17.2.10

Mutkat suoriksi 1.

No niin. Punnittu on ja paino on x. Jos ihan totta puhutaan, niin saisi minultakin lähteä noin 15 kiloa, enkä edes olisi vielä lähelläkään alipainoista, mutta mieluummin yritän järkevöittää tätä eloa, kuin ajatella sitä painoa lukuna ja siksi 5 kiloa kesään mennessä tuntuu juuri sopivalta ja nimenomaan niin, että ei mitään hullua nälkäkuuria, jolla kutistetaan lihakset ja hukataan nestettä kehosta. Pientä elämäntapasäätöä siis.

Minun paino on aikuisiällä seilannut normaalipainosta jopa 25 kilon ylipainoon. Ja siis en puhu nyt raskauskiloista. Olen onnistunut joka kerta äitiyslomalla lihottamaan itseäni- eli raskauskilot on lähteneet suitsait sukkelaan, mutta imetysaikana on sitten kertynytkin lisää! Been jälkeen painoin noin 15 kiloa vähemmän kuin nyt, Ceen jälkeen paisuin kuin pullataikina. Deen odotusaikana taas laihduin niin, että kiloja on nyt 8 vähemmän kuin viime keväänä tähän samaan aikaan.

Tänään söin aamupalaksi mysliä ja maitoa, yhden ruisleivän juustolla ja kurkulla. Leipomisesta ja ruoanlaitosta kun tykkään, niin tein äsken porkkanasämpylöitä- samalla tein porkkanaraastetta reilummin ja pilkoin lanttua, porkkanaa ja omenaa naposteltavaksi. Mittasin yhden lempiastiani dl-mitalla eli aamupalahiutaleita syön KoKo-kupista, se on juuri 2 dl:n verran. Lautasmallin aion rakentaa niin, että vihanneksia ja kasviksia laitan 4/6 osaa 1/6 osalle laitan lihaa/kalaa/kanaa ja 1/6 pastaa/perunaa/riisiä. Tähän tapaan siis. Tuossa kuvassa riisi ja tonnikala on vähän päällekäin:P


Siinä on wok-vihanneksia, tuorekurkkua, suolakurkkua, tonnikalaa (vedessä), tummaa riisiä, raejuustoa noin 2 rkl ja punasipulia. Jättiläisannos. (+yksi pieni porkkanasämpylä;D, ihan laaduntarkkailun tähden) Olkoon se porkkanasämpylä tämän päivän herkkupala- oli kyllä hyvä oikeasti.


Nyt on maha ihan täynnä- en keksi miten ihmeessä saisin syötyä jotain vielä illemmalla:/ Ruoan kanssa otin nyt kuitenkin nyt vettä vaan. Vettä onkin mennyt 1,5 litraa jo tänään. Hyvä minä:)! Ukolle aamulla jutustelin, että kun tulee niin vähän juotua, ettei monestikaan tule käytyä pissalla kuin aamulla. Kuinka tervettä sekään on?!

Mutta hei mahtava juttu:D! Teitä viitosia on mukana tosi paljon! :D Tämä ei vaan voi mennä mönkään, kun kannustetaan toinen toisiamme!

Aamulla ajattelin, että kipaisen asioille kävellen ja pakkasta oli -32,8. En kipaissut. Ihan tylysti siirsin asioiden hoitamisen toiseen päivään.

Ajattelin, että kiusaisin itseäni oikein kunnolla ja ottaisin kuvan nyt itsestäni- jotta sitten kesän alussa voisi verrata miten paljon on muuttunut. Huomatkaa mikä päättäväisyys:D

Henkilökohtainen porkkana on ne kivat vaatteet, jotka eivät ole käyttökelpoisia nyt. Yksi hamekin, jos tällä hetkellä löytäisin toisen samanlaisen voisin tehdä niistä salsahousut, nimittäin ihan just toiseen reiteen mahtuu;D

Ja ihan takuulla keksin vielä jonkun toisenkin palkinnon itselleni ennen kesää!

Yksi juttu mikä muuten vähän *masensi* oli se, että Aa veti karaten vyökokeessa 30 istumaannousua, 30 kyykkyhyppyä ja 30 punnerrusta!!! Siis 30 punnerrusta suorilla jaloilla! (Sitä paitsi se oli tehnyt 10 punnerrusta ensin, käynyt riisumassa t-paidan karatepuvun alta ja sitten tehnyt vasta sen 30 yhtäjaksoisesti). Ei hitsiläinen, ei mulla voi olla paskempi kunto kuin omalla lapsella.

Mutta nyt tiskaamaan... Olen kyllä niin mestari räjäyttämään keittiön puuhastellessani:O

S.A.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huokaus! paino oli kyllä enemmän kuin X, Y ja Z yhteensä, MUTTA: tästä ei onneksi voi mennä muuta kuin alaspäin!

Viikon päästä katsotaan miltä lukemat näyttävät!

Minna

Vesiofelia kirjoitti...

Eikö sun sitten ikinä ole JANO? Pissalla vaan aamulla... huh huh! Minä ramppaan miljoona kertaa tunnissa vessassa. =D (Kuten huomaat, tämä vesiaihe ei lakkaa ihmetyttämästä...)

Susikairan akka kirjoitti...

Ofelia:) Minusta tuntuu, että olen onnistunut huijaamaan itseäni niin, että kun on jano, olen uskotellut, että minulla on nälkä ja napannut jonkun suupalan. Nyt jo eilen kun join tehostetusti sen reilun 2 litraa vettä, niin kävin toki useammin vessassa:) Eli tavallaan turhia syömisiä sillä, että luulee olevansa nälkäinen vaikka onkin oikeasti janoinen.

Minna! Musta tuntuu, etten millään malttaisi olla menemättä vaa'alle ennen ens keskiviikkoa! Vaikka tiedän, että tuskin mitään mainittavaa viikossa ehtii tapahtumaan, mutta kun haluttaisi joka välissä käydä kurkkaamassa lukemat;D

Patonki kirjoitti...

Apua tuota sinun juomistasi!

Minä juon lasin mitä vain, niin vessaan on juostava melkeen heti. Siksi en juokaan tarpeeksi niinä päivinä jos on jotain menoa... Mutta yritän petrata.

Aamupalan jälkeen tämä 'puhdistusruoka' ei vielä töki ;)