15.4.10

Hepuleita ja yövieraita.

Dee on alkanut liikkua muutamina viime päivinä enemmän. 6.4. opittiin viimein kääntymään selältään mahalleen ja nyt yritetään sitten kovasti hiissautua eteen, taakse, sivulle. Suunta ei vaan koskaan ole se mitä pikkuäijä ilmeisesti tarkoitti. Jos eteenpäin olisi menevän mieli, niin todennäköisimmin etäisyys lelusta kasvaa kierähtämällä ja pakittamalla. Raivo vaanii liikuttavan likellä.

Käsien ja jalkojen yhtäaikainen heiluttelu ei vielä onnistu. Joko jalat vispaa hullunlailla tai sitten kädet- mutta ei yhtä aikaa. Leluihin, jos niitä ojennetaan, tartutaan kyllä. Kovat helistimet on metelinsä vuoksi pop, mutta niillä saadaan myös hetkessä hepuli. Kenelläpä ei hihna palaisi, jos juuri, kun saisi mainion esineen käsiinsä, se heilahtaisi holtittomasti kohtuullisen kovalla vauhdilla ja jytkähtäisi otsaan. Täysin ymmärrettävää, että riepoo.

Kävimme eilen ihanassa auringonpaisteessa kävelyllä (tänään sataakin näemmä lunta). Dee nukkui vaunuissa menomatkan ystävän luo ja heräsi vähän ennen kuin lähdimme kotimatkalle. Kotimatkan muutama sata ensimmäistä metriä meni ihan raivotessa. Yritin tukea äijän istumaan, mutta ilmeisesti Dee yhdisti vaunut nukkumiseen ja koska ei enää väsyttänyt, niin mielenosoitus oli valmis. Pikkujätkä seuhtoi vihanvimmalla pipon silmilleen ja huuto nousi potenssiin sata. Nostin pipon ja sanoin, etten odotakaan hänen nukkuvan, vaan, silmät aukaisemalla voisi katsella vaikka maisemia. Huiskintaa, huutoa ja pipo silmille. Pipo pois. Pipo silmille. Pipo kokonaan pois päästä. Varovainen kurkistus luomien välistä. "Ahaa! Minähän istun vaunuissa, ilman pipoa ja maisemat vilisee ohi... Ehkä tässä nyt ei olekaan varsinaista syytä jättihepuleihin..." Loppumatka sujui rattoisasti.

Kävimme kaupassa ja on jotenkin niin ihanaa, kun tutut kaupantädit on ottaneet pojat (Ceen ja Deen) niin omikseen. Vilkuttavat ikkunasta ja juttelevat kaikenlaista. Kuten eilenkin. Kun ei ole päivällä paljon asiakkaita, niin myös Ceen kysymystulvaan ehtii vastailemaan. Ja Ceehän on antoisaa juttuseuraa, jos vaan juttelija on valmis esim. lupautumaan meille yökylään, jne.

Kerhotädit ja kaupankassat on jo kutsuttu, nukkumisjärjestelyt on vielä vähän hakusessa:

Kaupantäti: Saanko sitten nukkua sinun vieressä?
Cee: Saat! Mutta täytyy kysyä vielä isiltä, kun nukun iskän vieressä.
Kaupantäti: Pitäisiköhän sitä kysyä äitiltäkin?
Cee: Äitiki nukkuu isin vieressä ja Niilo.
Kaupantäti: No mitenhän me sitten mahduttaisiin?
Cee: Voit nukkua toisessa reunassa!

***

Tuosta poikien luottavaisuudesta ja avoimuudesta tuli mieleen toinenkin juttu. Ei ole kauaa, kun isot pojat olivat keskenään kotona ja ovelle oli tullut vanha mies. Pojat olivat päästäneet sisälle ja jutelleet miehen kanssa yhtä sun toista. Kun tapahtunutta minulle kerrottiin osasin kyllä yhdistää kenestä miehestä oli kyse (sairastaa Alzheimeria). Hän on asunut tässä meidän talon lähellä aikoinaan ja leikkinyt tässä lähistöllä metsissä, tämän talon lasten kanssa. Nyt yli 60-vuotta myöhemmin hän tuli kysymään "Perttiä" ulos. Pojat sanoivat, ettei "Pertti" ole nyt kotona. Ja niin mies lähti eteenpäin.
Kysyin pojilta pelottiko heitä? Ei kuulemma pelottanut, ei se mies ollut uhkaava.
.
.
. Ja taas samaa pohdintaa, mitä niin usein ennenkin. Kerjätäänkö tässä verta nenästä, kun luotetaan ja päästetään sisään? Miten minä voin luottaa, etteivät pojat joudu vaikeuksiin, vaikka luottavatkin ihmisiin? Onko niillä kykyä erottaa uhkaavia ja ei-uhkaavia toisistaan? :O

S.A.

