14.1.10

Päläpäläpälä.

Olipas kivaa lukea paljon pitkiä kommentteja edelliseen kirjoitukseen:) En oikeastaan ole kyllä huolissani ja on se hyvä, että jollain mittarilla mitataan, jos nimittäin on pahasti jotain pielessä niin sekin selviäisi sitten. Aa ja Bee ovat olleet hoidossa neljävuotiaina ja osa tehtävistä on tehty hoidossa. Siinä mielessä "vain" kotihoidossa oleva lapsi on erilaisessa asemassa, kun pitäisi osata näyttää taitonsa uuden ihmisen edessä uudessa paikassa, kun muutenkin jännittää niin kovasti. Mutta siis, mennään nyt ainakin yhdesti käymään terapian tarpeenkartoituksessa ja mietitään sitten uudelleen jatketaanko vai leikataanko ympyröitä kotosalla;)

Tuli mieleen, että Aa tai Bee leikkasi sen ympyrän niin, että lähti leikkaamaan saksilla semmoista sentin suikaletta paperin reunasta edeten keskustaa kohti- tulihan se ympyrä lopulta vastaan, mutta aikaa siinä meni;D

Nyt taas Pfaffi pörisee. Eilen ompelin housut itselle ja niistä tuli kivat! Tänään olisi tunika ja paita vuorossa ja makkarin verhot. Ei tarvinne sanoa, että koti on lievässä(?) kaaoksessa: kankaita, tilkkuja, langanpätkiä yms. ajelehtii pöydillä ja lattioilla, olisikohan siivouspäivä vaikka huomenna sitten?

Ceellä tipahti pöydältä lautasteline, se missä oli niitä v-mäisiä astiakaapissa kaatuilevia syviä lautasia ja en vetänyt yhtään hepulia, kun ärsytti ne lautaset muutenkin (lähinnä olin ihan tyytyväinen!). Löysin toissapäivänä kirppikseltä euron kappalehintaan 8 syvää lautasta, jotka seisoo tiskikaapissa kuin sotilaat tukevasti tanassa. Vähänkö jees! Kaverin kanssa eilen juteltiin ja jos shoppailusta tuleekin hetkellinen hyvä mieli, niin jos sattuu löytämään tarvitsemansa kirppikseltä varsin edullisesti, niin nautintohan kaksinkertaistuu, vähintään. Kirppislautasiksi euro/kpl voi joku pitää kalliina, mutta olin katsovinani pohjasta, että valmistaja on ruotsalainen Rörstrand, että melkein kotimaista tuli ostettua:) Ruotsalaisten kotimaista ainakin. Niin ja sitten ostin villalankaa vyyhdin myös eurolla. Siihen ei ole lupaa koskea, ennen kuin ompelukset on valmiina. Muutenkin tuolla uudella kirppiksellä oli vaikka mitä ihanaa! Esim. kupariset palkeet (8 e) ja heinätuoli (39 e). Pitäisi ottaa tästä kotikaaoksesta kuvia lompakkoon, niin suuremmat kalustehankintainnot kaikkoaisivat heti vilkaisemalla lompakkoon, mutta... siinä heinätuolin päällä olisi kyllä niin kivaa laittaa kenkiä jalkaan eteisessä;D

Heinätuoli oli mulle uusi sanana- eli semmoinen pieni selkänojallinen jakkara, josta nousee istuinkansi ja alla on pieni säilytystila.

Miten ihmeessä näistä minun kirjoituksista tuleekin tämmöisiä sekametelisoppia? Ei päätä, ei häntää, ihan puhdasta tajunnanvirtaa vaan:) Vaan nyt ompelemaan, joten hurmaavat huomenet kaikille tasapuolisesti!

S.A.

Ps. Onko muilla ongelmia blogilistan kanssa?! Mulla on jopa niin paljon, että meinaa ihan ärsyttää. Eihän sinne pääse edes sitä vertaa, että laittais vali-vali-valitusta toimimattomuudesta.

