13.12.10

Miten tehdään ISO sotku?

Silleen, että töiden jälkeen (18--->) mennään kauppaan ja ostetaan lanttulaatikko-, pastasalaatti- ja vihersalaattiaineet. Pyydetään 3 kpl lapsia avuksi ja levitellään pöydälle leikkuulautoja ja kuorimaveitsiä ja puukkoja. Nostetaan 1 lapsi, jota ei pyydetty talkoisiin, pöydältä lattialle. Kuoritaan ja pilputaan, kukin taitonsa mukaan ja se kenen kädet on vapaana nostaa sitä yhtä lasta lattialle *jatkuvasti*. Kun yksi apulainen (ei se kutsumaton, ikävä kyllä) kyllästyy, kaadetaan penkki lattialle, ettei sen kutsumattoman olisi ihan niin helppoa päästä pöydälle istumaan ja sörkkimään kaikkea. Viedään kutsumaton lastenhuoneeseen ja sieltä se saapuukin ennen itseä takaisin pöydän ääreen apunaan pikkujakkara. Nostetaan yksi lapsi lattialle.

Keitetään pastaa vähän "ylialdenteksi", kun unohdetaan se levylle. Kaadetaan kuumat höyryt omille käsille. Prkle, kylmää vettä vessassa ja tiedetään jo valmiiksi, että se kutsumaton on todennäköisesti ehtinyt sekoittaa lantun kuoret sinne pastasalaattiin, todetaan hetken päästä juurikin näin käyneen. Kehutaan yhtä lasta, koska se osaa laulaa niin hienosti ja KOVAA Jumalan kämmenellä. *rukoillaan, että Jumalalla on homma hanskassa ja suojelusenkelit ehtii ottaa jossain välissä kutsumattomalta apurilta puukon kädestä*.

Todetaan, että tänäkään vuonna 6 litraa lanttuja ei mahdu 5 litran kattilaan. Pyydetään (huudetaan) Joulupukkia hätiin! Tuo minulle 10 litran kattila, lupaan, etten pety vaikka saisin kaksi 10 litran kattilaa.

Päätetään, että tänä  vuonna ei askarrella kortteja. Ei niitä taideta paljon lähetelläkään- muistaakseni ne pitäisi postittaa joskus lähipäivinä...?

***

Tähän kai sopii Aan napakka itsearvionti kotitaloustuntien kulusta ja oppimistaan asioista:

"Tehty kaikenlaista ja mukavaa on ollut. Kaikessa onnistuttu, jos ei hyvin niin jollain lailla sitten. Opettaja on mukava ja omasta mielestä osaan kotitaloutta todella hyvin!"

Puuh. Entä miten sitten soseutetaan 5,2 litraa lanttuja ja lisätään ne loput aineet sinne 5 litran kattilaan????????????? Voi vihne.

S.A.

10 kommenttia:

Leea kirjoitti...

Kyllä ne miniät tulevaisuudessa kiittää, kun mies osaa tehdä keittiöhommia. Ja jos ei kiitä, niin ainakin SYYTÄ OLISI!

Muuten ok juttu tuo lanttusose, mutta hommasta puuttui yksi henkilö eli se avustava käsipari, joka olisi pitänyt sen pienimmän avustajan näkö- mutta ei kosketusetäisyydellä. Joten HULLUUTTA, sanon minä. Sosetta saa myös kaupasta ja hermoilla ei ole hintaa. Nippanappa piparit (valmistaikinasta) suostun tekemään kolmen avustajan kanssa. Muuten tehdään jätkä kerrallaan, kiitos.

Anitta kirjoitti...

Eihän se lanttuseos mahdu millään kattilaan. Iso ämpäri siihen tarvitaan. Ainakin 10 litran. Tai sitten pieni saavi.
Voiskohan ne lantut kypsentää uunissa. Ei tarvis vahtia kiehumista. Tjaah, ei taida olla niin isoa uunivuokaa, heh.
Kahdellakin kattilalla voi lanttuja keittää ja sitten survoa siinä saavissa.
Saavissa voi sitten joutoaikoina säilyttää vaikka pakasterasioita.
Sanoo eräs ämpärikaupalla lanttulooraa tehnyt.
Mitäs muuten laitat siihen lanttulaatikkoon. Minä laitan mannaryynejä, voita, maitoa, kananmunia ja suolaa ja siirappia.
Niin ja lantut keitän sokerivedessä ja annan liota keitin vedessään yön yli.
Juu ja vielä. Ne apukädet kyllä vähän kerrallaan oppii siinä samalla jotain. Silmänpohjiin painuu kuvat miten lanttulaatikkoa tehdään ja sitten muistikuvat kaivetaan 40 vuoden päästä esille kun ei ollakaan äidin ruokien ääressä.
Nykyisin mun laatikot on niitä äitien tekemiä, vähän kermalla ja voilla höystettyjä ja uudelleen uunissa paistettua. Menee pojalla ihan täydestä. Hän kun haluaa "itsetehtyä".

Hanni kirjoitti...

Ei tätä voi lukea :DDDD

Sipulix kirjoitti...

Hauskaa joulua koko lanttuperheelle! Sipulixi halaa etäältä!

TaiNa kirjoitti...

Just tuon takia meillä syödään vain kaupan porkkalaatikkoa jouluna, kermalla ja vähän muulla höystettynä (ettei se nyt ihan maistu vetiseltä kaupan laatikolta). :D

Eeva kirjoitti...

Ihanaa joulunaikaa Kairalle :) Kunpa ehtisinkin tekemään laatikot itse... No ehkä ensi jouluna sitten

jerikonruusu kirjoitti...

;o), ei voi muuta!

Ruska kirjoitti...

Melkein käy kateeksi, kun en ole koskaan nähnyt tuollaista isoa sotkua. Kun ei tullutkaan sitä lasta, jota ei oisi pyydetty mukaan hommiin :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Heh, vauhtia ja vaarallisia tilanteista. Terveisiä pojalle, että tämä on nerokas ja ajaton viisaus: "Kaikessa onnistuttu, jos ei hyvin niin jollain lailla sitten." Tämä on hyvä pitää mielessä, siis ihan oikeasti.

Susikairan akka kirjoitti...

Anitta:) Muuten sama lista, paitsi korppujauhoja mannaryynien tilalle:) Namnamnam!

Lanttulaatikko ja kinkku on joulupöydän ykköset! aamen!