6 kommenttia:

Napaulina kirjoitti...

Vaikeita pohdit. Minäkin olen monesti miettinyt, että kuinka paljon noita lapsia muka pitäisi pelotella. Niiden avoimuus ja epäluulottomuus kun on toisaalta niin ihanaa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi noita pikkuisen vauvan tuskaisia hetkiä! Miten ne jaksavatkin, tuhansien epäonnistumisten jälkeenkin, AINA vaan yrittää uudestaan : )

Meillä kans vanhempi papupata kutsui yhteen aikaan kaikki aina yökylään! Onneksi kukaan ei ottanut kutsua todesta ; )

Sit toi luottavaisuus; meillä papupata menee syksyllä tokaluokalle ja sitten ei enää ole iltiksessäkään vaan koulun jälkeen kotona. Mietin itsekin, että pitääkö kieltää oven avaamista jos on yksin kotona. Eihän tuollainen osaisi tehdä yhtään mitään jos joku tunkisi sisään. Mutta eikös se ole erittäin harvinaista, että joku ovikellon soittaja olisi sellaisilla asioilla liikkeellä. Jos vaan aina pelottelee, eihän ne luota kohta keneenkään eivätkä sitten jos olisi oikeasti tarvetta, uskaltaisi turvautua keneenkään vieraaseen. En tiedä. Ehkäpä kuitenkin sovitaan, että ei saa avata ovea, jos siellä on joku tuntematon....
Minna

Kimmeli kirjoitti...

Meillä oli kolmannen kanssa toi juttu, että vaunut on nukkumista varten - ei sitten otettu vaunuja, koska meteli oli karmea. Siirryttii 4kk:n iässä sateenvarjorattaisiin ja johan pelitti, kun sai ite valita, nukkuako vai tarkasteliko maailmaa.

Nana kirjoitti...

Voi Deetä ja Ceetä :)
Mulla on vain kaksi koiraa,jotka osaavat erotella uhkaavat ja ei-uhkaavat eli en käy jakelemaan "hyviä neuvoja". Tuumailen vain, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos meillä aikuisilla olisi enemmän tuollaista lapsen avoimuutta ja luottamusta toisiamme kohtaan...

tea kirjoitti...

Oi mä niin rakasta niitä C:een kyselytunteja. Siinä olis Eduskunnan kyselytunnilla ukoilla ja akoilla vastailemista jos C pääsisi sinne tenttaamaan.
Alkuhan on aina sama.
1) Millä sä tulit?
2)Kenen autolla tulit
3) Miksi sä sen autolla tulit?
4) Missäs se J itse on?
5) Miksi sä saat muka ajaa J:n autolla?
6) Millanen auto se on?
7)Miksi sillä J:llä on tollanen romuauto?
8)Miksi J on muka töissä?
9)Millon se tulee sieltä töistä?
10)Tuleeko J:kin sitten käymään, kun se tulee töistä?
jne.jne....
<3<3<3 =)))

vilukissi kirjoitti...

Kuulsoti aivan tyttärenpojan (1,4v) käytökseltä, ihanaa luettavaa! Lapset kyllä vaistoavat helposti ihmisestä jotain outoa tai uhkaavaa, mutta kuitenkin ... parasta varmaan on sanoa, ettei saa avata ovea. Kurjaa toki sekin, että pitää sitten selittää, miksi ei saa avata ja ei haluaisi pelotella eikä opettaa liian ajoissa, miten salakavala tämä maailmamme on. Vai yökylään kutsutaan kaikki kynnelle kykenevät mukavat kauppatädit, isillä on paljon vierihoidossa, heh!