10 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Kirpparit on ihania! Mä just löysin kaks kaunista kahvilautasta 1,50e kappale. Ja KYLLÄ, mulla ainakin on ongelmia Blogilistan kanssa! Jokin aika sitten siitä itsekin purnasin. Olen huomannut että lista toimii silloin kun mun blogissa näkyy nappi josta blogini voi tilata ("Ofelia on Blogilistalla"); jos se ei näy vaan vain mun tuo oma teksti, lista ei toimi. =) Ja se on USEIN. Mur.

Kimmeli kirjoitti...

Kirpparit ovat oivia ostospaikkoja! Minäkin ostin kirpparilta viimeisillä ruokarahoilla englantilaiset maisemalautaset, oli pakko ja lapset ymmärsivät sen ja kiltisti vetivät sitten vaan näkkileipää.
Viimeeksi löysin pitkän, uuden, villakangastakin 12€:lla!!! Se, kun saa halvalla jotain kivaa, pistää ihan ilosta sekaisin, kun jos maksaisi jostain paljon, menisi yöunet!
Blogilista saa minut repimään hiukset päästä, kun ei sieltä pääse edes kirjautumaan uloskaan, kun se jäkittää...Kyl ne sen tietää, mutta voisivat tehdä asian hyväksi jotain - liikaa kuormitusta. Kun aloitin bloggaamisen oli vajaat 10 000 blogia ja nyt se on kolminkertaistunut!!!

Napaulina kirjoitti...

Kyllä, mulla ainakin on ongelmia ton blogilistan kanssa. Ei meinaa avata edes etusivua ja välillä jää junnaamaan jonkun sivun avauksessa niin, että lopetan kesken ja tulen toiste uudestaan. En tiedä onko se ruuhka vai mikä, koska toisinaan toimii ihan hyvin.

liskonainen kirjoitti...

ööööh,
täytyy tunnustaa, että vaikka olen blogilistalla, en siellä itse juurikaan visiteeraa. enhän minä listan kanssa enkä listalle bloggaa.

kirpputorit ovat sen sijaan kammottavia paikkoja. melkein kuin kaupat. en yhtään tykkää. vissiin siksi jokunen ystävä on ottanut tavakseen katsella tavaroita muistellen myös minun tarpeitani. suurin osa vaatteistani on kirppareilta kotoisin. muiden hankkimana.
ja se on hyvä niin.

Pilviharso kirjoitti...

Olen niin tottunut tuon blogilistan kautta kulkemiseen, että toden totta on ärsyttänyt sen puuroutuminen. Ja se ettei mitään seliselityksiä edes ole.

Holly kirjoitti...

Olen huomannut minäkin, että blogilista ei toimi.

Oletpa ahkera ompelija, minä olen ikuinen suunnittelija. Pitäisi olla edes yksi päivä yhtenäistä aikaa että pääsisin alkua pidemmälle. Mutta kun ei ole.

Elisa kirjoitti...

Blogilista on ihan sieltä ja syvältä! Ei tahdo millään päästä minnekään.. Olenkin tyytynyt suosiolla omalla sivulla olevaan blogiluetteloon ;)

Unikas kirjoitti...

Blogilista tosiaan takkuaa välillä. Ylikuormitukseksi arvelen, koska takuuvarma takku on aina sellaisiin aikoihin kun ajattelee keskivertoihmisten siellä seilaavan. Yöllä tai aamulla/päivällä kaikki on ok. Mut alkuilta/ilta on aika arpomista.

stansta kirjoitti...

Mäkin olen blogilistalla, mutta en juuri koskaan käy siellä koska mulla on seurauksen alla olevat blogit kirjanmerkeissä.
Hih: puhu mulle kirppiksistä!?!! :) Kuten blogistani voi nähdä, vierailen enemmän kuin viisi kertaa viikossa kierrätyskeskuksella ja melkein aina sieltä jotain kulkeutuu kotiin asti. Munhan piti päästä romusta eroon - ei kantaa sitä lisää kotiin, HUOHHH!!!

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän jälkeläisenne, siis monesko sinne terkkarin tai tkpsykologin valvovien silmien alle joutui. Kysyppä tunnistavatko testit omaperäisen lahjakkuuden? Tieten on hyvä häiriöt havaita, mutta jotenkin en nyt sille skaalalle menisi.

refanut