Miten onnekasta!

Ilmeisesti sellainen onnekkaampi jakso -viimeinkin- on koittanut! Ensi viikolla ratkeaa valmistunko toukokuussa vai elokuussa. Meillä on siis kesäksi ajateltuna sellainen vanhusten kotihoito-valinnaisjakso, jonka voi mahdollisesti saada hyväksiluettua aiempien opintojen ja työkokemuksen perusteella. Ensin ajattelin, etten edes hae hyväksilukua, sitten sain kesätyötarjouksen ja ajattelin, että menee vähän sähläämiseksi, jos on koulua ja töitä.

Ja sitten puhelin soi.

Ja minulle tarjottiin VAKITUISTA työpaikkaa!

Aivan omituista, sillä omastakin tuttavapiiristä löytyy monta, jotka lomittaa lomituksen jälkeen. Pätkätöitä vuodesta toiseen. Ja minulle tarjotaan paikkaa ennen kuin olen valmistunut ja sellaisilla ehdoilla, että aloitat sitten, kun pystyt. Me halutaan sut!

Tämä paikka on siis se pieni kotoinen yksikkö, jossa olin harjoittelemassa viime kesänä. Olen muutamia päiviä ollut siellä tuuraamassa nyt vastikään ja silloin minulle jotenkin avautui se "elinikäinen oppiminen"-juttu. Nimittäin siellä oli yksi asukas, joka oli puoliksi halvaantunut ja aika vuoteeseen hoidettava. Hän ei myöskään kovinkaan kommunikoinut puhumalla. Kun sitten tauon jälkeen palasin yksikköön, niin tämä asukas söi terveellä kädellä itse ja vastasi kysymyksiin aivan uskomattoman hienosti puhumalla! Minä taas raportinvaihdossa tuhersin itkua, kun olin tietenkin päivän aluksi kysynyt, että mitä täällä on tapahtunut? Vastaus kuului, että eipä täällä oikeastaan mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Ja sitten minun mittakaavassani siellä oli tapahtunut aivan valtavia asioita. Vaan niinhän se on, kun on siinä ytimessä kokoajan, niin ne muutokset tapahtuvat niin pikkuhiljaa, että niitä ei ole helppoa huomata.

Koen olevani ihan äärettömän onnekas, koska pääsen töihin paikkaan, jonka tunnen jossain määrin. Tiedän talon tavat, tunnen asukkaat ja työtoverit. Kyseessä on pieni (14 paikkainen) kodinomainen yksikkö, jossa esim. ruoat laitetaan itse (arkipäivinä kokki).

Ja kun olin jo tehnyt suurinpiirtein hakemuksia arkeologisille kaivauksille maailman ääriin- ja vain siitä syystä, että en kestä, jos minulla ei ole suunnitelmaa. Ahdistun toimettomuuden ajatuksesta ja nyt se

*puff*

on hävinnyt. Minulla on suunnitelma, minulla on työ, minulla on TYÖ!

On jotenkin lohdullista, että se, että minusta tuntui hyvältä olla siellä töissä, välittyi myös muille, että minut nähtiin soveliaaksi palaksi sitä työyhteisöä. Itsetunto kiipesi ainakin sata porrasta ylöspäin! :)

S.A.

Olisi niin paljon muutakin kirjoitettavaa tänne, mutta on myös tehtäviä, oppimispäiväkirjaa, isoa tenttiä jne.

Ajatuksiani vanhustenhoidosta tulette varmasti kuulemaan lisää!

Talvitervehdys!

