rasvattomia ja vähärasvaisia tuotteita. piste. Olen joskus yrittänyt vaihtaa rasvattomaan maitoon ja light-tuotteisiin ja se ei ole minun tie. Ei tod. Herkkupala. Joku pikkuherkku, pulla (joo-o, yleensä kyllä ihan maltillinen pikkupulla eikä puolta pitkoa, muttaku E kävi ja se pitko oli niin tuore ja ihana;D), keksi, suklaapala tms. Herkkupalasta en luovu. En.
Juttuja, joista voin ainakin vähän tinkiä. Paistaminen voissa-ok, yritän laittaa voin sekaan vähän öljyä. Kerman käyttö. "Voissa paistettu ja kermassa keitetty". Ihan sama mitä sontaa tuunaa tuolla ohjeella, niin hyvää tulee. Juustot- minun suuri intohimo- mutta joo, tätä voisi yrittää kohtuullistaa nyt ainakin.

Aion juoda vähintään 2 litraa vettä päivässä. Juon aivan liian vähän, joskus saattaa mennä päiviä etten juo vettä ollenkaan. Laitan aamulla kannun pöydälle, joten siitä on helppo seurata veden menekkiä ja napata lasillinen ohikulkiessaan. Juon ison lasillisen ennen ruokaa- toivottavasti annoskoot pysyisivät hallinnassa sillä. Välillä nimitttäin syön toooosiii isoja annoksia- varsinkin silloin, jos en ole syönyt mitään aamulla, päivällä enkä iltapäivällä. No ihmekös tuo, että tulee mätettyä, jos syö vain kerran päivässäXO

Liikunta... *tästä lisää, kunhan ensin nyt laitan nämä ruokajutut kuntoon*.

Miltä kuulostaa? Meneekö metsään, niin että rytisee? Ja se saamarin 5 kiloa on just niin ärsyttävän verran- ne vanhat vaatteet kirraa ja housut nostaa makkaran vyötärölle. Koko vaatevarastoa ei huvittaisi uusia, joten yritetään antaa niille viidelle kyytiä. Voisi toki lähteä vaikka 15, mutta 5 kuulostaa sopivan vähältä ja kuitenkin sen jo huomaa kropassa.

Näillä mennään siis:) Jos haluatte mukaan, niin laittakaa vaikka itselle(mieleenne) paino huomenna ylös ja sitten viikon päästä muutos +/- kommenttina tai jos joku haluaa mitata mieluummin mittanauhalla, niin sekin sopii! Oon aivan varma, että kyllähän meistä nyt vähintään 20 kiloa yhteensä lähtee ennen kesää. 40 voipakettia!!!!

Tsemppiä meille ja teille ja sulle ja mulle!

S.A ;D

19 kommenttia:

Ofelia (vesilasi kädessä) kirjoitti...

HUI! Miten sä pärjäät ilman vettä?! Mulla menee aina monta litraa varmaan päivässä. Ruuan kanssa maitoa (ja kevyttä tai joskus jopa punasta, kevyttuotteet on YÖK), mut muuten litkin vettä jatkuvalla syötöllä. Eikö imettäminenkään janota sua? Tai kahvi?!

Mä oon aikoinani onnistunut laihduttamaan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, siis rupesin syömään munia, kanaa ja kalaa ja unohdin muka-kasvissyöntini. Johan teki vähemmän mieli makeaakin! Pähkinätkin oli silloin mukana.

Ruska kirjoitti...

Tsemii ja onnistumista sinulle! Tulen seuraamaan ja kannustamaan, sillä minulla samat tavoitteet. Olen lihonut syksystä 4 - 5 kiloa eli työelämä lihottaa! Kunto myös rapistunut :( Jotta eilen uhosin, ja juuri tänä aamuna asetuin minäkin vaakaan ja otin lukeman ylös. Nyt se alkaa!

Sama juttu minulla lihgtien suhteen. Inhoan niiden makua eikä rasvattomatkaan mitään herkkua. Ja pulla per päivä ei ole vaarallista, sillä se saa endorfiinit liikkeelle ja tekee elämän nautittavammaksi. Ja voi on luomua parraimmasta päästä ;) Jotta näillä eväillä...

Anitta kirjoitti...

Mulla onkin vahtiviikot menossa kun ilmottauduin siihen lukutaitokampanjaan ja kävin seurakunnan punnituksessa.
Aamulla söin kaurapuuroa mustikoiden kera, päivällä köyhääkin köyhempää kaupan pitsaa puolikkaan, iltapäivällä menikin kaksi laskiaispullaa(á 300kcal), kun en saanut ketään kahvittelukaveriksi. Illemmalla oli muusattuja juureksia, raastesalaattia, pari lusikallista riisiä ja lihakastikkeen loppu + omena. Nyt vielä iltalääkityksen kanssa purkillinen luomuviiliä. Jaa, vettä olen juonut ruuan kanssa 2 lasillista ja aamulla kupillisen kahvia.
Huomenna sitten täytyy muistaa 0-punnitus.

