26.2.09

Viikon ruokalista.

Hannele haastoi kertomaan inhokkiruoista. Olin tämän jo nähnyt Timantin blogissa ja ajattelin jo silloin, että nyt onkin semmoinen haaste, johon minulla ei ole mitään sanottavaa. Olen jo varmaan usein maininnut, että olen kaikkiruokainen, pidän kaikista ruoista, olen ennakkoluuloton enkä ole millekään allerginen. Paha, paha, paha yhdistelmä. Todella paha.

Pidän simpukoista, (Alohomora ei saa lukea tätä) e****ista, kaikesta kalasta, keitoista, maksasta, kaikista vihanneksista, (Hanni silmät kiinni) putkimiehen oksennuksesta=makaronivellistä, kalansilmäpuurosta (perunasuurimopuurosta), kaikesta lihasta, kaikista leivonnaisista, sushista, sinihomejuustosta, kaikista marjoista ja hedelmistä ja mämmistä. Ei ole vielä tullut vastaan ruokaa, jota en olisi maistanut ja josta en olisi pitänyt. Eli vastaan haasteeseen niin, että mitä ottaisin vähiten lautaselle ja minkä söisin ensimmäisenä pois. Näin toimienhan varmistetaan, että jää hyvä maku viimeiseksi suuhun;D


Marie-keksit. En vaan ymmärrä miten ne pahvikiekot roikkuu vuodesta toiseen markkinoilla. KUKA NIITÄ OSTAA?


Lisä- ja sailöntäaineilla viimeistellyt valmistuotteet. Esim. kuivakakut. Jää kiinni kitalakeen. Ugh.




Kieli. Ei niinkään maku, mutta sen käsitteleminen-------->
Siis keitetystä kielestä sen nystyräisen nahan irroittaminen. Ei niin
erityisen viehkoa.


Veriruoat. Pakko tähän listaan on jotain saada, kun kerran aloin vastaamaan, mutta missään nimessä veriruoat ei ole inhokki. Vaan ikäänkuin lemppariruokalistan häntäpäässä.

Ei vaan tule muuta mieleen. Ei millään. Onneksi A on samanlainen jätteenkäsittelylaitos kuin äitinsä, joten hänen kanssaan voidaan kokeilla kaikkea "omituista". Muu miesväki on hieman nirppanokkaisempia. Olin ylpeä, kun maistelimme valasta ja A ei tiennyt mitä se oli. Maistoi ja analysoi maun olevan hyvin lähellä riistaa ja se oli hyvin kuvailtu. Ei ollut ollenkaan kalamainen (no joo nisäkäshän se onkin, mutta silti!). Suuri haaveeni olisi matkustella joskus ruokamatkaajana ympäri maailmaa. Erityisesti kiinalaiset suolakurkut vaikuttavat tällä hetkellä mielenkiintoisilta. Venäläisistä ruoista pidän myös.
Että semmoinen lista:) Varmasti on olemassa niitäkin ruokia, joista en pidä, mutta ei vain vielä ole tullut vastaan.
S.A.

10 kommenttia:

Keittiövaaka kirjoitti...

Veriruoista ei täälläkään piitata, hyh!

Anonyymi kirjoitti...

Etanoita!! Akka p***kle! (No ei vaan, älä nyt usko...) Mutta niistä Marie-kekseistä: meillä syödään niitä, usko tai älä - mätetään päälle sellaista suklaalevitettä ja vähäkö on herkkua. En vaan osta tätä yhdistelmää kovin usein kun on niin järkyttävän epäterveellistä, mutta silloin harvoin kun sitä on täällä Myrskyn korvassa tarjolla niin porukka lapioi niitä suuhunsa ihan onnessaan. Terv. Alohomora PS. Kieli - yäk yäk YÄK! Just niin, ne nystyrät... :X

liskonainen kirjoitti...

miten minulle tuli mieleen ne jaanuskan lierokuvat?

Saanel kirjoitti...

Listasin omat inhokkini myös ja muutama sama ruokalaji näyttää olevan pois kummankin ruokalistalta : )

Hanni kirjoitti...

Mistä sie tuon kielen kuvan tuohon tempasit :D Etanat on mulle yksi inhokki, kerran maistoin kaverin annoksesta, pyörittelin sitä valkosipulihöyryistä kumipalaa suussa ja yritin unohtaa mikä se klöntti oli. Yksi riitti, ravintolassa syönti on niin harvinaista, etten halua pilata sitä tilaamalla väärää ruokaa ja vielä maksamalla siitä!

Timantti kirjoitti...

Kielen kuvaa jäin katselemaan...

Purppura kirjoitti...

Minä syön mariekeksejä! Ne oli pentuna mun herkkua, ja ostan niitä vieläkin silloin tällöin verestelläkseni muistoja. Ja edelleen ne maistuu hyvältä, kun kastaa teemukissa. Myös suklaalevitteen kanssa on namia :) En söisi etanoita, kieltä, en sisäelimiä, mustekalaa enkä mitään veripalttua. Enkä paljon muutakaan. Pizzalla voisin elää loppuelämäni (ja sekin on aina samanlainen) :D

Stansta kirjoitti...

Blondi listasi myös tänään omat inhokkinsa vaikka tulee sinne listalle väkisinkin samoja mitä muillakin on. Eikö niitä yhteisiä inhokkeja voisi yksinkertaisesti poistaa olemasta..? Ettei niitä löytyisi vastaan enää mistään?

Herkullista viikonloppua! Heh heh..

Ukko kirjoitti...

Marie-keksit.... NAMMMM...., jokaisen pisteen väliin mehukas villivadelma. (Ne, mitkä ei mahtunut hoitelee koira.)

Pastaan tarvitaan aina vähän maustetta, jopa kuivaan sellaiseen...

Anne kirjoitti...

Tunnustus odottaa hakijaansa mun blogissani.
=)