Uusi tukka piristää :) Ihana kampaaja osaa markkinoida ideansa niin, että kala tarttuu koukkuun. Nää on jotenkin niin ihanat! Muutettiin vaihteeksi taas, mutta nyt meillä on juuri meidän näköinen ja tiloiltaan paljon kätevämpi huusholli. Tietty tavaraa on paljon vielä purkamatta, mutta olkoon :) Ei stressiä! Joulu tulee ja olen itseasiassa aattonakin töissä (mikä on superkiva juttu)! Olin alkusyksystä työssäoppimisjaksolla kehitysvammaisten asumisyksikössä ja menen sinne sitten puuhailemaan joulunaikaan. Voin kuvitella kuinka ihanan joulufiiliksen sieltä saa mukaan! Vaikka välillä meinaa kasautua tekemättömiä tehtäviä tms. niin siitä huolimatta kaikki tuntuu tällä hetkellä hirmuisen hyvältä ja oikealta. Tuntuu, että monin eritavoin elämä luisuu juuri oikeaan suuntaan ja muistan hyvin usein pysähtyä pieniin onnen hetkiin.
Teimme projektityönä sellaista aarrekarttaprojektia vammaisten kanssa. Siihen sai laittaa omia unelmia ja toiveita lehdistä leikattujen kuvien avulla. Unelmia oli laidasta laitaan, ulkomaanmatkoja, uusi auto, talo jne. ja sitten niitä unelmia, jotka saivat pysähtymään: "Haluaisin ulkoiluttaa koiraa!" "Haluaisin metsäretkelle." "Haluaisin haravoida!" ja ehkä mieleenpainuvin: "Haluaisin pysyä poikamiehenä!"
Haastattelemamme henkilöt kokivat tärkeäksi sen, että heitä kuunneltiin. Oma kouluun liittyvä osuus oli "Mielenterveyden tukeminen"-otsikon alla. Mikä tukee paremmin mielenterveyttä kuin se, että sinua kuunnellaan ja sinun mielipiteillesi annetaan arvoa? Joku pysähtyy kysymään sinulta: Mitä sinä haluaisit?

Olen vakavasti pohtinut opintojen jatkamista eteenpäin, ainoastaan taloudellinen tilanne hieman mietityttää, mutta asioilla on tapana järjestyä tavalla taikka toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Omaan aarrekarttaani tuli lähinnä tunnelmakuvia liittyen kotiin ja yhdessä olemiseen. No, oli siellä yksi matkalaukkukin :) Mutta pääpiirteittäin hyvinvointiin, perheeseen ja ystäviin liittyvää materiaalia.

Tehkääpä tekin! Etsikää ja liimatkaa haluamanne määrä kuvia (saa toki piirtää tai kirjoittaakin) kartongille. Laittakaa kuva sellaiseen paikkaan, jossa näette sen päivittäin. Jonain päivänä joku unelmista voi hyvin toteutua :)

S.A.

Ps. Olipa pehmoa tekstiä minulta?! No, oli tuossa kunnon flunssa (+se normaali korvatulehdus) johon popsitaan lääkkeitä edelleen. Menköön sen piikkiin tämä pehmoilu ;D Ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille ja varsinkin juuri Sinulle!

Aan elämästä.

Saa tuohon aiempaankin toki vielä kysymyksiä heittää, mutta jossain aiemmassa tekstissä oli puhetta siitä, miten Aan kanssa päästiin tähän missä nyt ollaan. No, siihen tarvittiin paljon aikuisia, aikaa, maisemanvaihdos, rajoja ja rakkautta. Eipä ollut helppo tie se ja kyllä hirvitti! Tässä tapauksessa kuitenkin näyttää siltä, että valinnat osui oikeaan. 

Reilu vuosi takaperin ipana ehti tehtailla koko joukon lastensuojeluilmoituksia, myös minun itseni ilmoittamana. Pää piukeana piti miettiä, että mitä ihmettä tehdään, kun puhe menee kuin kuuroille korville. Toinen kuuntelee ja nyökkäilee ymmärryksen merkiksi ja kun käännät selän, niin on taas joku helvetin sotku selvitettävänä. Ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Siinäpä oli lehmällä hermot koetuksella.

Koulusta tuli viestiä, kun touhuaa päivät pitkät kaikkea muuta kuin koulujuttuja, joskin fyysisesti kyllä oli paikalla, mutta aivan yhtä tyhjän kanssa oli se oleminen noin niinkuin muuten.

