18.10.09

Seitsemän.

1. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen. Kiitos Jane ja Ninni! :)
2. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
3. Anna tunnustus seitsemälle. (Tätä mie vielä mietin ja lainakoneella linkittäminen ilman hiirtä on muuten öh, hidasta.)
4. Linkitä nämä blogissasi.
5. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Seitsemän tunnustusta:

Ou nou! Mitähän en vielä olisi kertonut itsestäni?!

1. 18-vuotiaana sanoin, etten ikinä koskaan milloinkaan tee yhtään lasta.

2. Tykkään täyttää sudokuja.

3. Suuremmassa porukassa otan usein ensin ns. "tarkkailijan" roolin. Ei tosin ole hankalaa heittäytyä "keskipisteeksikään", mutta mieluummin ensin kartoitan... No onpa vaikea selittää:O

4. En osaa huolestua oikein mistään. Ajattelen, että asioilla tapana järjestyä. Jos joku asia menee niin kuin menee, se menee niin jostain syystä (siitä on kenties tarkoitus oppia jotain tai sen on tarkoitus vahvistaa, mutta kaikella on tarkoituksensa).

5. Uskon, että meille annetaan oikeita ihmisiä kohdalle tiettyyn aikaan. Pitää vain osata ottaa vastaan. Samoin toisin päin, minä voin tulla jonkun ihmisen elämään oikeana aikana. En silti ajattele koko ajan kaikissa ihmissuhteissa, että mitä minulla on annettavaa tuolle tai tuolla minulle. Vaan usein vasta jälkeen päin tajuan, että niin pitikin käydä. Meidän piti törmätä juuri noin ja tuohon aikaan.

6. Voisin hyvin elää ilman televisiota. Nettiä ilman en niinkään.

7. En ole mielestäni materialisti. Tulen toimeen periaatteessa hyvin vähällä. Pidän kyllä shoppailusta, mutta uuden hankinta ei niinkään ole prioriteetti 1. Ihan yhtä suurta tyydytystä saan katselusta, koskettelusta ja ideoista. Tosin olen äärimmäisen varovainen kopioimaan ideoita, jos niissä ei ole erikseen mainintaa, että niitä saa kopioida. Kunnioitan valtavasti suunnittelijoita ja keksijöitä. Samoin loukkaannun helposti, jos näen selkeästi joltain toiselta "apinoidun" idean.

Hahhaa:D Tässäpä nämä, mutta koska haaste heitettiin kahdelta suunnalta, niin heitänkin nyt Teille pallon!

Kysykää mitä haluatte, me vastaamme mitä haluamme!

Sanottaisiinko vaikka, että seitsemään ensimmäiseen kysymykseen vastaan! :)

S.A.

Ps. Mahan kanssa ei mitään uutta. Edelleen hetki hetkeltä, tulos tulokselta... Eli tiedän ihan yhtä paljon kuin tekin. Minulla on vauva mahassa ja raskausmyrkytys.

17 kommenttia:

stansta kirjoitti...

En ainakaan heti nappaa meemiä mukaan, mutta kun huomasin olevani ensimmäinen kommentoija, niin käytän tilanteen hyväkseni, heh heh...
Kysymys...ööh...no vaikka, että: noudattaako poikien nimet jotain tiettyä kaavaa? Siis esimerkiksi sama ensimmäinen kirjain tai vastaavaa...Saako aiheeseen liittyen kysyä, että onko Deelle jo nimi valmiina..?
Malttia makoiluun!!! :)

Susikairan akka kirjoitti...

Ei itse asiassa noudata mitään muuta kaavaa kuin, että Aa on eka ja Bee toka Cee kolmas ja Dee neljäs. Nimissä on muutenkin kova hajonta. Kenenkään työnimi ei ole päätynyt kasteessa annetuksi, joten Deekin varmaan saa sitten nimen sen mukaan miltä hän näyttää.

Lisäksi olemassa olevat aakkoset ovat keksineet Deen työnimistä jo vaikka mitä "pilkkalauluja", niin että taitaa olla parempi ettei hiiskuta kenellekään mitään ennen ristiäisiä;D

Kaikilla pojilla on toisina/kolmansina niminä suvuissa kulkevia nimiä. Eli pitänee vielä kaivella arkistoja, josko Deellekin löytyisi joku suvussa kulkeva nimi.

(Hmm. Nyt kun aloin miettimään niin Aan oikea nimi on aakkosjärjestyksessä aiempana kuin Been ja Been oikea nimi on ennen Ceetä- eli tavallaan niistä voi jonkun logiikan löytää, jos oikein pähkäilee;D) Tuleekohan Deestä Äijä?!)

Kimmeli kirjoitti...

Wau!
Allekirjoitan heti 3-7!

Kysymys: mahtaakohan tulla viel E, F, G....

