22.3.11

On viikkoja ja on VIIKKOJA.

Sitten, kun olen vanha, eläkkeellä ja kudon päivät pitkät villasukkia, silloin luen tämän ääneen itselleni.

Maanantaina istuin kampaajalla, kun hoitopaikasta soitettiin, että Cee on sairastunut. Soitin Ukolle, että hakee lapset, vie kotiin ja tulen sitten kampaajalta suoraan kotiin. Suoritin välilaskun työpaikalle, että tämä on tilanne, palaan sorvin ääreen, kun Aa tulee koulusta puoli kolmelta.

Tiistaiaamuna Aa lähti oopperamatkalle klo. 6. (Ukko vei). Ukko meni avaamaan oman työpaikkansa ja palasi 8:15 kotiin, jolloin minä singahdin avaamaan oman työpaikkani, odotin työkaverin töihin ja kipitin kotiin klo. 11, jotta Ukko pääsee päästämään työkaverinsa ruokatunnille. Lopun päivää pesin oksennuspyykkiä. Keskiviikon olin kokonaan kotona ja pesin oksennuspyykkiä. Ukko lähti koulutukseen. Aa palasi yöllä oopperareissulta ja pyysin tässä kohti apua Aan luokkakaverin vanhemmilta. Olisiko liikaa pyydetty, jos paiskaisitte kotiin meidän lapsen?

Torstaina minun oli aivan pakko mennä töihin. Siellä oli mainoskuvaukset ja järjesteltävää riitti. Deen vein hoitoon, kun eihän se ollut sairas ja Aa oli kotona (koska oli vapaata koulusta) Ceen kanssa. Bee meni kouluun. Ukko oli siellä koulutuksessa. Deen kotiin kuskasi ystävä.

10 tunnin työpäivän päätteeksi tulin kotiin ja hahhhahhhaaa. Ihan tosi oikeasti mietin, että onko meillä bensakanisteria, josko savustaisi kakarat pihalle talosta. Minulla meni 3 tuntia(!!!!!) aikaa raivata itseni eteisestä keittiöön. Aa ja Bee olivat tapelleet koko iltapäivän keskenään, hiuslakkaa oli suihkutettu toisen silmään yms. muuta varsin älytöntä. Cee ja Dee olivat touhunneet omiaan kaikessa rauhassa ja varsin ansioituneesti olivatkin puuhailleet. Kaikki huonekalut oli siirretty pois paikoiltaan, ruokaa oli pöydällä, lattiallakin. Isot karjuin huoneisiinsa ja järjestin ja järjestin ja ihan kertakaikkiaan käytin viimeiset voimani lopullisen pimahduksen estämiseen.

Helmi löytyi keittiön rullalle käärityn maton sisältä: "Niissä kaikissa oli keltaista sisällä!" Tiedotti Cee ylpeästi. "Ai niinku minkä sisällä?!" "Kananmunien! Minä avasin ne!" "AAAAAAAAA! Miten Cee on voinut avata munia matolle? Sun piti vahtia, ettei se tee hölmöjä!!!!!" "No me mentiin päiväunille, mutta se ei tainnu nukahtaa........" "No ei tainnu, joo-oo-o....."

Kymmeneltä viimein kaaduin sänkyyn ja heräsin 00:30, kun Ukko soitti, että viitsisitkö tulla aukaisemaan oven. Totesin, että mulla on kyllä ihan oikeasti ollu ikävä sua tänään. Perjantaina Ceekin oli hoitokuntoinen ja perjantaina olin aivan normaalisti töissä ja postitin poronpään Alankomaihin.

Lauantain olin ihan normaalisti töissä ja lauantai-iltana mentiin katsomaan voimamieskisoja. Bee nappasi voimamiehen heittämän pipon itselleen.
Ipanat käyttäytyivät koko reissun esimerkillisesti. Ainoastaan se pipojuttu järkytti Ceetä, joka totesi kyyneleet silmissä, että: "Eikö sillä miehelle nyt enää ole pipoa?" Lauantai-iltana saunavieraita ja saldona yksi katkennut suksi (don't even ask).

Sunnuntaina siirtymävaihe (220km) Been päälääkäriin. Ihana sunnuntai-ilta vain yhden lapsen kanssa. Ulkoruokaa, hyvä filmi ja hiljaisuus(!!!!!).

Eilen oli sitten päälääkäri ja puhtain paperein kotiuduttiin. Kuuden viikon päästä on vielä soittoaika, viimeiset labrat, mutta 99,9999999% varmuudella tässä vaiheessa jo voidaan sanoa, että ei niistä mitään löydy.

Tällä viikolla kalenterissa ei lue mitään. Erityistä. Luojan kiitos.

Saatan jäädä nippanappa henkiin.

S.A.

11 kommenttia:

~R&T~ kirjoitti...