No, kuten arvata saattaa, niin sellainen oravanpyörähän siitä tulee. Minä aloin jo vasten tahtoani odottaa, mitä paskaa seuraavaksi tapahtuu, opettajat olivat jo valmiiksi sillä asenteella, että ei tästä mitään tule ja jotakin piruutta sitä taas keksitään. Kaverit odottaa, että kyllä se jotakin hullunhauskaa taas keksii. Kuinka käyttäytyy lapsi? Tottakai lunastaa odotukset kaikilla saroilla.

Ja vaikka ehkä olisi ajatusta siitä, ettei tämä kaikki ole oikein järkevää, niin paha siitä roolista on irti itsensä kiskoa.

Äitini sitten otti esille sellaisen vaihtoehdon tälle sotkulle, että josko poika kävisi viimeisen peruskouluvuoden "kotona" (siis minun lapsuudenkodissa) 200 km:n päässä täältä. Niin toimittiin. Ja kas, ei odotuksia kavereilta, ei ennakko-odotuksia opettajilta, ei hiuksia päästään repivää äitiä ja perin tulehtunutta kommunikaatiota. Vain turvallisia aikuisia, valvontaa, rajoja ja sitä rakkautta. Niin kuin poika itse sanoi: "Voisitteko te mummo tehdä minusta yhtä hyvän kuin teitte äidistä, sen siskosta ja veljestä?" 

Aa siis jatkaa asumista mummolassa opiskellen siellä, käy joka- joka toinen viikonloppu täällä kotona. Voi, kuinka meillä onkaan mukavaa nykyään. Meillä on niin fiksu ja pohtiva poika. Sellainen, johon voi luottaa, pitää puheensa ja lupauksensa.

Olen äärimmäisen kiitollinen ja etuoikeutettukin siitä, että meillä asiat meni näin. Ei välttämättä kaikki isovanhemmat jaksa tai pysty ottamaan enää tälläistä urakkaa kontolleen, mutta minulla onkin maailman parhaat vanhemmat :)

Ja siten se lapsi sitten paransi todistustaan, sai kesätöitä, pääsi ulkomaille, lopetti tollon työt, pääsi opiskelemaan ja oivalsi jopa sellaisenkin jutun, että "kun hän nyt opiskelee hoitotyötä, niin hän ehkä ymmärtää ihmisiä vähän paremmin, kun ei aina itselläkään ole mennyt kovin hyvin ja on tullut tehtyä hölmöyksiä". Se on suuri oivallus 16-vuotiaalta.

S.A.

Ps. Perheneuvolan työntekijä lohdutti, että yleensä esikoinen tekee pioneerityön pöllöilyssä- ne muut keksii sitten kokojoukon omia hullutuksia. Niitä odotellessa.

Havaintoja.

Kolmen vuoden koulutus puristettuna yhteen vuoteen ja kymmeneen kuukauteen on aika tiukka paketti. Esseiden ja muiden kirjoitushommien lisäksi ei jaksa (eikä jumankekka EHDI) muita kovin pitkiä pohdintoja repiä kasaan. Kun yhtälöön lisätään yksi remonttikohde (Ukon isävainaan talo), vähän matkustelua, pari työtä, perinteiset vanhempainillat ja -vartit, pari adhd:ta, maalauskoulu, kokkikerho, askartelukerho, liikuntakerho, metsästys ja seinäkiipeily, niin arki on sellainen saranoita kuluttava combo. Yks tulee, toinen menee, toi pitäis muistaa hakea ja olkkarin lattialla on sulassa sovussa luistimet, kasvivärjätyt langat, kissa ja eräreppu. Mulla on sellainen kutina, että nyt alan ymmärtää sanan "ruuhkavuodet" merkityksen.

MUTTA: tärkeintä tässä on, että tämä menee mielettömän hyvällä fiiliksellä. Kaikki järjestyy, jos jotain unohtuu, niin mitä sitten? (Ihmeen vähän on unohtunut, Ukko on tullut metiltä aina takaisin, lapsia vilistää noin oletetun pääluvun verran ainakin viimeistään illalla saunaan mennessä). Yöunista on oppinut huolehtimaan erityisellä hellyydellä, siinä on nimittäin pirut ja perkeleet valloillaan, jos muutama yö menee jotenkin perseelleen- kaikki hommat lakkaa sujumasta. Mitähän minä jorisisin vielä, on nimittäin vähän sellainen olo, kuin olisi hylännyt hyvän ystävän, kun tämä plokiriepu täällä nyhjöttää yksikseen :/ 

Kysykääpä jotain. Lupaan vastata kaikkiin kysymyksiin tämän kuluvan viikon aikana, joihinkin jopa ihan heti! 