Susikairan akka kirjoitti...

Tässä vaiheessa kysyttäessä vastaus on: Deehen loppuu tämä sarja, mutta hmm;D olisihan niistä seitsemästä veljeksestä tehty jo yli puolet kohta... En siis uskalla enää sanoa varmaksi mitään. Katsotaan mitä elämä eteen heittää! :)

Anne kirjoitti...

Ha-haa :) ! Saanpas minäkin kysyä ja käytänkin tilaisuutta hyväkseni :D ! Eli onko Dee poika ?

Huom !
olisihan niistä seitsemästä veljeksestä tehty jo yli puolet kohta...

Susikairan akka kirjoitti...

Kyllä Anne:) Olen sen jossain vaiheessa aiemminkin paljastanut, että ei tullut lipunmyyjää vieläkään;D Eli kyllä se Ukon "en ole mikään sekatyömies"-kommentti pitää paikkansa.

Hehkuvainen kirjoitti...

Millon sen paljastit että poika on? Oon nimittäin varmaan unohtanu huutaa että "määhän sanoin!" :D

Enhän mää keksi nyt mitään kysyttävää... eiku keksinpäs! Tänään oli nimittäin mielessä semmonen, että miksi Disneyn prinsessoilla ei ole äitiä? (Ruususella kai oli, mutta aika näkymätön hahmo, Lumikin äiti kuoli, samoin Tuhkimon, Bellen äidistä ei puhuta, Jasminen äitiä emme tapaa eikä Arielillakaan äitiä ollut...)

Anne kirjoitti...

No joo ! Kyllähän mulla semmonen muistikuva oli, että oon sen tiedon jossain vaiheessa lukenut, mutta täytyi vielä varmistaa :) .

Aamulla kun herään avaan heti koneen ja yleensä luen ensin sähköpostini ja sieltä ensimmäisenä Ajatusten Aamiaisen. Seuraavaksi avaan Fabon ja sitten blogini.
Nyt se menee näin: ensin katson sun kuulumiset Fabosta ja sitten tuun tänne. Sitten vasta noi normisivut auki :) .

Hyvää sunnuntai-iltaa Akka :) .

Susikairan akka kirjoitti...

Hehkuvainen;D Mie en unohtanut mainita (15.6.), että sie arvasit oikein ja sie kommentoit tienneesi, etkä arvanneesi :)

Prinsessakysymys onkin hankala, mutta luulisin, että kyse on siitä että yhteen satuun mahtuu voimakkaita dominoivia johtotähtiä vain yksi kappale ja se on se prinsessa. Ja äidin ei taas sovi olla mikään tylsä taustahahmo...

Anne:) Lupaan päivittää fabon ja blogin, kun vaan on jotain kerrottavaa! Toivottavasti mahd. pian! J:lle terkkuja:)

Hehkuvainen kirjoitti...

Noni, katos, meikä onkin ihan aito dementikko :P.

Sanelma kirjoitti...

Tsemppiä sinne makoiluun ja odotteluun ja odotteluun ja odotteluun!
Voikaa hyvin!

Kysymykseni kuuluu: Mitä työtä (töitä) sää oot teit ennenku jäit äitiyslomalle? Ootko koskaan maininnu, vai onko se mennyt multa ihan vaan ohi silmien.

liskonainen kirjoitti...

eikös ollutkin hyvä ajatus ottaa läppäri matkaan!
tylsistyisit tykkänään ilman kohottavaa seuraamme.

kiitos enkelipalautuksesta. tarvitsenhan minäkin näköjään niitä. tosin pidän ne hengenpelastajaenkelit visusti itselläni.mutta ne ei ilmeisesti osaa tuoda järjen valoa...

Holly kirjoitti...

Kolmoskohta pätee minuunkin. Vointeja sinne osastolle!

Susikairan akka kirjoitti...

Sanelma:) Myyntitöitä ja toimistohommia.

Nyt on kyllä kaikki tsempitykset tarpeen, oikeasti iiiihan kohta palaa käämit täällä osastolla.

Villikissa kirjoitti...

Hei, oletko vielä yhtenä kappaleena. :)

Minulla olisi tällainen kysymys:
Minulla on vauvan junasukat(http://villikissanneuleet.blogspot.com/2009/10/hauskat-junasukat.html) ja samaan sarjaan naisten sukat(http://villikissanneuleet.blogspot.com/2009/09/ihanaa-syksyn-satoa.html) ilman käyttäjää, niin ajattelin olisiko niillä käyttöä siellä Susikairassa? Että semmoista...

Susikairan akka kirjoitti...

Voi Villikissa:) Takuulla olisi käyttöä:)

Villikissa kirjoitti...

Minne voisin laittaa pikkupaketin tulemaan?

villikissanneuleet@gmail.com