6.12.09

6.12.

Päivän pyromaanikuva. Lasimaljassa käpyjä ja kuusenkoristeita, lasilautanen maljan päällä ja siinä tuikut. Läpinäkyvät tuikkukupit on sieviä, mutta aika kalliita. Osta muutama läpinäkyvä ja säästä ne kupit, koska niihin voi laittaa ihan tavallisen halvemman tuikun tilalle:)
***
Sitten kävi pieni haaveri aamusta. Meidän kaappipakastin on vaatehuoneessa, jossa on pakastimen lisäksi aika paljon muutakin tavaraa. Pakastimen ovi ei aukea ihan apposelleen. Päätettiin tehdä käristystä ruoaksi ja Ukko kaivoi lihaa pakastimesta. Menin varmistamaan, että nyt tulee oikea lihakimpale, eikä taas jotain keittolihaa. Ukko oli polvillaan pakastimen edessä ja yritti vetää raollaan olevasta pakastimen laatikosta lihapalaa pois. Liha oli ikäänkuin jumissa siinä laatikon raossa ja minä muskelimimmi menin tempaisemaan sitä aika ronskilla otteella. Liha irtosi vauhdilla ja jytkähti Ukon otsaan. Herttinen mikä jysähdys siitä kuului! Ukko on ihan varma, että se menee mustaksi. Minä kerään rohkeutta ehdottaa ensihoidoksi jotain kylmää pakkasesta esim. hirvenlihaaXD

S.A.

Ps. Tuo hirvenlihajuttu on oikeasti tosi. Ei pitäisi kirjoittaa nettiin uhkausta, että kalauttaa Ukkoa jääkalikalla päähän. Se näköjään voi toteutua yllättävällä tavalla;)

14 kommenttia:

Aimo kirjoitti...

Tirsk. Voi Ukkoa.

Minz kirjoitti...

Siis voi mahdoton! =oP Ei voi täällä nauramatta näitä juttujasi lukea! Ihania arjen sattumia. Toivottavasti ei tullut mustelmaa.

Maami kirjoitti...

REPS...kiitos päivän nauruista! Ei tietty sais nauraa kun toista on napsahtanut otsikkoon, mutta ei voi mitään että pääs nauru ja ääneen vielä =D

Hyvää itsenäisyyspäivää Susikairaan!

Villikissa kirjoitti...

Siis ei saisi nauraa mutta ei voi mitään... Ensin uhkailu sitten toteutus. ;)

Ruska kirjoitti...

Rajua meininkiä taas :D
Mutta nuista tuikkukipoista. Minä olen harrastanut tuollaista tuikunvaihtosydeemiä iät ajat. Huonona puolena on niiden lasikippojen putsaus, kun minulla ne kipot ovat vähän leveämpiä kuin tuikkukyntilät, joten steariinia jää aina reunoille eikä uusi kynttilä asetu siihen kunnolla. Mut kuumaa vettä kun hetken seisottaa lasikupeissa, niin hyvin irtoaa steariini sormella pyyhkimällä. Sitten astianpesukoneeseen aina välillä kirkastumaan.

Punatulkku kirjoitti...

Teillä sitä sattuu ja tapahtuu...
Oikein iloista Itsenäisyyspäivää siitä huolimatta ;))

Holly kirjoitti...

Blogissani on jotain sinulle!

TaiNa kirjoitti...

Heheheee, voi kuvitella tapahtuman xD Meilläkin syötiin muuten hirvipaistia tänään, on ainaki takuuvarmasti suomalaista ja luomua lihaa, heh. :)

Hanni kirjoitti...

Se oli sitten sellainen itsensä toteuttava ennustus. Ole nyt varovainen vastaisuudessa, millä uhkailet jätkiä ja ukkoa.

Arjaanneli kirjoitti...

Se hirvi älähtää, johon paisti kalahtaa...???
Okei...en naura tälleKKään tarinalle, vaan olen oikein osaanottavainen!
Näätkö, ei hymyn häivää =I

jaana kirjoitti...

*nauraa* Mites se mies, tarvitsiko kuhmuun sitä hirvenlihakylmähaudetta...?
Voi teitä!
Mukavaa alkanutta viikkoa, täällä maanantaiaamu jo valkenemassa!

Myrkytär kirjoitti...

Ihan tämmöinen mummoltani saatu vinkki lasten ja aikuistenkin kolhuihin: ruokaöljy. Sitä kun levittää pienen määrän kipeään kohtaan, ei tule mustelmaa, ei pattia eikä satu. Ihon pitää tietenkin olla ehjä ja öljyä laittaa heti. Olen itseeni tämän testannut ihan aikuisiällä ja totta tosiaan se toimii.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan loistavia päivänpiristyksiä nämä sun jutut!! Työkaverit ympärikkä ihmettelee, kun yksinäni näitä naureskelen... :>

Susikairan akka kirjoitti...

Aimo:D

Minz:) Kyllä tämä koheltaminen välillä itselläkin naurattaa. Ukkoa ei aina;D

Maami:D Ollos hyvä!

Villikissa:) Mulla tuli heti mieleen, että jos se otsa painuu mustaksi, niin kuka uskoo tuon hirvenlihatarinan?!

Ruska:) Miekin oon huomannut, että kuuma vesi irrottaa nopsaan jämästeariinit. Nuo läpinäkyvät kipot valaisee nätisti ympäriinsä, kun alumiinikipot vain ylöspäin.

Punatulkku:) Niin tuntuu sattuvan;D

Hollylle kiitos:)!

Taina; näin on ja lähiruokaakin vielä!:)

Hanni:) Minussa taitaa olla noidan vikaa:/ O-ou!

Arjaanneli;D En taida vielä uskaltaa ukolle tuota uutta sanontaa lukea:)

Jaana;D Ei ihme kyllä mennyt mustaksi se otsa... Vissiin umpiluupää ja jäinen paisti eivät saa suurta vahinkoa aikaan osuessaan toisiinsa;)

Myrkytär! En muuten ole koskaan aiemmin kuullut tuota vinkkiä:) Täytyy laittaa jääkaapin oveen muistilappu, että hoksaa sen sitten, kun on kopsahtanut.

Anonyymi:) Kiva, jos nämä tavalliset arkijorinat ilahduttaa:)