Minun ensimmäinen "oikea" maalaus. Lumme laiturilla. Tekijänoikeudet on kaiketi kaksinkertaiset, kun ihan ite otin kuvan mökkilaiturilla ja maalasin taulun siitä ihan ite.

Sydämellisin ajatuksin S.A.

Käsittämättömän huonoa tuuria!

Ollaan siis edelleen evakossa. Viime viikolla tosin saatiin puhelu, että pääsette muuttamaan takaisin kotiin nyt tänä viikonlopuna. Parin tunnin päästä saatiin puhelu, että lämminvesivaraaja pissi 1000 litraa vettä- keittiö, kodinhoitohuone ja makkari täytyy avata uudelleen, että komento takas, että pääsekään muuttamaan.
Enttententtenteelikamentten; palaa lähtöruutuun!
Onko Guinnessin ennätystenkirjassa joku sarja huonotuurisille? Voiko sinne ilmoittaa itsensä?
***
Akuutein ongelma tällä hetkellä lienee se, että jaksaako ekaluokkalainen kävellä koulusta kotiin 30 km... Ei nimittäin varattu iltapäivähoitoa sille. Plääääääh!

S.A.

Ps. Muuten kaikki ihan mallikkaasti elikkäs hyvin.

Kesäyönä.

 Iltavuorosta kotiin ajaessa tuntui tärkeältä pysähtyä konttaamaan ojan pohjia kameran kanssa.

Ne on sellaisia pieniä hetkiä, jolloin hengittää syvään ja rauhallisesti. Ihan juuri siihen asti, kun tasapaino heittää ja ryvettyy kunnolla rapakossa :)

Tähän päivään kuuluu mahtavaa: Aa pääsi opiskelemaan haluamalleen alalle ja pääsee myös viikon ulkomaan matkalle sen perheen kanssa, jonka lapsia on hoitanut kuukauden :)

Nyt rinkkaa pakkaamaan, koska huomenna lähdetään Ceen kanssa telttaretkelle. Vesisadetta on luvattu, mutta me ei olla sokerista.

S.A.

Taidan olla rakastunut...

No joo, ehkei nyt viikossa ihan sydänjuuria myöten rakastuta, mutta voimakkaita tunteita tuntuu kuitenkin :) Aloitin siis työssäoppimisjakson vanhusten parissa ja voi mahdoton, kuinka mukavaa se onkaan! Tunteellinen kun olen, niin välillä haluan vain istuksia käsikkäin ja kuunnella puhetta, vastailla, kertoilla omia ajatuksia ja kunhan olla vaan- ja mikä hienointa, minulla on opiskelijana lupa tehdä juuri sitä! Toki täytyy oppia huima määrä muutakin, muttei minun tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, jos käytän välillä aikaa kiireettömään olemiseen!
Välillä sydän meinaa pakahtua jonkin surullisen asian tiimoilta- jos asukas kertoo jonkin kipeän jutun menneisyydestään, mutta sitten hetken päästä armelias unohtaminen on jo pyyhkinyt murheen mennessään ja pohdimme onkohan jälkiruokana vadelma- vai hillasoppaa?

Tuntuu hyvältä olla juuri tähän suuntaan matkalla...

Viikonloppuna eksyin hetkiseksi, oikopolun piti johtaa ihan perille. No, joskus eksyessään päätyy sellaiseen paikkaan, että eksyminen tuntuu kovin vähäpätöiseltä :)

Voi olla, että lähitulevaisuuden kirjoitukset on kuvitettuja maakuntamatkailuraportteja, mutta on kai nekin parempia kuin ei mitään :P

S.A. itte