23.1.11

Ikävä nakertaa.

Olisi monta tarinaa kirjoitettavana. Voisi kirjoittaa vaikka siitä, miltä tuntuu olla kauhistuttavan huolissaan tai miten musertavalta tuntuu kuunnella pienten ja isojen lasten itkua... Kuka itkee kipua, kuka ikävää... Voisi kirjoittaa siitä miten itse itkee jonkun vieraan lapsen amputoitua jalkaa (joka kylläkin päivänvalossa paljastui ihan tavallisesti kipsatuksi jalaksi) tai voisi kirjoittaa näistä loputtomilta tuntuvista päivistä, öistä, tunneista, minuuteista. Voisi kirjoittaa puheluista, jotka Cee-puhekoneen ansiosta eivät pääty milloinkaan tai voisi kirjoittaa vaikka mistä kurjasta... mutta.
En mie jaksa murheita listata; niin kuin kahvihuoneen päiväkirjassa luki: Et voi estää murheen lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä rakentamasta pesää hiuksiisi. Kaiken kaikkiaan ollaan selvitty kiitettävin arvosanoin tästä maratonista ja mahdollinen kotiutuminen voisi häämöttää huomenna. Huomenna on uusi pään magneetikuva ja jos se on ok, niin sitten päästään poiiiiiiiiiis, jos se taas ei ole ok, niin sitten... no hö, ei päästä pois. Osastolla on onneksi valtavasti lautapelejä, askartelutarvikkeita (am I in heaven?????;D) ja huoneessa tv- ja dvdsysteemit sekä playstation (hahhhaaa, Bee sanoi tänään Ukolle puhelimessa, että äiti on ihan sikahyvä pelaan pleikkaria, se tietää ihan kaikki jutut).

Koti-ikävä on järkyttävä. Oikeasti. Muutamina viime päivinä ei olla juuri muusta puhuttukaan kuin velipojista ja Remusta ja niiden kaikkien toilailuista. Kotona on kuulemma "aika sotkuista" (ahaa, tämäpä yllätys) ja sielläkin kuulemma meitä ikävöidään, siis ne ikävöi, jotka vielä hämärästi muistaa meidän olemassaolon.

Ehdottoman huikeaa oli tavata Sipulix livenä ja puolitoista tuntia hurahti ihan huomaamatta nauraa rätkättäessä. Sipulix toi tuliaisiksi valtavan kassillisen herkkuja ja hänen poikansa oli lähettänyt Kohti korkeuksia-dvd:n lainaan (kyllä me se palautetaan ;D). Eli kannatti sairastua, jotta päästiin tapaamaan ;D

Eilen käytiin potilas Sairasen kanssa kaupungilla asti. Sairaalakonkari opetti, että sairaalajakson päätteeksi on syytä ostaa "paranemislahja" ja käytiin sitten se Been haaveilema Nomination ja siihen yksi palikka (Suomileijona). Hups, löysin myös itselleni "paranemislahjan". Googlettakaapa spinningjewelry, semmoisia kapeita sormuksia, joita voi kerätä usean samaan sormeen ja rakentaa omannäköisen sormuksen. IHQUUU!

Eilinen oli muutenkin huippupäivä! Meidän Herkkuhaltija (joka on siis vieraillut osastolla ja tuonut myös herkkuja tänne:)) kävi noukkimassa meidät kaupunkilomalle ja käytiin syömässä, vuokrattiin elokuva ja katsottiin se siis siellä kaupunkitukikohdassa ja herkuteltiin ja oltiin vaan. Koeponnistus kohti vapautta.

Nyt ei vaan päähän mahdu muuta kuin kotiin, kotiin, kotiin... Deen luo! Kolme viikkoa on yli sietokyvyn. Ugh!

S.A.

18 kommenttia:

TaiNa kirjoitti...

