3.3.09

Pörp. Örk. Röyh. Ja hauhau.

Neuvolan ihanainen K. oli vilpittömän onnellinen, kun tein 9 kk:n yhteistyösopimuksen sinne. Ensimmäinen neuvola on 17.3. (VASTA!) ja siihen asti elellään siinä uskossa, että Iso D (Kiitos Alohomora!;D) näkee päivänvalon joskus lokakuun lopussa. Itselläni on aavistus, että saatetaan olla pitemmälläkin, mutta sepä jää nähtäväksi. Raportointi voi olla odotusajalta vähintäänkin niukkaa, johtuen siitä, että olen aina raskaana ollessani ollut "elämäni kunnossa", hyväntuulisempi ja touhukkaampi kuin ei-raskaana ollessa. Eli jos tämä etenee niinkuin edellisetkin, niin en kyllästytä teitä kuoliaaksi kertomalla syömisistäni tai muutaman sadan gramman painonheittelyistä. Olen aiemmat odotukset tehnyt töitä viimemetreille asti ja niin nytkin, sikäli mikäli kaikki on hyvin. Olemassa olevat aakkoset saanevat tietää tästä sitten joskus ensimmäisen ultran jälkeen. Ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta muutenkin ajattelimme kertoa tästä sitten, kun pahimmat riskiviikot ovat ohitse. Tosin pikkuisen Akalla lipsahti nettiin tietoa, mutta mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä:D



Mielessäni listailin hyviä puolia ja kerron ne tässä teille:



+ Ei tarvitse vetää vatsaa sisään ja yrittää näyttää hoikemmalta.

+ Saa käyttää empireleikkauksisia mekkoja.

+ Saa käyttää isoja tunikoita.

+ Saa selittelemättä itkeä kaikkea ja joka paikassa.

+ Saa hyvää palvelua kotona ja muuallakin:)

+ Saa nukkua päiväunia selittelemättä ja potematta huonoa omaatuntoa.

+ Hyvät vaunut on C:n jäljiltä jo olemassa.

+ On pinnasänky (jossa muuten olen köllinyt itsekin silloin rapiat 30 vuotta sitten)

+ C:n pahin uhmaikä on toivottavasti ohi (melkein 4 vuotiaana), kun vauva tulee.



Tuota alkua kirjoittelin eilen, kunnes töissä alkoi se perinteinen maanantaipyöritys. Ja viime yönä valvoin 2 tuntia, kun oli huono olo. Joka jatkui aamulla (peruin uinninkin). Mukavaa kakoa vessassa, kun C kannustaa vieressä: Tuleeko? Tuleeko?Joko tuli okse?
Tänä iltana lähden jätkien kanssa mummolaan muutamaksi päiväksi, pääsevätpähän vähän lomailemaan. Mutta nyt, ugh. Väännän töitä hetken, jotta pääsen hyvillä mielin lomapäiville.

Kiitos tytöt tunnustuksista!=D Kirjoittelen niistä tässä jossain välissä!

S.A.

Ps. Niin ja onhan meillä ollut pöhinää talossa, kun Remulla on ollut tyttöjä kylässä. Pohjanpystykorva Ellu<3 ja Jackrusselinterrieri Minni<3

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ai ettei kerrota kellekään ennenkuin...? mitä nyt vähän netissä? olipa kiva olla salaisuudessa mukana ennen sukulaisia! ssaat olla varma että tätä raskautta seurataan tarkasti ja lämmöllä.

ekaa ultraa odotellen?

Anonyymi kirjoitti...

Liskonainen VARASTI MUN KOMMENTIN! Ajattelin sanoa, että kiva tietää ennen sukulaisia :)Jäämme kuulolle (voiko kuulovammainen sanoa näin? Kai voi, jos mun sokea oppilaskin sanoi aina lähtiessään: Nähdään!)

Anonyymi kirjoitti...

Kerrohan rakas Akkaseni, ymmärsinkö tekstin ihan oikeen? Olen tällä hetkellä hyvin, hyvin järkyttyneessä ja sekavassa mielentilassa. Ja jos ymmärsin, niin toivotan onnea koko sydämeni pohjasta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Toi pluslista näyttää varsin hyvältä! Täälläkin seurataan ison D:n odottelua tarkasti!! =)

Anonyymi kirjoitti...

älä hanni aina uikuta!
samalla asiallahan me ollaan koko ajan oltu.

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin olis sulle tunnustusta !

Nana kirjoitti...

Hih.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut :-) !
Ei saa pelotella nuvaringin pettävyydestä :-O.

Anonyymi kirjoitti...

... saanks mie kuitenkin vähän uik uik...

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on sulle jotakin blogissani:)

Anonyymi kirjoitti...

Voi ONNEA ja ihannuutta!!! D...olisiko se tyttönen? No, ihan sama, saapa kolme ihanaa isoveljeä joka tapauksessa. Mukana roikutaan kuin takiaiset ja lypsetään uutta tietoa ahkeraan. Voi että!

Hyvää vointia akalle ja muita myötäillen: ultraa odotellessa...

Anonyymi kirjoitti...

Odotas nyt.. miten se menikään.. Joo nyt mä muistan, se vanha kansanviisaus:

Odottavan aika on pitkä : )

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitäh, luenko/ymmärränkö nyt oikein?!? JOS ymmärrän (harvemmin nykyisin ymmärrän muuta kuin väännettyä rautalankaa...), niin ISOSTI ONNEA!! Lokakuu on hieno kuukausi ottaa se epduraali ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ja piti tietenkin kirjoittamani epiduraali...

Anonyymi kirjoitti...

Kiusaan sinua seuraavanlaisella haasteella:
http://pyryharakka2.ajatukseni.net/tunnustuspalkintoarkisto/

Pyryharakka

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavan suuret ja sakeat onnittelut täältäkin suunnasta!!! Kyllä se pieni paikkansa ottaa!! Usko pois Xo)

Anonyymi kirjoitti...

Tulihan se iso paketti perille ?
=)

Anonyymi kirjoitti...

Oi kuinka ihania salaisuuksia sinulla onkaan. Aivan varmasti myös minä luen oikein mielelläni juttujasi kasvavasta masusta. Lämpimät onnittelut :)

Amalia kirjoitti...

No ONNEA oikein tämän suuren sylin täydeltä!!!