Hehkuvainen kirjoitti...

Täällä luontaisterapeutti nyökyttelee hyväksyvästi suunnitelmillesi *nyök nyök* :).

Rasvaa pitää ihmisen syödä tietty määrä, se on vissi. Rasvattomat tuotteet ovat aika kumma juttu, en tykkää minäkään. Ofelia tuossa on sen itse todennut: ne on ne hiilarit jotka herkemmin painoa tuo.

Ja maltillisesti nautittuja herkkuja ei saa itseltään laihduttaja kieltää, muuten tulee ihan tuskaa koko hommasta! Ei se laihdutus yhteen pullaan kaadu.

Tärkeää on muistaa syödä säännöllisesti pieniä määriä. Sillä sitä saa itsensä palloksi ja huonovointiseksi kun kitkuttaa päivän pelkällä kahvilla ja illalla vetää itsensä ähkyyn jollain mätöllä. Ei laihduttajan tarvitse nähdä nälkää.

Tsemppiä! :)

Villikissa kirjoitti...

Uskaltaisko mukaan... Meillä on tosin puntari rikki, ei saa laitettua nollan kohdalle(on sellainen vanha viisarimalli), mutta jospa sais jotenkin punnittua...
Tosin vieläkin mietityttää...
Minulla olisi noin kymmenen kilon pudotus edessä, mutta tuo viisi olisi tosin pienempi luku.

Ähhh, menee jahkailuksi. Ilmoittelen huomenna miten tässä pähtäilyssä oikein kävi. ;)

Tiijja kirjoitti...

Heippa Rouva Susikaira ja kiitos kun kävit blogissani! Tulin vastavierailulle ja meinaan kyllä tutustua tarkemminkin jahka tässä kerkeilen. Onnea kovasti urakkaan, sama pitäisi kyllä itsekin suorittaa. Jotenkin se vaan on niin _pirun_ hankalaa, se viisi kiloa ei lähde multa sitten mitenkään vaikka koko viime talvenkin yritin. Toivottavasti onnistut paremmin kuin minä!
Mukavaa viikonjatkoa!

Patonki kirjoitti...

No niin. Minä aloitan torstaina viikon mittaisen 'puhdistuksen' (=kasviksia, riisiä, vihreetä teetä, vettä.. ei eläin-eikä viljatuotteita). Sen jälkeen mukana tukevammin.

Ja rasvaton maito on persiasta. Yök. Eli samoilla linjoilla ollaan :D

stansta kirjoitti...

Mulle taitaa riittää, että laitan vihdoinkin taas nuo (kummatkin) proteesit suuhun -en osaa syödä niillä vieläkään. Myönnän, että en ole harjoitellutkaan. *nolo* Mutta nyt kun Epsoo osti ystävänpäivän aattona kahta eri kiinnikettä, on urakkaan jälleen alettava. Saattaa silti syömiset jäädä pelkäksi harjoitteluksi?

liskonainen kirjoitti...

KÄÄK!
näyttää tuo BMIni neljääkymmentä joten viisi kiloa ei taida vielä näkyä eikä tuntua missään.

huomen aamulla en aikonut herätä, mutta jos sitten puolipäivän jälkeen kävisin puntarissa...
ans kattoo...

houkutteleva haaste kuitenkin.

TaiNa kirjoitti...

Just äsken kuules luin yhestä kirjasta, että jos juo paljon kahvia, niin pitäisi juoda vetenä kaks kertaa se kahvin määrä. Eli jos juot mukin kahvia juot kaks mukia vettä jne. Sillä tyylillä mä varmaan lotisisin ja loiskuisin kävellessäkin xD

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ollaan! Minä yritän vähentää leivän puputtamista, liian helposti tulee nälkään tekaistua vain leipää. Yritän vähähiilarisempaan suuntaan, mutta orjallinen en ole.

Mä taas tykkään rasvattomasta maidosta, muut tarttuu kitalakeen : )

Liikuntaa harrastan jo nyt ja nyt kun aurinkokin näyttäytyy, lähden viikonloppuisin taas sauvakävelemään.

Ja vettä: kannu tosiaan täälläkin pöydälle, myös kotona (töissä on jo, mut miksi unohdan juoda????)!

Kyllä näillä pitäisi kilot karista! Se on vaan tahdosta kiinni.
Tsemppiä!

Minna

Siru71 kirjoitti...

