26.3.09

On hyvä päivä tänään?

Wooooot?

Suunniteltu käyttökatkos klo 4:00PM PDT on Thursday (3/25).

Minun kalenterissa on keskiviikko 25. päivä ja luonnollisesti torstai on ikään kuin 26. päivä.

Aamu muutenkin antaa ymmärtää, että päivästä saattaa tulla ihan varsin jännittävä. Jogurtit levisi kauppakassiin. Kaadoin töissä roskiksen, päällimmäisenä tietysti suodatinpussi puruineen.

Jään jännittyneenä odottamaan, että mitä vielä? Varmaan lähetän jonkun pikkutuhman sähköpostin jollekin huumorintajuttomalle yhteistyökumppanille tai asiakkaalle.

S.A.

Ps. Aikoinaan palasin töihin kesälomalta ja koska oma lastenhoitaja oli vielä lomalla, vein pojat papalle hoitoon. Paluumatkalla autosta puhkesi rengas (Ukko oli muualla töissä silloin). Auton rengasrauta (erikoisvanteet) oli vasta tehtyjen autokauppojen takia toisella paikkakunnalla enkä saanut ketään tuttua puhelimella kiinni seitsemältä aamulla. Liftasin (odotin silloin C:tä) kotiin. Kävelin kotoa töihin. Pomo tuli hetkeä myöhemmin ja kysyi onko meidän koira tallessa, kun "joku pieni ruskea hypähteli keskellä kylän pääraittia". Arvasin toki heti kyseessä olevan pienen ruskean henkilöllisyyden. Sain yhden ystävän kiinni, joka lähti koirineen metsästämään Remua. Poltin pellillisen pullia uuniin, mutta ilmeisesti säälistä/myötätunnosta en saanut haukkuja siitä. Silloin ajattelin, että kun tästä päivästä selviän, selviän mistä vain.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sinullahan on ihan maanantaipaivä meneillään!
avaa sähköpostisi, josko yhtään helpottaisi.

Hehkuvainen kirjoitti...

Päivälle parempaa jatkoa ja akalle hymyä huuleen toivon ma :).

Anonyymi kirjoitti...

Olehan nyt varovainen siellä! Mun kaverin mies haukkui sähköpostissa työkaverilleen oman pomonsa aivan karmeilla ilmauksilla ja pitkästi. Sitten painoi väärää nappulaa, ja se sähköposti lähti koko (ison) firman työntekijöille, myös sille pomolle. Toistan: ole nyt varovainen siellä!!

Anonyymi kirjoitti...

Kun asiat menevät pieleen, ne vain menevät pieleen luonnonlain voimalla... Vielä tänään ehtii maitopurkki tai -maitolasi kaatua, kukkaruukku kaatua jne. :) Let's be careful out there!

Anonyymi kirjoitti...

Heh, älä vaan Matti Vanhaselle niitä pikkutuhmia viestejä laita, hällä kun tuntuu tällä hetkellä olevan jotain ongelmia ko. asian suhteen ;-). Reppanalla kun oli vaaleissa nr. 69.

Anonyymi kirjoitti...

En tarkoita tätä pahalla, mutta minusta on aivan ihanaa lukea kun muillakin sattuu ja tapahtuu. Olen aina luullut olevani se ainoa. joka taistelee Herra Murphyn kanssa.

Mutta lohduttaakseni vastaavasti sinua, kerron koirastani Herra Kikkelströmistä. Hän oli komea musta labbis, ja hänen oikea nimensäkin oli Hirsipirtin Gigolo ja nimensä mukaan äärimmäisen kiinnostunut nartuista. Heti kun hän sain nartun vienon tuoksun pikku nenuunsa niin herraa vietiin.

Hänet kävin aikoinaan hakemassa putkasta, pieneläiklinikalta, Töölön taksikopilta, naapureilta ja citymarketista. Vain muutamia mainitakseni.

Hän pisteli poskeensa naapurin sisäfileet (mitäs jättivät grillin viereen lähtiessään hakemaan jotain mausteita, yritin tarjota tilalle grillimakkaraa) ja hyppäsi kuratassuineen toisen naapurin auton takapenkille, kun siellä mies oli pesemässä ja imuroimassa autoaan.

Maksoin näyttelyissä kunnostautuneen spanielin abortin herran heilutellessa kikkeleitään suomen ehkä kuuluisamman coccerinaaraan pyllyssä eräällä karkureissullaan.

Toivottavasti nyt katsot teidän Remua aivan uusin silmin ja annat hänelle jotain herkkua, sillä ei hän vielä kaikkea mahdollista ole tehnyt : D

Anonyymi kirjoitti...

Ja ihan vielä pieni lohdutuksen sana. Tuli tuosta Hannin kommentista mieleen:

http://omanapa.vuodatus.net/blog/category/sekavia+sattumuksia