4.5.11

Hukkaan mennyt raivari.

Minulla on sellainen tapa, että kuvittelen tulevia tapahtumia ja tilanteita. Käyn useita erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja läpi ja siksipä jään hyvin harvoin sanattomaksi. Joo-o, varmaan aika kuluttavaa, mutta toisaalta taas hyvinkin viihdyttävää;) Etenkin, jos ennalta käsikirjoitettu tilanne etenee juurikin huippuunsa hiotun käsikirjoituksen mukaan.

Ukko on parina päivänä huokaillut, että pitäisi tehdä se kaatiskuorma. Lumen alta paljastui sänkyä, pöytää, maalipurkkia ja muuta törkyä sisältävä kasa, jonka päälle asettui se pilalle pesty joustinpatja. Romut siis olivat edellisen asukkaan, joka kyllä aikoi tilata vaihtolavan, mutta toisaalta romuläjä mahtui kuitenkin peräkärryyn, joten... siis päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Vaan, kun se tekeminen tyssäsi siihen lauseeseen "pitäisi" ja jatko oli kotiverkkarit jalkaan ja sohvalle telkkaria tuijottamaan. No perkele! Miksi pitäisi, pitäisi, pitäisi ja sitten ei kuitenkaan mitään! HÄ?!

Tänään kehräsin hyvän valmiin raivon kasaan ja odottelin kymmenen eri käsikirjoituksen kera Mr. Pitäisiä töistä. Tyynen rauhallisena keittelin risottoa ja odotin, että se tuttu... "hohhoijaa, pitäisi se kuorma tehdä..." Raaps, verkkarit, tuff, sohvalle.

Mielekkäin visio oli pamauttaa kattilan kansi kiinni, hypätä kumppareihin ja mennä reuhaamaan pihalle, jonka jälkeen sitten intopuna poskilla takaisin sisään, että nyt sun ei enää pitäisi, kun sen asian tekee, eikä vaan makaa sohvalla, kuin mätä peruna, niin ne asiat tulee tehtyä. Ja sitten siis takaisin risottoa hämmentämään. Ah, se olisi ollut kyllä makeaa.

Niin, Mr. Pitäisi tuli töistä, vetäisi verkkarit ja jalkaan ja sanoi: "Aa, tuutko vähän kaveriksi, niin laitetaan noi romut tonne kärryyn?"

Ihan epistä! Huutava vääryys! Että edes omassa kotona ei saa riidellä rauhassa, vetää huippuunsa viritettyä raivaria nautinnolliseen loppuun!

S.A.

9 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Että ne miehet voi halutessaan pilata hyvät suunnitelmat ;))

Nollavaimo kirjoitti...

Höh ! Mutta olis voinu arvata. Just tollasia noi miehet on ! Penteleet.

benna kirjoitti...

Kyllä se on sitten tyhmää tuo parisuhteessa olo :D

Aniita kirjoitti...

Se miekkonen on oppinut huomaamaan sun syvän ja rauhallisen hengityksen ja siitä arvasi että tulivuorenpurkaus on lähellä.
Pahus sentään kun meni hyvät höyryt hukkaan. :)

Tupu kirjoitti...

Tää on niin tätä.
Nyt täytyy keksiä uus raivarin aihe...

Sari kirjoitti...

Joskus ne miehet yllättää, mutta todennäköisyys siihen että saa pitää asiasta kunnon raivarin, on oneksi hyvin suuri!
Kyllä sä vielä ehdit riidellä!!

~R&T~ kirjoitti...

Voi juku, miten osuvasti taas kuvailtu. Fiilis tuommoisen jälkeen on vähän samanlainen kuin jos vaikka pitää kauhean nuhtelun ja saarnaa jollekulle ja sekoaa sanoissaan :/

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta, hyvin kehitelty raivo menee ihan hukkaan ;-)

Maija kirjoitti...

Mullekin on käynyt näin :D kun koko päivän kerää sopivaa kiihkoa osumaan parahiksi juuri töistätuloaikaan ja sitten koko juttu lässähtää, kun toinen toimiikin kuin alkuperäinen ajatus. Vaikka homma lopulta hoituu, niin sitä tuntee itsensä pahan kerran petetyksi!