Mie olen mukana! Pitää saada kyllä lähemmäs 10 kg pois, mutta -5 olisi hyvä alkusysäys. Ja pitää kokeilla jotain uutta, kun ei vanhoilla konsteilla lähde mitään.
On kokeiltu Painonvartijat, Kalorilaskuri, Kiloklubi, Keventäjät, oma blogi...
Miekin olen huono juomaan vettä, unohtuu tai ei vaan viitsi, eikä paljon juotuna ole niin hyvääkään.

Ceraci kirjoitti...

Taidan minäkin tulla mukaan. Viisi kiloa noin alkuun olisi ihan passeli tavoite. Sitten sen jälkeen voisi ottaa ainakin pari kertaa sen viisi kiloa uudestaan. Mutta jos nyt tosiaan vaikka ensimmäisen viisi kiloa karistaisi kesään mennessä.

Ja haluaisin kyllä tietää, kuka on sanonut, että imettäminen laihduttaa... Mä en ole kyllä huomannut sellaista ilmiötä...

liskonainen kirjoitti...

meinasin unohtaa koko puntarin. 97 yksikköä se näytti, mutta leikitäänkö että se vähän heittää, olenhan juonut jo puoli litraa vettä ja mukillisen kahvia...
seli, seli.

mutta tästä lähdetään.

Anonyymi kirjoitti...

Akka, hassu juttu, mutta kyllä siihen rasvattomaan maitoonkin tykästyy, kun tarpeeksi pitkään totuttelee. Entinen työkaverini muinoin kehui, kuinka heillä lapsetkaan eivät juo kuin rasvatonta maitoa. Minä ajttelin, että voi raasuja, joppia mikä joppia. Kuluipa muutama vuosi, ja meikäläinen ryhdistäytyi laihduttamaan. Menin oikein ryhmäänm jossa totta kai rasvaton maito kuului ruokavalioon rasvaisempien asemesta. Ihme tapahtui;muutama kuukausi ja 18 kiloa kevyempänä maistui rasvaton maito minusta kaikkein ihanimmalta. Sama pätee vieläkin, 15 vuotta myöhemmin. Jos ei rasvatonta maitoa ole tarjon, saa vesi kelvata. Toisen lapseni vieraillessa ja aterioidessa ostan ykkösmaitoa hänelle ja lopun joko tyrkytän mukaan tai käytän vaikka pannukakkuun. Toisen perhe onneksi käyttää rasvatonta, ei tarvitse erikseen ostella muuta.
Koeta, Akka, sitkeästi totutella rasvattomaan, lopussa kiitos seisoo.
Delilah

Sipulix kirjoitti...

Mukana ollaan :) ja minäkään en luovu kevytmaidosta, sitäpaitsi se vatsaystvällisempää, pikkusen rasvaa niin imeytyy ja pilkkoutuu paremmin :) muuta piilorasvaa voi sensijaan vähentää :) ja herkuistakin voin luopua...liikuntaa en pysty lisäämään enää--> muuten pitää ottaa aikaa työnteosta ja nukkumisesta ja niistä ei voi enempäänsä tinkiä ;)

Sipulix kirjoitti...

ps. inhoan light ja kevyttuotteita, mun motolla mennään ILMAN LISÄAINEITA JA JÄTETÄÄN SITTEN KOKONAAN VÄLIIN :DDD
t. maalainen

Sanelma kirjoitti...

Minä myös mukana! Jos yrittäisin päästä kesään mennessä 7-8kg niin ois mahtavaa!

Ja kun nyt oon sen näin julkisesti sanonut niin nyt ei auta kuin tehdä totisesti jotakin!

Pellon pientareella kirjoitti...

Ei niitä kevyttuotteita kannatakaan syödä, ovat ihan skeidaa. Täynnä lisäaineita ja sokeria tai makeutusaineita ja täyteaineita. Jos rasvaa on 0%, niin jotain sinne on sen tilalle laitettu, ja se ei yleensä ole mitään terveellistä. Rasvaahan pitää ihmisen syödä, mutta hyvälaatuista kasvisrasvaa ja kalarasvaa. Rasvainen kala kuten lohi, auttaa rasvanpoltossa. Lisäksi kasvisten ja hedelmien lisäksi pähkinöitä ja siemeniä (ei maapähkinää).

Vehnä ja sokeri pois tai mahdollisimman vähälle. Niistä ei ole kuin haitallisia vaikutuksia, myös terveyteen, ei vain painoon. Jos viljaa, niin vain täysjyväviljaa, kohtuullisesti. Riisin, pastan ym. voi korvata pitkälle vihannes- ja juureshöystöllä, kevyesti wokattuna.

Hidastempoista, rauhallista ja pitkäkestoista liikuntaa, esim. reipasta kävelyä tai hidasta juoksua, 45 min - 1,5 tuntia. Tai lumenluontia, hiihtoa, lumikenkäilyä. Alkaa rasva palaa.

Nälkää ei pidä nähdä yhtään.

Olen puhunut, ugh ;).