15.2.09

Häistä selvitty=)

Olipas vain oikein onnistuneet hääjuhlat! Tunnelma oli oikein iloinen ja vapautunut. Noin 80 juhlijaa. Polttariporukan tytöt miehineen oli laitettu samaan pöytään ja kylläpä siinä pöydässä riitti naurunremakkaa. T otti kamerakännykällään kuvan hääkakun leikkauksesta ja voitte vain kuvitella, mikä riemu repesi siitä, kun T otti kuvan itsestään. Kameran linssi väärään suuntaan. Siitä saatiin loppuillaksi puheenaihetta pöytään. Seremoniamestari toi tämän tästä mikrofonia pöytäämme, koska meillä täytyi olla hauskoja juttuja naurusta päätellen tai sitten olemme kehittyneet naurujoogaajina jo todella hyviksi;)

Hääpaikalla juhlittiin kahteen asti ja tuore aviomies teki viimeisestä boolisatsista tosi vahvaa, sillä seurauksella, että polttariporukan tytöistä ainakin 8 on viihtynyt saniteettitiloissa vahvasti. Allekirjoittanut kävi "vain" suihkussa kolmelta yöllä.

Tuore rouva oli kaatunut parisänkyyn ja vasta aviomies sänkyyn tullessaan huomasi, että lakanan alle oli levitelty puoli kiloa muttereita. Tuore vaimo ei olekaan kuulkaas mikään hienohelmaprinsessa;)

Ja kesällä menee taas yksi tytöistä naimisiin! Jihaa!:)

Sitä mietittiin moneen kertaan, että on kyllä mahtava, kun tämä porukka on "löytynyt". Ja pistettiin mietintämyssy päähän, että josko vaikka vuokrattaisiin se hääpaikka jonakin lauantaina ja mentäisiin perheinemme sinne makkaranpaistoon ja saunomaan. Jos kaikki tytöt, miehet ja lapset tulisivat, niin porukkaa olisi yli 40 henkeä. Siinä ei varmaan tulisi paljoa kuluja per perhe.

Tänään olen sitten laiskotellut. B:lle on noussut kuume, joten katsellaanpa tässä onko tämä tarttuvaa laatua.

S.A.
Mitä blogilistalle on tapahtunut? Omaani en ainakaan saanut auki.

3 kommenttia:

Nana kirjoitti...

Hyvä,että oli hyvät juhlat :) Eipä aukea minullakaan Blogilista...kai ne nyt muuttaa sen siihen uuteen versioon?

Hannele kirjoitti...

Tulipa tuoreelle aviomiehelle heti selväksi, että vaimo ei ole todellinen prinsessa :D JA kunnon häissä ensin nauretaan ja sitten oksennetaan, joten meni ihan perinteisesti kaikki. Blogilista ei auennut mullakaan.

Marjut kirjoitti...

Kiva että meni kivasti juhlat:) Kunnon häät näköjään olivat ;)

Beelle toivottelen pikaista parantumista ¨!