23.2.09

Koira kokeilee huumorintajua.

Viime viikko meni ns. persiilleen uimahommissa. Alkuviikosta ei millään tarjennut (-27 astetta aamulla kuudelta mittarissa; ei vaan pysty, ei kykene). Loppuviikosta moottoriajoneuvot olivat jyrkästi liikkumista vastaan, joten pidimme sitten talviloman. Tänä aamuna yritin pysyä kärryillä uimakaverini nopeatempoisessa ajatuksenjuoksussa- mennään-ei mennä-mennään-en oo nukkunu yhtään-mennään kuitenkin. Kyllä sitä olikin jännää aamulla sitten, kun odottelin, että ollaankohan sitä menossa vai ei. Mentiin ja hyvä niin. Nyt on taas reipas mieli=)

Jännä homma, että säännöllisellä reippailulla hankittu ruokahalu pysyy vakiona, vaikka olisikin viikko välissä, ettei mitään mainittavia urheilusuorituksia tee. Vatsa huutaa suoraa huutoa heti kahdeksan jälkeen ja kymmeneen mennessä on jo uusi jättiläisnälkä päällä. Uintivyö kiristi tänä aamuna, ilmeisesti viikon laiskottelun aikaansaamia tuhoja korjataan kaksi viikkoa?



Eipä silti viikonloppuna tuli kyllä herkuteltuakin. Perjantai-iltana piti tehdä jättikatkaravunpyrstöjä ja jalapeno-chilipoppersseja. Lauantaina piti tehdä taas jättikatkaravunpyrstöjä- minkäs teet, kun pojatkin tykkää;), pakkohan se on uhrautua.
Sunnuntaina sitten vain kevyesti kermaperunoita ja paistia.


"Vuodet ovat kohdelleet minua hyvin. Viikonloput-niistä johtuu aiheutuneet vahingot!"

*Remu- kuuliainen pieni koira*

Pitipä taas eilen miettiä itkisikö vai nauraisiko tuon meidän karvatassun kanssa. C:llä oli jäänyt puolikas leipä olohuoneen pöydälle. Remu käveli muina koirina ohi. Huomasin vain kuinka sen sieraimet värähti, mutta muuten aivan normaalisti se käveli ohi siitä pöydästä ja leivästä. Sanoin Ukolle, että nyt muuten alkoi koiran päässä hurja aivotyöskentely- vaikka se näyttää nukkuvan sohvalla, niin se miettii sitä leipää siinä pöydällä. Katsoin muka telkkaria ja syrjäsilmällä kyyläsin pikkurosvoa. Ja niin- siinä vaiheessa, kun A ja B ryhtyivät kutittamaan C:tä ja Ukko melskasi poikien kanssa- Remu lähti sohvalta, käveli pöydän ohi ja kas! Leipä oli hävinnyt. Sanoin välittömästi Ukolle, joka ei edes huomannut koko nappausta. Ukko sanoi: REMU! Remu tiputti leivän suustaan ja tuli nolona Ukon eteen istumaan. Mutta- se mokoma ryökäle istui Ukkoon selin! Eikö koiran pitäisi nolona tuijottaa isäntäänsä ja yrittää lepytellä??? Niin ei mitään. Tämä napottaa selin isäntää kohti. Sen verran se on paikoillaan pysymistä oppinut, että istui noin 8 minuuttia siinä paikoillaan, ennen kuin luvattiin vapaaksi ja leivän luo se ei mennyt sittenkään. Ukolle totesin, että ei se taida meitä paljoa arvostaa taikka kunnoittaa.
Siis oikeasti- SELIN! Olen vieläkin tyrmistynyt.

S.A.

4 kommenttia:

liskonainen kirjoitti...

ahhhahheeehaheeeeöööh!

ei saa heti aamutuimaan naurattaa noin, tulee pissit yöpaidalle, sille raidalliseslle!

Eeva kirjoitti...

Hihhhiiihhhiiii!!!

Koirat on koiria, ihania otuksia! Hyvä, että luonnetta löytyy ;)

Marjut kirjoitti...

Hahhhahaa, mulla alkaa taas koirahaaveilu vähän kadota :=)

Hannele kirjoitti...

Hehheh täälläkin. Tuli tarpeeseen tämä koiratarina. Menee päin-sanonko-mitä. Kerron huomenissa. Meidän Manu hokasi olkkarin matalalle pöydälle jätetyn sämpylänpalan. Se asetti kuononsa pöydän päälle, kauas leivästä ja lepuutti silmiään muka-nukkuen. Kun en ollut katsovinani sitä, se siirtyi vähän lähemmäs leipää ja taas ummisti silmänsä. Näin se hivutti itseään aina lähemmäs ja lähemmäs leipää. Kun se oli leivän vieressä, se hitaasti kallisti päätä ja vips! Sämpylä oli kadonnut. Osaa ne koiratkin taikoa!