11.10.09

Aistikasta.

Holly ja Elisa heittivät aistihaasteella:)

TUNNUSTUKSEEN KUULUVA HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.

4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


1. Tunto. Rakastan tunnustella asioita. Erilaisia materiaaleja. Lämpötilaeroja. Sileitä, karheita pintoja. Tunnustelen usein silmät kiinni ja kuvittelen tunnustelemani esineen värin tms. Asiat tuntuu erilaisilta käsissä, poskea vasten, nenän alla on muuten herkkä iho.

2. Kuulo. Jos jostain aistista pitäisi luopua ja sen saisi valita, niin kuulo voisi olla ehkä se mistä luopuisin. Osa on jo mennyt (matalat miesäänet) ja toden sanoakseni, joskus täällä Susikairassa voisi olla hyväkin, jos ei kuulisi kaikkea tai mitään.

3. Maku. Herkkusuulle makuaisti on tärkeä- sille ei voi mitään. Maistelen mielelläni uusia ja vanhoja makuja. Makuaistini ei tosin ole mitenkään kehittynyt- en esim. erota tiettyjä mausteita ruoasta niin, että osaisin sanoa, että tässä on sitruunamelissaa ja timjamia. Mutta tiedän mikä maistuu (minusta) hyvältä ja mikä ei niinkään (hahhaa, eipä ole montakaan mistä en pitäisi;D).

4. Näkö. Kauneudesta en saa tarpeekseni. Kauneutta voi olla rumuuskin. Näköaistin menettäminen olisi kamalaa, mutta toisaalta, kun kuitenkin on nähnyt, osaisi kuvitella/muistella miltä maailma näyttää. Hmm. Vaikka toisaalta, jos ei olisi koskaan nähnyt mitään, niin voisi maalata maailmastaan mielikuvituksen varassa minkälaisen hyvänsä. (Jaahas, lipeää pähkäilyksi.)

5. 6. aisti. Oikeastaan uskon, että minulla on jonkinlainen 6. aisti, mutta en ehkä ole vielä tarpeeksi herkistynyt. Välillä aistin paljonkin asioita ja aavistelen tulevia, mutta toisinaan vaikki toivoisin "apua", niin en aisti yhtään mitään. Tsuptsup, pää lyö ihan tyhjää. Ei pienintäkään vihjettä maailmankaikkeudelta. Eli pitäisi varmaan treenata herkkyyttä:)

Ja nyt piti sitten haastaa 5 mukaan tähän! Kääk!? Varmaan kaikki on jo haastettu, jotka tykkää näitä haasteita tehdä! Tutkailen tarkemmin, josko vielä jonkun haastamattoman löydän! Olkaa varuillanne, Akka vaanii nurkan takana;D

5 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Tuon kuudennen aistin kanssa tulee joskus ongelmia.
Ei oikein tiedä saattaako siittä edes muille puhua. Kaikki aistimukset ei totisesti tiedä hyvää, ja silloin vois toivottaa moisen huitulankuuseen!
Joskus siittä on ollu ihan konkreettista apua. Lähinnä silloin, kun ei ole ihan varma onko jollain puhtaat jauhot pussukassa vaiko eikö.

Musta on myös mukava tunnustella erilaisia pintoja.
Varsinkin luonnossa sammaleet, kivet ja puunrungot saavat aikaan mielihalun silitellä ja tunnustella.
Joskus pitää ihan tarkistaa, ettei kukaan oo näkemässä.
Jaaha, tuolla se taas räplää jotain kaarnanpalaa....diudiu!

Sipulix kirjoitti...

matalat miesäänet menneet...kiitos päivän nauruista, kyllä ne sieltä palaa kun kun saat sen synnäriturneen ohi ja toivut taas entiselleen.

Susikairan akka kirjoitti...

Arjaanneli, luonnonmateriaalit on kyllä parhaita hiplattavia! Ja niissä usein yhdistyy vielä materiaali ja tuo lämpötilan aistiminen. Onneksi meitä puunhalaajia on enemmänkin:)



Sipulix:) ne on oikeasti menneet jo aikaa sitten. Penskana puhkottiin korvia niin ahkerasti, että tärykalvot on arpiset ja osittain liikkumattomat... Ja muuten siis kuulen hyvin, mutta matalat miesäänet vain puuttuu.

Holly kirjoitti...

Makuaisti on niin tärkeä, nams! Uskoisin, että kuudes aistisi siitä terästyy, kunhan A, B, C ja D alkavat viilettää vähän kauempana kotoa.

sanni kirjoitti...

Jännä, aamulla mietin koulumatkalla junassa aisteja. :)

Paikalla oli haikean huomenen tuoksuisia herrasmiehiä, kaulassa oli uusi pehmeä kaulahuivi, aurinko paistoi nätisti kuuraiseen maahan ja kuulokkeissa soi Emma Salokoski. Makuaistille ei vaan löytynyt mitään hammastahnaa kummempaa ärsykettä..