30.3.10

Huomentaaa:)

Eilen olin ihan tolkuttoman poikki. Varmaan tämä flunssa, joka vaivaa vieläkin, syö voimia. Ohjelmassa oli uunin pesu (sunnuntai-iltana keittiöstä kuului: kops-shiiiih, "No voi paska!"= eli Ukko onnistui kaatamaan uunileivät uunin pohjalle). Vastoin yleisiä tapojani, en valmistanut mitään tahnaa soodasta, vaan aivan tylysti vetaisin K2R:ää uuniin, annoin vaikuttaa tunnin ja pyyhin talouspaperilla sen juustomoskan uunista. Tällä kertaa ei kolkuttanut huono omatunto myrkkyjen käytöstä, vaan aivan puhdas mielihyvä, kun se uuni lähti niin helposti puhtaaksi! Isot pojat olivat koko päivän mukavia, ei tappelua eikä muutakaan tolloilua. Aa oli kauppareissulla kaverina, kantoi ostokset ja tyhjensi kauppakassit. Bee vei roskat. Käyttivät vielä Ceetäkin mäenlaskussa.
Ruoaksi toivoivat ranskalaisia ja kaupan lihapullia. Ok! Homma hoituu! Roskaruoastakaan en eilen repinyt huonoäitifiiliksiä.

Olin niin kertakaikkisen väsynyt, että nukuin illasta sohvalla kolmisen tuntia, jonka jälkeen pesin naaman ja hampaat ja painelin sänkyyn. Unta riitti viiteen asti ja nyt kuulkaa on reipas ja hyvä olo!:)

Juuri äsken Ceen unennahkeat varpaat kutittelivat omia varpaitani tässä sohvalla viltin alla ja poika kuiskasi: "Mun varpaat rakastaa sun varpaita!"

Tästä tulee hyvä päivä! Toivottavasti sinullekin:)!

S.A.

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Samaa mieltä: tästä tulee hyvä päivä! :)

Minä taannoin raaputin uunin puhtaaksi sokerilla, joten seuraavalla kerralla sain olla laiska ja ottaa myrkyt käyttöön. :-P

Sipulix kirjoitti...

:D univarpaat lämpimän peiton alla on ihan parasta mitä apinat voivat kiireettöminä aamuina tarjota...auvoisaa päivää sinne. Täälläkin ihan hyvällä kierteellä.

Pellon pientareella kirjoitti...

Voi miten suloista :). Mulla varpaat korvaa nuolevat suut ja karvaiset käpälät ;).

Niinu kirjoitti...

Ainakin ihan hemmetin hyvä ilta, kun satuin eksyyn tänne ja luin juttujasi muutaman kuukauden verran:)
Sun tekstis on tosi hauskoja:D
Palaan taatusti!