22.7.10

Tilanteita jolloin äiti oli tavattoman ylpeä:

- Kun omat lapset antoivat tilaa toisille lapsille.
- Kun ne kannustivat arkailevia.
- Kun ne malttoivat rauhassa odottaa omaa vuoroaan.
- Kun ne esittelivät itsensä kädestä pitäen ja sanoivat reippaasti ja kuuluvalla äänellä nimensä.
- Kun ne huolehtivat toisistaan (hetkittäin).
- Kun isoille saattoi luottaa pienten hoitamisen vuoristoradan tai muun äärettömän tärkeän oman aktiviteetin vuoksi.
- Kun ne uskoivat kerralla sanan: EI.
- Kun ne ymmärsivät pillimehun ja huoltsikkalimsan (hinta)eron.
- Kun ne sanoivat ei herkuille siinä vaiheessa, kun yrkkä oli jo lähellä.
- Kun ne suostuivat jakamaan omistaan muille.
- Kun ne sopivat vuoroja keskenään ilman verissäpäin taistelua.
- Kun ne tulivat kysymään: Haluaisitko sä äiti mennä johonkin laitteeseen?
- Kun ne tajusivat portilla, että:  Äiti, tää maksaa ihan kauheesti! (Ja itsellä pisti rinnasta, onko kuitenkin äitiyspäiväraha/työttömyysjakso vaivannut niitä kuluneen talven- vaikka mistään ei periaatteessa ole ollut puutetta... hmm.)
- Kun ne olivat oikeasti ja aidosti onnellisia siitä, että saavat tilata minkä annoksen tahansa ruokaravintolassa. :O
- Kun ne pääsääntöisesti jaksoivat matkustaa hurjan reippaasti.
- Kun mummolan naapuri sanoi, että "ne on niin reippaita ja hyväkäytöksisiä poikia". :O:O:O

- Kun ne huolehtivat, että kaikilla on tyynyt hyvin ja kaikki on saaneet hyvänyönsuukot.

...Ja kun ne kaikki viimein nukkui murmeleina. Yksi peiton nurkkaa lutkuttaen, yksi kevyesti kuorsaten, yksi kirja kainalossa ja yksi silmät aavistuksen raollaan, viimeisillä voimillaan tarkistaen: Oothan sä äiti siinä ja laitathan sä nyt nukkumaan mun viereen?

6 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Aion ehdottaa sulle sitä Nobelia ainakin ;)
Hienoja poikia hienolla äitillä!

~R&T~ kirjoitti...

Aivan mahtavat jutut teidän reissusta. Tsemppiä, saat taatusti hyvät rahat poikalasten äideiltä jos kehität tuon ketjutetun panssariasusteen jossa tavarat säilyvät tallessa. Toivottavasti sitä valmistetaan myös iskä koossa :D
Tänä vuonna suuntaamme auton Eurooppaan, se on vuosien haave kun siellä aikanaan olen elellyt ja reissannut.
Puhuimme kuitenkin juuri, miten Suomikin on täynnä kaikkea upeaa että ensi kesänä voisi suunnitella että reissataan vain kotimaassa.
Kiitos kirjoitustesi, asia sai varmuutta.

Itketti ihan sinun tämä kirjoituksesi.
Toivon voivani miettiä samoin omasta pesueestani reissussa ja sen jälkeen. Nyt lähinnä pelottaa edes lähteä kun helle on sekoittanut kaikki ja tuntuu että ovat vain toistensa tukassa koko ajan vaikka kuinka koittaisi huomioida ja keksiä mukavaa puuhaa ja löhöillä ja lahjoa jätskillä...

Ihanaa kesän jatkoa!

Kimmeli kirjoitti...

Iiik, just tollasta se on ;) Nih, vaikka olisi kuin rankka päivä, niin kun lapset ovat nukkumassa ja niitä katselee, kaikki on vaan niin ihanaa!

Villiviini kirjoitti...

Mahtiäitsy ja mahtimukulat!

haltiakummimummi kirjoitti...

noiden mainitsemiesi pystien lisäksi haluan ojentaa sinulle "vuoden onnellisin ja rakastavin äiti"-palkinnon!

Hanni kirjoitti...

Voi että <3<3!!!