8.12.10

Huippuunsa viritetty rytmitajuttomuus.

Ei helkkaroidi, kuten ehkä muistatte aloitin jumpan alkusyksystä. Ihan olen pontevasti siellä muistanut käydä ja karvaasti olen saanut mummoilta muikkareita, jos en ole muistanut (2 lintsausta). Heti seuraavana päivänä on kolme mummelia tullut töihin tenttaamaan miksen ollut jumpassa. Yritä siinä sitten nohevana lässyttää, että ko oli muuttoa ja muutenki kiirettä... Hyvä vain, että hoputtavat laiskapersettä.

Mutta siihen alkuperäiseen aiheeseen. Olen muka tähän asti pitänyt itseäni suht rytmitajuisena ja jos nyt ei kunto olekaan kohonnut syksyn aikana, niin ainakin on käynyt harvinaisen selväksi, että rytmitajua ei ole. Ei pätkääkään. Olen juuri se, joka sekoilee aivan kaikissa askeleissa. Ei vi**u ole niin selkeää rytmiä ja askelsarjaa, ettei siinä voisi jotenkin seota. Jalat vielä menee jotenkuten (laahaa perässä nyt ainakin), mutta jo vain, kun pitää heilutella käsiä mukana, niin jo on jalatkin solmussa. Ihan tosi! Että yksi askel sivulle ja sitten heilautetaan käsiä ympäri ja huiskis jo on kintut vinossa ja kädet huitoo mihin sattuu. XO

Jumppaope on kiva ja antaa tämmöiselle pässille vapautusta; sanoo sievästi, että jos menee rytmi sekaisin, niin voi tehdä vaan jalkoja. Fine! Kiva juttu! Paitsi, että minä olen hionut tämän huippuun. Minun jalkojen rytmi menee sekaisin, jos katson jonkun toisen heiluvia käsiä! Samperi, pitäis olla semmoiset laput niinkuin ravihevosilla.

Tänään meinasi iskeä oikein järkyttävä masennus. Vittu, mie en osaa edes haaraperushyppyä ilman, että sotkeennun jalkoihini tai, että kädet heiluu ihan tahdottomana minne suuntaan sattuu. Että jalat levaälleen ja kädet levälleen ja sitten niinku paketti kasaan, niin eiköhän mulla ole kädet levällään ja jalat ristissä XO XO XO (silisilisili-myötätunto päänsilitystä taas)

S.A.

Ps. Kyllä minä urheasti kuitenkin kirjoitin "kyllä" jatkaako keväällä?- kyselyyn.
Pps. Ja heiiiiiii, tämä ei ole mikään hieno tsumpa, tai airopik. Ei kun tää on ihan kuntojumppa, joka ei sisällä vaikeita askelsarjoja. Mitä nyt haaraperushypyn.

9 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Meinasin sanoa, että sullé on annettu miesten aivot. Ne kun ei kuulemma osaa liikuttaa jalkoja ja käsiä yhtä aikaa eri suuntiin. Mutta kyllä ne ennen ainakin armeijassa osas kyykkyhyppelyä. Puuttuuko sulta joku sekahyppelyosio aivoista. Multa taitaa puuttua. Huomasin viime viikolla, että mulla menee puikoilla silmukat sekaisin kun joku vieressä sanoo 3 nurin 3 oikein ja mun pitäis tehdä 2 nurin 2 oikein. Teen näköjään sen mukaan mitä kuulen. Mulla pitäis korvat tulpata käsityötapaamisissa. :)

Patonki kirjoitti...

Kätevänä ihmisenä äkkiä tekaset itsellesi sellaiset ravihevoslaput.

Ja haaraperus on kyllä hankala, jos sitä alkaa miettimään samalla..

Aija kirjoitti...

Voin sieluni silmillä nähdä tuon ;-) Olen jumpannut Suomessa, Belgiassa ja nyt täällä Italiassa ja joka ikisessä maassa on jumpparyhmässä ainakin yksi samaa sorttia oleva. Mutta sitkeästi pysyvät mukana ja täälläkin ope sanoo, että kannattaa tehdä pelkät jalkaliikkeet jos kädet ei pysy vauhdissa mukana! Oot ihan kansainvälinen :-D

Stansta kirjoitti...

"Pääasia, että käyt!", sanoo yksi laiskamato.

Anonyymi kirjoitti...

Sama vika täällä. Liikaa liikkuvia osia, luulen ma. Mutta kannattaa käydä jumpassa siitä huolimatta sitkeästi vaan, niin minäkin teen :-)

-Solja

Sari kirjoitti...

Juuri tuon takia en käy jumpassa! Mulla on tuo sama ongelma, että kädet ja jalat ei toimi yhtaikaa eri liikesarjoissa.

Kimmeli kirjoitti...

Minulla on jo jalat heti solmussa, vaikka en käsiä liikuttaisikaan. Pelimies näytti minulle hauskan näkösen liikesarjan pelkästään jaloilla ja kun se näytti niin tanssilta, niin toki halusin yrittää...Hah, naurut sain siitä soheltamisesta! Yritän viel salaa ja yksin kotona :)

Hanni kirjoitti...

Heh, mun vieressä jumpassa on täti, joka on varmaan samaa heimoa sun kanssa :) Sitä ei voi katsoa, kun menee omat kuviot solmuun :D Noooh, toisaalta.... multa menee oikea ja vasen sekaisin viimeistään siinä kohtaa kun pitää kääntyä selin ohjaajaa, ja unohdan, että silloin oikealle mennäänkin vasempaan ja päinvastoin. Ja sitten kirmataan vieruskaveria päin, ja vika on minussa.

Myrkytär kirjoitti...

Kuullostaa tutulta.. Minä kans kuvittelin että omaan edes jonkunlaisen rytmitajun. Mut ans olla kun Kiinassa sitten tarjottiin oppilaitoksen puolelta harrastaa tai-ji:tä kerran viikossa. Opettajana oli 90-kuoleman välillä oleva setä, ummikkokiinalainen. Siellä me länkkärit sitten koitimme pysyä perässä. Jalat liikkuu näin. Joo, selvä. Käsiä liikutellaan näin. Helppo homma. Ja sit hengitellään näin. Sopii. Mut sit tuli se paha osuus, kun kaikkia kolmea piti tehdä samaan aikaan. Kävin tasan kahdesti ja sit loppu. Ei kestäny psyyke alituista kompurointia.