7.10.09

Saa laittaa kaikki mausteet.

Joskus sitä vaan ymmärtää niin hyvin niitä eläinkunnan edustajia, jotka syövät jälkeläisiään. Aa on ollut tehostetussa seurannassa, koska läksyjen kanssa on ollut taas mitä ihmeellisempää vääntöä ja lipsumista. No, hommat alkoivatkin sujua taas paremmin ja sitten annettiin taas enemmän iltavapaata. Tänään poika kysyi läksyjen tekemisen jälkeen saako lähteä ulos. Juu, sopiihan se. Puoli kahdeksaksi viimeistään kotiin. Poika tulee 19:45 (ensimmäinen puraisu) ja pyydän näyttämään läksyt. Puolet matematiikan tehtävistä tekemättä, ne mitä oli tehty, oli väärin, uskonnon kirjat lipaston laatikossa- ei suinkaan repussa, vaikka uskontoa huomenna onkin (rousk-rousk-rousk). Joo. Olisi pitänyt tarkistaa, ennen kuin lupasin pojan ulos, mutta eikö olisi kohtuullista, että 12-vuotiaaseen voisi luottaa edes vähän?!

Poika teki matematiikan läksyt ja uskonnon kappaletta luki läpi. Kuulustelin. Kappaleessa puhuttiin Paavalista ja Silaksesta ja Jumalasta. No, heittäkääpä joku villi veikkaus montako nimeä poika muisti tai mikä oli jutun juoni? "No oli siinä joku Simeoni ja ne meni siihen yhteen kaupunkiin tekemään jotain juttuja." (rousk-rousk)

Alkoi suomeksi sanottuna aika lailla keittää ja lisäksi ilmeisesti esiinpyrkivä murrosikä saa pojan tuhahtelemaan ja ilveilemään. Voin vain kuvitella, mitä selkäni takana tapahtuu, kun etupuolellakin saan nähdä välillä kipunoiden sinkoilevan ja naamaa venytellään ties mihin malliin. (rousk)

Lopulta läksyt tuli tehtyä ja ihan nätisti sanoin, että nyt sitten jatketaan vielä tätä läksyjen tekemisen harjoittelua ja karsitaan ne iltamenot pois. Poika seisoi puhuttelussa edessäni ja yhtäkkiä alkoi pullistella poskiaan, töristellä, pyörittää silmiä päässään ja hetkuttaa itseään varsin omituisesti. Ensin vähän säikähdin, että minkähän kohtauksen tuo nyt sai. Kysyin, että mikä sulle tuli?! "No mä kato beatboxaan."

Kenellä on oikeasti pokkaa alkaa beatboxaamaan kesken puhuttelun!? (kaikki tiedossani olevat kirosanat ja liuta itse keksittyjä perään- sekä ROUSK-ROUSK-ROUSK-RÖYH!)

Miten tuo poika voi yhtenä päivänä olla niin ihana ja toisena olisin valmis vetämään sen fileiksi heti?! Onko nenästä vääntäminenkin pahoinpitelyä?

S.A.

Hanni:) Teen kyllä vielä mahapostauksenkin-kunhan taas tässä vähän lauhdun.

9 kommenttia:

Tytsä kirjoitti...

Buaaaahahahahahahah!!!!!! =) Pitkään takavasemmalta olen seurannu, mutta nyt tulin minä kaapista ulos. Toi on just sitä mitä meillä elettiin vuos sitte, nyt on vähän vielä villimpää ja läksyjä ei enää 7 luokalla edes tuu...???

Leea kirjoitti...

Voi miten ihanaa kuulla elämän totuuksia, joita ei missään vanhempain valmennuksessa kerrota!!! Sanon näitä kantapääohjeiksi, koska kantapään kautta on vanhemmaksi opittava :-/

Saanel kirjoitti...

Siis tämä sama helvetti jatkuu vielä ensivuonnakin.... Joko me vaihdetaan nämä keskenämme tai annetaan vain pois pitovaikeuksien vuoksi... tai perheessä puhjenneen yllättävän allergian takia...

Saako ne palauttaa takaisin synnärille? Kai niillä joku takuu täytyy olla? Ja miten saisi sellaisen tapaamisen vain valvotuissa olosuhteissa? Eikö se tarkoita sitä, että joku muu valvoo muksujen läksyjen tekemistä ja muitakin touhuja?

Elisa kirjoitti...

Uskon että sinua ei naurattanut yhtään, mutta sori - nyt jo on ripsarit poskilla!

Ihan niinkuin Leeakin tuumaa, nämä vaan on opittava kantapään yliopiston kautta..

stansta kirjoitti...

Beatboxaa..?!! On siinä Aalla otsaa -ja poskea! Voi kuvitella tilanteen mielessäni. Anteeksi kun naurattaa. Helppo se on hihitellä näin kaukaa...
Aurinkoista päivää ja Deelle kans! :)
PS. Hyvä toi Saanelin kommentti!

Hipinrouva kirjoitti...

*reps*!!! On se kyllä hieno homma että kun muuten koko päivä on menny ihan persiilleen, niin kun tulee tänne ja lukee sun tekstejä, repee ihan täysin!! Naurusta ei meinaa tulla loppua! Sorry, aika vakava asiahan tuo oli, mut tilannekomiikka on parasta!!!

Sipulix kirjoitti...

:D no, ei se sitten naurata kun poika voitaa päristelemällä Talentin ja äiti saa useamman hamosen palkaksi sekä kehut siitä että on TUKENUT ja KANNUSTANUT ja OLLUT MUKANA .....?

Marjut kirjoitti...

Meillä on koha 11 v poika, joilla samoja "oireita"
Läksyjä ei muka tullut (esim viime perjantaina), sitten sunnuntaina illalla tuli vaan mieleen että matikasta niitä tulikin :/
Me taistellaan tosi paljon noista läksyistä, joka päivä!!! Olisi niin ihana luottaa että ne tulee tehtyä, mutta "äitikyylä" tutkii nykyään repun jokikinen päivä.
Ilmeilytkin ovat tuttuja, ei tosin ihan tuota beatboxia , vielä..

Voimia, voimia--->

Anne kirjoitti...

:-D ihana kirjoitus!