27.6.11

Lintunen.

KIITOS ihan jokaisesta kommentista ja tsemppauksesta (ja soitosta:)), kyllä tästä taas noustaan, kun ei kehtaa polvilleenkaan jäädä (eikä ehdi!!!). Hion tässä toimintasuunnitelmaa ja teen sitten päätöksiä, kunhan Aa joskus kotiutuu. Poika oli kuitenkin todennut, kun mummo oli kertonut kavereiden hölmöilyistä täällä kotikylillä, että "olipa hyvä etten ollut siellä!" Ehkä siellä kopassa siis jotain järjenhippusia seikkailee (PEUKKU YLÖS).

***
Tänään Bee oli löytänyt pihalta linnun joka vain hyppeli. Kun poika tuli sisään kertomaan asiasta ja asiantuntevasti kertoi vieneensä sen puun juurelle lepäämään reissurasituksesta ja kaivaneensa onkimatorasiasta madon sille evääksi tunsin lämpimän läikähdyksen rinnassa. Sitten kysyin, että missäs reissussa poika arveli linnun niin kovin rasittuneen. "No hö, siinä ko käytin sitä eläinlääkärissä! Meillä on aika varattuna, kunhan se edellinen koira-asiakas lähtee!"
"Miten sinä sait sen sinne vietyä?" "SYLISSÄ, tietty!" "Niinpä tietty..."
Eläinlääkäri oli tarkistanut linnun ja kotihoito-ohjeet kuului: "Vie se jonnekin suojaisaan paikkaan ja odottele ainakin 3 tuntia. Se on varmaan pyörällä päästään, jos on lentänyt ikkunaan, mutta koska luita ei ole poikki se varmaan selviää siitä!"
Sitkeä lintunen, kun selvisi sekä ikkunarymäyksestä, että kahdesta eläinlääkärikeikasta :O
*On ne omatoimisia ipanoita, niin hyvässä kuin joskus vähän pahassakin.* Jostain ihmeen syystä broilerinkoivet ei kuitenkaan tänään tehneet kauppaansa.

Aamulla Cee tivasi minulta mitä kaikkia kieliä maailmassa puhutaan? Minä vastasin luettelemalla suomea, ruotsia, englantia, norjaa, venäjää... No sanopa ne kaikki! Kehotti Cee johon minä vastasin, että enhän minä nyt kaikkea voi tietää! "KYLLÄ SUN TÄYTYY! SÄHÄN OOT ÄITI!" -niinpä, kyllä mun pitäis tietää kaikki-

Huomenna lähdetään mummolaan:) Aika kiva juttu ja on kyllä oikeasti ikävä Aata. <3 On se silti maailman ihanin Aa (vaikka myös kaikkein kaamein), ainoa Aa maailmassa. JA siskoa on kiva nähdä taas niiiiin pitkästä aikaa!

S.A.

8 kommenttia:

Tupu kirjoitti...

Hauskaa mummola matkaa teille.

Anne kirjoitti...

Muistan sen päivän, kun lapsena tajusin, ettei vanhemmat tiedäkään kaikkea. Traumat jäi.

Hanni kirjoitti...

Voi itku tuota lintujuttua <3 <3

Villiviini kirjoitti...

Hauskaa mummolamatkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Fiksu poika, ei voi muuta sanoa! lääkäriinhän sitä mennään, kun ei tiedetä, mikä vaivaa, niin itse kuin linnut.

Ihanaa mummolamatkaa, meneekö se pyöräillen? ;)

Tosta A:sta vielä vähän. Onhan se ihan fiksu poika, mutta tässä nyt on ollut se Suomen tyhmin asialla, Jouko. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Jäin myös miettimään, olisiko vähän sitäkin, että teillä oli aika myllerrystä tuo talvi, B sairasti, muutot jne. Oliko tuo A:n tapa hakea huomiota? Jollei tietoisesti, niin jollain alitajunnan asteella kumminkin?

Itse kun aikoinaan kamppailin yhden sairaalassa olijan ja vauvan ja normikeskimmäisen kanssa, niin oli jatkuvasti itsellä huono omatunto, kun tuntui, että se tasainen keskimmäinen jäi vähimmälle, poika joka huolehti itsestään ja asioistaan, koulu sujui ongelmitta jne. Jälkeenpäin on juteltu (ikää eilen (!) 25), ja sanoo, että hänellä kaikki ok, eikä muista tunteneensa jääneensä mistään paitsi, tai vähemmälle.

Tietty sen huomion kanssa pitää nyt olla varovainen, jotta huonosta käytöksestä ei erehdyksessä palkitse, mutta muuten, mä ainakin joudun muistuttamaan edelleenkin itseäni, että kiitä ja kehu, kun aihetta on, pienintäkin.

A voisi ehkä hyötyä myös pienistä hetkistä aina jommankumman vanhemman kanssa kaksin, kuten tietty jokainen koko pesueesta.

Kyl se siitä. Muutaman vuoden päästä naurattaa. Jollei olla muiden kanssa samassa tilanteessa....Esikoinen tosin yleensä on se tienraivaaja, muut oppii vierestä seuraamalla, ettei kaikki toilailut ehkä kannata.

HannaHoo

Kupla kirjoitti...

Ihana linnunhoitaja!

Ja tiedän, tiedän, ne rakkaat ihanat kamalat riivinrautariiviötkin ovat niitä ainutlaatuisia kullanmuruja joita ei vaihtais, vaikka muutaman tekosen kyllä vaihtais tekemättömäksi :)))

Omakohtainen "tunnuslause": pidä oma linjasi kasvatuksessa, kyllä se jossain vaiheessa poikii positiivisuuksia, joillain ennemmin, joillain myöhemmin.

kupla

liskonainen kirjoitti...

voi teidän ihanaa rakasta perhettä!

turvallista mummolaa!

Ofelia kirjoitti...

Linnunhoito sykähdytti minunkin sydäntäni! IHANA juttu! <3