Luja rutistus ja iso voimahalaus!
Mä niin tiedän miltä susta tuntuu <3

Teidän kananmunamiehen tempauksista tulee kyllä 110%:sesti mieleen Vaahteramäen Eemeli.
Lapsena aina minua huvitti ne kirjat suuresti-nyt itse äitinä olen alkanut ymmärtää että niissä ei taida juuri fiktiota olla :D

Miten olisi vaikka se kerta kun Eemeli rikkoi kaikki löytämänsä kananmunat yksitelleen, nähdäkseen ja haistaakseen etteivät ne olleet pilalla :-O
Vertaistukea parhaimmillaan!

Joku joskus sanoi kun joku toinen kertoili mitä "kivaa" lapset taas olivatkaan keksineet: "että ajattele miten paljon sinulla on sitten kiikkustuolissa muisteltavaa!"

Kun vain jaksaisikin siinä pimahtamistilassa ajatella asiaa niinpäin!

Aurinkoa viikkoosi!

Ruska kirjoitti...

Huh, ihan hiki ja hengästys tuli lukiessa. Pääasia on kuitenkin puhtaat paperit saanut pääasia :D
Kamalaa ja ihanaa rakasta perhe-elämää pienten lasten kanssa ;) Onneksi ja valitettavasti vuodet vierii vauhdilla.

(iso) Dee kirjoitti...

Ei sitä turhaan puhuta ruuhkavuosista, kun on työssäkäyvä äiti-ihminen. Tarvitaan energiaa, pitkää pinnaa ja mielellään huumorintajua, jota onneksi Sinulla on, Susikairan Akka. Toimii se jälkikäteenkin. Energiaa kevätpäiviisi!

haltiakummimummi kirjoitti...

tulipa mieleeni muudan joulunalusaika kaukaa viime vuosituhannen alkuhämäristä:
jääkaapissa oli kolme levyä (à 30kpl) kananmunia,joista piti loihdittaman joululeivonnaiset puolelletoista suvulle.

seuraavista levyistä sitten loihdittiin.

alkuperäiset olivat kaikki, jokaikinen muna, keittiön lattialla kun esikoinen, silloin 2,5 v, oli aikonut tehdä kokkelia perheelle aamiaiseksi.

loppuhan sinulle onkin tuttua...

odotan kesää, josko viimein pääsisin kummipoikaisiani tapaamaan.

Anitta kirjoitti...

Ooo, onpa tutkijatyyppi tuo Cee. Miten tulikaan mieleen oma lapsuus ja äitini eräs kertomus. Oli puolukat pitkin lattioita ja minä ylpeänä esittelin, että "A (pikkusiskoni) vaan vähän heitteli, mutta minä oikein roivasin". Muutakin olen tutkinut haratudella, mutta en oikein kehtaa kertoa. Mutta tiedättehän, että ennenmuinoin lääkärit tutkivat sokeritautia maistamalla potilaan pissaa. Minusta olisi voinut tulla hyvä lääkäri. :=D

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihan tässä hengästyy lukiessa. Oma elämä on kyllä aikas yksitoikkoista ja ennalta-arvattavaa, koiratkaan eivät kuitenkaan kovin usein mitään isompia yllätyksiä (kop kop) keksi. Tsempit ja kumarrukset täältä!

Pauliina kirjoitti...

Voi Akka, kun tuntuu, että teillä ei muta olekaan kuin VIIKKOJA. Olet kyllä aivan mahtava ja ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän se on, että pikkupojat saa aikaan kananmunilla melkoisia asioita.

Meillä silloin sata vuotta sitten, iompi pudottli parvelta kananmnia, pienempi ajoi polkutraktorilla ympyrää. Jää rata, kuulemma. Äiti kun vaan käväisi pyykkituvassa.

Argggh! Aika kultaa muistot, tää naurattaa jo.

HannaHoo

Leea kirjoitti...

Minulla ei oikeasti olisi noin pitkä pinna. Ihanaa, että on vanhempia, joiden lasten luovuutta ei tukahduteta alkuunsa. Meidän lapsista taitaa tulla aika tylsimyksiä, kun ei ne halua mitään kokeilla vain sen takia, että ensin äiti suuttuu siitä ja sitten joutuvat itse vielä jälkensä siivoamaan.

Myrkytär kirjoitti...

Olipas viikko! Mut pakko oli nauraa ääneen sille kananmunajutulle :D Voit sitten parin vuoden päästä luvalla nauraa itsesi tärviölle, kun kirjoittelen meidän poikien tempauksia.

Patonki kirjoitti...

Voi rakas Akka. Nauran niin että tikahdun. Edes hitunen sinun pinnastasi olisi niiiin tervetullutta. Eikä Jii ole mitään, siis mitään, verrattuna kehenkään teidän pojista :)