6.5.11

Sesonkisisustajan painajaiskevät.

Meillä on joulukoristeita, meillä on pääsiäiskoristeita, meillä on vappukrääsää, meillä on kesäjuttuja, meillä on syksysomisteita, meillä on pilputusta mikä "sopii just hyvin ton kans". Meillä on kukkassöpönen helahoito romanttisiin fiiliksiin (sohvatyynyt, verhot, päiväpeitot, matot, pilputukset), meillä on seesteisen trendikkään virtaviivaisen kauden edellä mainitut jutut, meillä on hmmm. koristeita, somisteita ja *vittu* kaiken maailman silppua ihan joka samperin tunnetilaan ja fiilikseen. Noin äkkiseltään voisin sanoa, että mitä meiltä ei löydy, tiedän mistä sen saa, mutta todennäköisesti se kuitenkin löytyy meiltä.

Tämä alkuvuosi, kun on ollut aikamoinen POMMI meillä, niin sesongit on laahanneet jälkijunassa, perässä linkuttaen. Vieläkin pääsiäislampaat hymyilee takan nurkalla serpentiinit kaulassa. Tokikin osasyyn voi vierittää nopealle sesonkitemmolle. Harvoin sitä pääsiäistä ja vappua samalla viikolla vietetään.

No, tänään töistä tullessa päätin pistää terassin kuntoon. Kamat oli suunnilleen vaan paiskattu siihen ja näytti ihan kurjan tympeältä. Rumalta. Epäkutsuvalta:( EI meidän ulkoeteinen näytä tuolta!

(Hih, kun Ystävät olivat miehineen muuttoapuna niin miesten ilmeet oli kyllä *näkemisen arvoiset*... Mitä nää "PILPUTUKSIA" laatikot on? No niissä on Akan PILPUTUKSIA, ne sopii joskus johonkin-ihan varmasti; selvitti Ukko. No mutku näitä laatikoita on 25 kpl... Joo! Kyllä ne kaikki on *tositarpeellisia* kantakaa nyt vaan ne sinne uuteen kotiin ja rauhan nimissä; älkää kyseenalaistako mitään.)

No niin, mutta sinne johtoajatukseen siis. Tänään tuli jotain hrrrkiekkoa televisiosta ja minähän en sitä seuraa, joten siis puolihuolimattomasti samalla pesaisin ikkunat olohuoneesta, ja eteisestä, ja ... no sieltä terassilta, ovi oli kyllä vähän auki, että jännissä paikossa luiskahdin teeveen ääreen ;).

Lakaisin terassin, pesin pöydän irrotettavan lasikannen, pyyhin kalusteet, hain vähän pilputuksia, somistin, värkkäsin, siirsin yhtä juttua 20 senttiä toiseen suuntaan ja toista 15 senttiä toiseen.

Ja. Sitten en osannut päättää teenkö uuden pöytäliinan kivikankaasta jossa on pyörylöitä kiviä, vai käytänkö aikaa toisen kankaan etsimiseen- jossa olisi miljööseen paremmin sopivaa kulmikasta kivikangasta. 80

Ukko (hyvin koulutettuna) pyöritteli päätään ja vastaili ympäripyöreitä. Ihan hyvä, ehkä se kulmikkaampi (minä mulkaisin), ihan hyvä näin, tarviiko kesällä kynttilöitä? (Toinen mulkaisu), ai sunko mielestä väärän värinen kynttilä, niinkaisitten, hmmm... Ihan kulta miten sä haluut, mun mielestä kaikki on ihan hyvin:)

Ja nyt tietenkin pitäisi olla kuva, mutta kun.. siin on viel vähän säätöö...pari muuttujaa ja silleen ;D

Otan kuitenkin kuvan yhdestä jutusta, joka on mun mielestä ehkä maailman ihanin! Tämä ei liity oikeastaan mihinkään mitenkään, mutta siltä tämä on piiiitkääään aikaaan hurmaavin juttu mitä olen hankkinut;)

Olen ihan varma, että jos tälle salaattikastikekannulle ei kukaan muu lämpene, niin Sipulix lämpenee:)

Ratkiriemukasta perjantai-iltaa!

S.A.

Ps. Tämä hämmentävä päivitystahti johtuu ihan siitä, että tajusin juuri kirjoittaneeni edellisinä vuosina useita satoja kertoja ja nyt olen vaivaisessa n. 30 menossa. Saatte loppuvuonna noin kaksi kirjoitusta päivässä. Ties mitä soopaa täältä vielä irtoaa ;D Koittakaa kestää!

4 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Tuo salaattikastikekannu ON aivan ihana. Taidan olla Sipulixille sukua! :-)

Anne kirjoitti...

Eipä tässä muuta kuin heipat Helvetiasta! Olipas taas mukava lukea muutama juttu putkeen :)

Eeva kirjoitti...

Ihana Akka!:) Minäkin tuun sinne päin pyörimään ens perjantaina Vaulutielle, meidän papan seittemänkymppisille!

Anitta kirjoitti...

Voi kun minuunkin iskis tuollainen inspis. Pyyhin hetki sitten parvekkeen yhtä lasihyllyä ja tämän päivän siivoukset lienee siinä. Vaan taitaa olla niin, että kenellä on paljon tehtävää, tekee paljon ja kenellä on vähän tekemistä ei tee sitäkään vähää.
Mukavan lokoisaa äitienpäivää!