22.11.09

Oodi tukiverkolle.

Jäin taas pureskelemaan Ofelian kommenttia (kirjoituksessa "Työpisteen esittely"). Kyllä, minulla on käynyt hyvä tuuri ja neljä kertaa! Pojat ovat kaikki olleet ns. helppoja/perustyytyväisiä vauvoja. Eikä tosiasiassa meille olisi tullut koskaan lisää lapsia, jos ensimmäinen olisi ollut vaativa. Ei. Ei minun hermoilla.

Tukiverkko. Olen todella onnellisessa asemassa, koska minulla on ollut aina vahva tukiverkko ympärilläni. Sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat tulleet avuksi. Ottaneet lapsen/lapsia ja vieneet niitä touhuihin tai mikä parasta ottaneet äidin irti arjesta. Usein jo ennen kuin edes todellinen väsymys on iskenyt. Vaikka pääsääntöisesti arki rullaa ja kaikilla on aika kivaa, niin tulee niitä pohjattomia väsymyksen hetkiä, jolloin istuu itkien vessan lattialla ja miettii pystyisikö aikuinen nainen ryömimään viemäriputkea pitkin karkuun. Kun tarjoilee kolmantena päivänä peräkkäin Saarioisten savikiekkoja ruoaksi ja salaatin virkaa toimittaa pöydälle aseteltu kaktus ja omatunto muistuttaa ravintoarvoista ja lisäaineista. Peiliin vilkaistessa takaisin tuijottaa kungfu-panda silmien ympärillä renkaat, taisteluissa turpiinsa saanut. Silloin, kun mahtavinkin suoritus saa vain väkisin puristetun irvistyksen aikaan. Niitä hetkiä tulee, aivan kaikille.

Kun Cee oli vauva, olimme äitiyslomalla yhtä aikaa ystäväni kanssa. Kerran viikossa sovimme ruokatreffit, toinen teki ruoan ja toinen jälkiruoan. Niin pieni asia, mutta joka viikko oli jotain odotettavaa. Vaikka lapset olivat siinä aivan kuin muinakin päivinä, niin ne päivät tuntuivat kevyemmiltä. Sukulaiset ottavat usein viikonlopuksi lapset hoitoon- tai kuten viime kesänä; Aa oli viisi(!) viikkoa mummolassa. Sukulaisia ei täällä Susikairassa juuri asu, joten ystävien merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan. Lisäksi on yksi serkkutyttö, joka tykkää matkustaa meille viikonlopun viettoon ja näistä aineksista koostui tämä mennyt viikonloppukin. Serkku tuli perjantaina. Kävimme ystävän kanssa kaupassa, suunnittelimme ruoan. Ystävä tuli illalla miehensä kanssa meille. Istuimme, söimme, saunoimme. Serkkutyttö sylitti Deetä ja touhusi isompien poikien kanssa. Aivan kuin olisin lomalla ollut! Eilen serkku meni pariksi tunniksi pihalle Ceen kanssa ja tekivät isoja lumilyhtyjä! Mitä minä tein sillä aikaa? Luin Dee kainalossa Geo-lehteä (eli en tehnyt mitään).

Toinen ystävä tuli viime viikolla sacherleivoslaatikon kanssa kylään. Kahvia, leivoksia ja kiireetöntä rupattelua- odottakoon tiskit ja pyykit- nyt on juhlahetki:)

Niin, ei ne kovin kummoisia asioita ole, mutta niiden varassa jaksaa.

D. Hakkarainen on nukkunut kahtena yönä 12 tuntia syöden välillä vain kerran! Tajutonta!

S.A.

