Tyhjäpäinen päivä.

Heräsin aamulla yhdeksältä tai siis kahdeksalta. Raahauduin kahville ja c-vitamiinille ja Buranalle. En ole varma oliko huono olo flunssan vai viininlillityksen (tai näiden yhdistelyn) syytä. Joka tapauksessa, vaikka olikin aika hutera olo, niin kannatti. Täytyi. Ei olisi voinut jättää väliin. Halusin.

Meillä oli ne erään ystäväni läksiäiset. Itkua, haikeutta, iloa, onnea uuden elämäntilanteen johdosta, kaikkia ristiriitaisia tunteita. Eikä se ystävyys mihinkään häviä, yhteyttä pidetään tottakai, mutta spontaanit tapaamiset loppuu. Ei enää yhtäkkiä lenkille lähtöjä, kahville pyytämisiä, ruokatreffejä... Yhyy. Ikävä tulee, enkä haluaisi, että lähtee ja kuitenkin olen silti niin onnellinen hänen puolestaan. Omituinen tunneyhdistelmä.

Ukko tuli Nuupahduspäiviltä, kivaa oli ollut:) Oli syöty, juotu, keilattu, paljuuduttu, höpötetty ja nukuttu.

Nyt on juuri niin tyhjäpäinen olo, että teen semmoisen leikin, jonka löysin Wapaalla-blogista, kuulosti hauskalta:)

1. ota lähellesi kirja tai lehti
2. sulje silmäsi
3. haparoi sanoja kohti
4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle
5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie?
6. kerro se blogissasi
7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot

Otin kirjahyllystä silmät kiinni kirjan, avasin sen, asetin sormeni tekstin päälle ja tattadadaa... sana oli (sivulla 166):

Puntus-perskukkaro

Täytyy kyllä sanoa, että näin tyhjäpäisenä päivänä ajatukset ei liikahda mihinkään suuntaan. Ainoastaan mielenkiinto sanaa kohtaan heräsi ja luin kirjasta muutaman sivun muistinvirkistykseksi... Kyse oli veneen nimeämisestä.

"Purkki mustaa maalia tuotiin, ja työläästi, jokseenkin valuvin versaalein minä piirsin nimen veneen kylkeen: PUNTUS-PERSKUKKARO. Siinä se nyt oli: ei ainoastaan harvinainen nimi, vaan myös aristokraattisen yhdysviivallinen."

Kirja on Gerald Durrellin vuonna 1956 kirjoittama: Eläimet ja muu kotiväkeni.
Hauska ja koskettava kirja, jossa lisänä pientä knoppitietoa eläimistä- Tykkään kovasti ja suosittelen lämpimästi.

Katsottiin elokuva: Kukkia ja sidontaa. Parasta antia oli lihanleikkuukohtaukset, en tainnut olla tarpeeksi taiteellisella tuulella. Ukko lopetti katsomisen tunnin sinnittelyn jälkeen. Minä silmäilin muka koko elokuvan, mutta kuulemma välillä vieno kuorsaukseni säesti elokuvaa.

Nyt täytyy ruveta taas pitämään sohvaa lattiassa. S.A.