Mahtavaa kuulla että siellä ollaan jo paranemaan päin ja ehkä kotiinkin pääsette jo piahkoin! :)

Eeva kirjoitti...

Voi kun ihanaa kuulla teistä. Me kaikki lukijat ollaan oltu hengessä niin mukana mutta kun suomalainen ihmisrotu on luotu semmoiseksi, ettei kehtaa häiritä kun on vakavat paikat. Nyt on hyvä sannoo, että IHQUU ja HALLAUKSET!!! :)

Eeva kirjoitti...

Ai niin, tiedätkin varmaan, että meijän kylän tytöstä tuli eilen maailmanmestari!!! Ja Villelle pronssia;)

Pilviharso kirjoitti...

halihalihali...

Leea kirjoitti...

Huh!
Kylläpä helpotti nämä uutiset.
Olen Eevan kommentin kanssa samaa mieltä! Täysin!

Villiviini kirjoitti...

Näitä lukiessa taas itku pääsi. Halaukset, on teillä ollut kestämistä. Toivottavasti kotimatka on huomenna edessä ja sitten koko katras koossa.

Eeva kirjoitti...

Kaiman kanssa samaa mieltä!

Ihanaa, että vihdoin kotiinpääsy odottaa nurkantakana, ihan varmasti pääsette kotiin huomenna :)

liskonainen kirjoitti...

ihania uutisia!

(iso) Dee kirjoitti...

Hyvältä tuntuu kuulla, että kohta pääsette kotiin muun perheen luo.

Hanni kirjoitti...

Ei epäilystäkään, etteikö ole kamala ikävä kotiin, teillä molemmilla. Ja kotona kaikilla ikävä teitä molempia. Mutta pistetäänpäs viimeiset enkelit liikkeelle (tai onhan niitä enkeleitä, mutta tämän asian suhteen) ja toivotaan hartaasti, että huomenna pääsisitte kotiin. Voin kuvitella sitä riemun melskettä, kun kotiudutte.

Mahoton rutistus Hannilasta!!!

Hanni lisää: kirjoitti...

P.S. oliko pakko laittaa tuo sormuslinkki :D Ainoa hyvä puoli on, ettei niitä tietenkään myydä täällä meidän kuppasessa kaupungissa. Muuten oisin huomenna liikkeen oven takana ennen yhdeksää seisomassa ja kolkuttelemassa....

stansta kirjoitti...

Täälläkin pidetään tiiviisti peukkuja kotiutumisen puolesta!!!

Sari kirjoitti...

Kiva kuitenkin kuulla, että teillä menee siellä jo noin hyvin, että osaatte kaivata kotiin. Kyllä se poika siitä paranee ja pääsette katsomaan muita rakkaitanne!
Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kuulla, että tilanne on parempi. Halauksia ja terveisiä B:lle:)Marketta

Anitta kirjoitti...

Onpa ollut pitkä poissaolo kotoa. Ei ihme, jos jo alkaa tulla vähän ikävä. Toivottavasti huominen on odotusten arvoinen ja pääsette kotiin.

jaana kirjoitti...

Ihanaa kun kaikki hyvin ja pääsitte (luulen että olette jo kotona) kotiin! Olette olleet PALJON ajatuksissani täällä toisella puolen maapalloa. Voimahaleja!

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti tiedän tunteen, kun lapsi vakavasti sairas. Onneksi taitaa olla tilanne ohi, ainakin pahimman pelko.

Ei ole mitään niin ihanaa, kun päästä kotiin ja siihen "tylsään" normiarkeen tuollaisen keikan jälkeen!

Hanna

Minz kirjoitti...

Toivottavasti siellä ollaan jo kotona! On sitä teillä ollut kestämistä! Yhtä kokemusta rikkaampia kaikki, vaikka syy ei niin riemuisa ollutkaan, niin ihanaa varmaan, kun perhe on taas pitkästä aikaa koossa! Peukku kotiutumisesta on pystyssä täällä!