12.8.09

Tukka edessä, elämä takana?

Ettei nyt ihan tylsäksi kävisi elämä, niin...

Sanoin Beelle ja Ceelle siitä parturilla käynnistä. Seuraukset olivatkin hmm. mielenkiintoiset. Jopa niin erityiset, että tätä en olisi osannut visioida etukäteen, vaikka aikamoinen mielikuvitus minulla onkin. Bee sai järkyttävän hepulin, koska hän on kasvattanut koko kesän pitkää tukkaa ja nyt se valtava työ menisi hukkaan. Yritin sanoa väliin, että pieni tasoitus ja siistintä olisi paikallaan, mutta ei toki kaikkea leikattaisi. Poika hiiltyi lopullisesti ja paineli vessaan- ovi lukkoon. Cee (juuri se arkajalka ja muutosvastarintainen) nappasi tästä kimmokkeen ja itki pää punaisena, ettei hänenkään tukkaa takuulla leikata! Pipo päässä sohvalla, kädet korvilla ja naama itkun raidoittamana. Ja Bee oli sillä välin nyrhinyt saksilla epämääräisiä tupsuja päästään sieltä täältä- koska parturi joka tapauksessa pilaa ne hiukset!!!

Taidankin mennä sinne häihin ihan yksin. Vai ajelisinko omankin pään kaljuksi? Ehdotuksia? (Liskonainen, nyt saat kohta todella ostaa sitä pinnaa metritavarana postittaa tänne.)

Kun minä olin pieni, minusta oli mukavaa päästä kampaajalle! Mitä minä teen kasvattajana päin prinkkalaa?! Että parturilla käynnistäkin nousee tämmöinen hulabaloo, ennen kuin sinne parturille on jumankekka edes päästy!?

Jään hämmästelemään tätä touhua. Niin ja imuroin vessan.

S.A.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida tuota parturijuttua; se on poikien juttu toi etteivät halua parturiin.Meilläkin tokaluokkalainen poitsu on kuin teloitukseen menossa kun joutuu parturintuoliin.Äitinä/naisena odotan innolla kampaajakäyntejä ja miehille/pojille ne ovat välttämätön paha.Kokeileppa laittaa poitsuille letit niin eiköhän ala parturi kiinnostamaan ;)

Susikairan akka kirjoitti...

Voi miten ihanaa kuulla, että muillakin poitsuilla on "hieman" vaikeuksia parturilla käynnissä:)

;D pitääpä kokeilla tuota lettijuttua!

Anonyymi kirjoitti...

Eikä pelkästään pojilla. Mun pikkusisko ei halunnu pienenä parturiin, joten hän otti kynsisakset ja leikkasi keittiön pöydän ALLA itselleen uuden otsatukan..
-Elisa

Aija kirjoitti...

Hah, meidän 5-vuotias poika ulisee edelleenkin kuin päätä leikattaisiin hiusten sijasta, kun isi tarttuu leikkauskoneeseen. Parivuotiasta sain pidellä täysin voimin sylissä parturin tuolissa samalla, kun kyyneleet ja räkä valuivat vastaan taistelevan lapsen naamaa pitkin ja niihin tarttui kaikki hiuksenpätkät. Onneksi oli hyvähermoinen parturitäti, mutta muutaman tuollaisen keikan jälkeen päätimme hankkia koneen kotiin :-) Enää ei ihmettele kuin naapurit mekkalaa, ennen koko parturillinen asiakkaita :-D Ja sitten kun operaatio on ohi, ipana rauhoittuu kuin taikaiskusta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä se tästä vähitellen alkaa helpottua... (toiveajattelua)

Hanni kirjoitti...

Lohdutus numero 3526 Hannilta: Esikoinen nirhesi tukastaan paloja niin että sitä ei saanut taitava parturikaan korjattua. Piti vain odottaa, että se kasvaa. Tukka muuten kasvaa aika hitaasti... Niin ja siskon tyttö leikkasi kauniit pitkät hiuksensa sen näköisiksi, että sisko puhkesi itkemään pään nähtyään.

liskonainen kirjoitti...

akkaseni, lähetän toki, heti kun muuttorumbasta on selvitty.

meidän kolmikolla ei ollut parturi/kampaajaongelmia: leikkasin aina tyttöje hiukset itse, aina tuonne parikymppisiksi asti, sitten vasta menivät oikeaan liikkeseen. äiti kuulemma leikkasi paremmin. leikkaan vieläkin mcgyverin hiukset ja parran. nuoruuden parturiopinnoista on siis vieläkin hyötyä.
...ja jatkaa pakkaamista.

Eeva kirjoitti...

Meilläkin likat istuisi vaikka joka päivä kampaajalla, mutta äiti ei saa hiuksia kuin juuri ja juuri harjata jos on meno jonnekin... Nyttenkin likoilla molemmilla on kaksi sinettiraitaa hiuksissa.
Poika on nyt muutaman vuoden istunut jo ihan ok parturissa, koska haluaa pitää lyhyet hiukset. Sen sijaan pienenä oli kans ihan karmeita käyntejä parturissa meilläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän lasten parturi antaa tikkarin lapselle joka käynnin jälkeen..tietysti kysyy ensin vanhemmilta lupaa ;))

Marjut kirjoitti...

juupa ;)

Meillä poika on pohtinut mennäkkö eikö mennä ja KENELLE parturille menisi, että semmosta !
Hänellä ei hirveän pitkät hiukset ole, siistimistä tarviivat vaan minun mielestäni;)
Tiistaina käytin tytön hiustenleikkuussa, silloin poikakin olisi lähtenyt mukaan, mutta eihän meillä ollut sitä aikaa varattuna. Hän päätti että hän VOI mennä kylän parturille tällä kertaa ja sain lauantaille ajan, maanantaina alkaa koulu että ehditään kuitenkin.
Tähän asti poika on käynyt isän kanssa viereisen kylän parturilla:) Siitä tämä pohtiminen.
Tarkkaa touhua ;)

Supi kirjoitti...

Mie olen ite kakarana leikannu itelleni linksuvilla keittiösaksilla oikein tyylikkään ottatukan.. :D Samoin siskon kanssa tehtiin toisille kampauksia ennen kouluikää, nykyään sitä tyyliä vois kuvailla varmaan vaikka rikotuksi linjaksi, kumma juttu ettei äiti oikein arvostanu. ;)

Pikkuveljet taas on joutuneet aina isän parturoimiksi, ja voi sanoa että muutamia koomisen toispuoleisia kampauksia on nähty, ku on kesken kaiken tullu kiire.

Ootahan muutama vuosi, kyllä ne pojat sitte käy parturissa reippaasti ku pitää naisiin lähtä. ;)