8.11.08

Hirviönhönkäys.

Syötävät ja juotavat kelpasivat hyvin=) Punaisella karamellivärillä verenpunaiseksi värjätty booli (vichyä ja spriteä) teki kauppansa ja suut värjäytyi myös punertaviksi:O
Rohkeustestissä piti tunnistaa silmät sidottuna erilaisia asioita: lunta (astian ulkopuolella surisutettu sauvasekoitin lisäsi vaaran tuntua), oksennusta (tiskiainetta-popcorneja-appelsiiniä), keitettyjä makaroneja (joiden seasta piti löytää hiiri), hyinen päivää (lumella ja vedellä täytetty kertakäyttöhanska), hirviönhönkäys (Remu ja "uhrin" käteen laitettu koiransuklaa).

Sen huomasimme, että kuilu 11- ja 8-vuotiaiden välillä on tässä vaiheessa aika suuri. Se mikä pelottaa 8-vuotiasta, on 11-vuotiaan mielestä "lällyä". Eli luultavasti ensivuonna tulee karmeammat juhlat isoille ja vähemmän karmeat pienemmille. Mutta oli meillä Ukon kanssa poskettoman hauskaa, kun suunnittelimme niitä todella karmivia juttuja;D, joita ei siis vielä tänä vuonna toteutettu.
Juhlat päättyivät 20.30 ja 21.05 kaikki meidän pojat olivat jo syvässä unessa.
Hortoilin hetken vielä itse ylhäällä ja sammuttelin kynttilöitä. Ajattelin juoda yhden siiderin, jota kanneksin ansioituneesti käsissäni, saamatta sitä edes auki. Ehkä tänä iltana saan sen avattua?
Tänään jatketaan biletystä omalla porukalla ja koitetaan päättää minne mennään Jouluksi. Saimme kutsun ystävien luokse, katsotaan mihin nyt päädytään.

Ukolla nauratti, kun otin kuvan- after party. En vain ehtinyt millään ottaa kuvaa aikaisemmin. Kyllä kymmenpäinen lapsijoukko on vaan tehokas!

Sairastelusta johtunut juhlien siirto osoittautui vallan taloudelliseksi siirroksi;) Koristeita sai tosi halvalla. Mm. pussillinen (varmaan 200 kpl) pikkuhämähäkkejä maksoi vain euron. Niitä liimailtiin sokerikuorrutteella suklaasuukkoihin, jäädytettiin jääpaloihin ja ripoteltiin muutenkin ympäriinsä.
Nyt lauantain viettoon!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No onpas ollut bileet :D Täytyy antaa teille 10 pistettä kekseliäisyydestä, nuohan oli hienoja kauhujuttuja kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Olette olleet tosi viitteliätä noitten koristusten ja kauhujuttujen kanssa- Varmasti lapsilla oli hauskaa ja kamalaa ihan miten vaan;)

liskonainen kirjoitti...

upeat kekkerit!
palataan tähän aiheeseen taas ensi vuonna, mutta vähän varhemmin, jookos? meidän nuopparilla on pidetty jo yhdeksän kertaa halloweenbileet ja niiden tarjoilun on aina hoitanut velhovuoren vanha emäntä. sillä on aina tarjolla apinanaivoboolia ja sisiliskon silmäripsiä, mastodontin munia ja kuivattuja lepakon siipiä... vaihdetaan reseptejä...

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa!!! Oisinpa saanut olla mukana :D