Ps. Pitää varmaan tilata vielä joku lehti Geon, Kodin kuvalehden ja Hyvä terveys-lehden lisäksi, on tätä luppoaikaa meinaan niin paljon;D

9 kommenttia:

RiikkaS kirjoitti...

aiai, kuulostaa tutulta. Täällä on viime aikoina podettu aikuisseurapuutetta pahemman kerran. Puhelinta raplaan muksuja ulkoiluttaessa että kellehän kehtaisi kesken työpäivän soittaa. Lähimmät sukulaiset ja ystävät asuu kuiteskin sen verran kaukana että ihan ei voi piipahtaa kylässä. Sunnuntait on parhaita, kun mieskin ehtii olla muksujen seurana ... sattuipa muuten niin että just tätä kirjoittaessa kysyi että haittaisiko jos hän kävisi serkkunsa luona ja ottaisi esikoisen mukaan. Käsityö- ja elokuva-aikaa tiedossa tälle mamalle tuon pienemmän tissitakiaisen kanssa.

Sanelma kirjoitti...

oijoi, suosittelen Historia-lehteä kattamaan luppoajat :)

Aivan mahottoman mahtavaa että sinulla on niin upea tukiverkko! Se on jotain niin kullanarvoista, ettei sitä aina tajuakkaan, paitsi silloin kun sitä ei ole.

Minz kirjoitti...

Tämä tukiverkko ympärillä on kyllä todella tärkeä! On se sitten sukua tai ystäviä. Yksi iso syy siihen, miksi en ole halunnut muuttaa pitemmälle, saatika ulkomaille saakka. Voisihan sitä uuttakin tukiverkkoa haalia uudessa paikassa ympärille, mutta aikaahan sekin vie. Ja ihan hurja ikävä tulisi tätä nykyistä kaartia - vaikka yhteydenpitovälineet nykyään mahdottoman hyviä ovatkin. On se hyvä herätellä välillä tätäkin miettimään! Kiitos! =o)

Aija kirjoitti...

Auttavaiset ystävät ovat kultaa kalliimpia! Tiedän sen itsekin, kun asumme ulkomailla ja sukulaiset ja lapsen kummit ovat Suomessa. Kummasti sitä jaksaa, kun saa joskus hieman apua ja vaihtelua tavalliseen arkeen.

Pellon pientareella kirjoitti...

Voi että oli taas herkullisesti kirjoitettu, kiitos! :) Kylä kaktus ajaa asiansa, heh. Kiva kun lapset ovat voineet pikkuisina (ja isompinakin) hyvin, ja että tukiverkkoa on.

Maahiska kirjoitti...

Mulle tulee tukiverkosta mieleen tukisukkahousut ja verkkosukkahousut :/ Lienen hieman rajoittunut? En edes käytä kumpaisiakaan. Olen huomannut erakoituneeni vihdoinkin, pitää hetki ihan miettiä keitä minun tukiverkkooni oikein kuuluu. Kyllä niitä on, ystäviä ja kylänmiehiä/naisia onneksi! Jos vaikka Mies, ainoa autokortillinen, sairastuisi niin verkostoa tarvittaisiin raahaamaan ruokia kaupasta. Itkut saan itkeä ja naurutkin nauraa läheisten parissa. Aina ei ole ollut niin.

Marika kirjoitti...

Sulla on kyllä ihana tukiverkko. Tarttis saada itekin samanlainen...
Oma suku asuu kaukana ja miehen suvun kans ns.huonot välit!

~R&T~ kirjoitti...

Voi, tekstisi ovat niin loistavia!
Jälleen kerran vedet silmissä olen lukenut näitä. Kaiken voisi allekirjoittaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinne Susikairaan!

Ofelia kirjoitti...

Sulla ON käynyt hyvä tuuri! Ja tollasta tukiverkkoa ei oo monella. Mulle ystävät ovat hokeneet että jos joskus hankin lapsia, on hommattava tukiverkko, joku joka tulee sitten kun minä en jaksa. Mielenkiintoista, että yksikään näistä ystävistä ei kuitenkaan tarjoa apuaan... Eli tuntemattomista se tukiverkko hommataan?! Ihmiset ovat niin kiireisiä ja itsekeskeisiä nykyään, jokaisen on vaan pärjättävä itse - tai haettava sitä kuulua "ammattiapua".