1.12.08

3 mennyttä, olevaa ja tulevaa.

Hannilla ja Hiirose emännällä ainakin olen näitä listoja nähnyt. Teenpä siis elämän inventaaria minäkin.


10 vuotta sitten (vuosi 1998):

1. Muutimme rivitalokolmioon yksiöstä ja olimme hukkua neliöihin.
2. Herra A täytti vuoden.
3. Söin 10 kilon joulukinkun yksin, koska muut olivat oksennustaudissa. Lahjat hankittiin tänä vuonna keskimäärin 23.12.


5 vuotta sitten (vuosi 2003):

1. Olin koulussa ja töissä- aika vähän muita muistikuvia tuolta ajalta.
2. A esikoulussa ja B 3-vuotias.
3. Saattoi olla juuri tämä vuosi, kun ostettiin talo? Joululahjojen hankinta jäi viime tinkaan.


3 vuotta sitten (vuosi 2005):

1. Odotin herra C:tä.
2. Olin töissä. Ja puhki.
3. 12.12. herra C syntyi ja jätin joululahjat hankkimatta kokonaan.


Tänä vuonna 2008:

1. Heittäydyin hunnigolle ja irtisanoin itseni töistä.
2. Opettelin uusia minulle vieraita asioita.
3. Jätin joululahjajutut viime tinkaan.


Eilen:

1. Makasin sohvalla.
2. Katsoin elokuvaa; Onnen varjot.
3. Söin B:n tekemiä joulutorttuja.


Tänään:

1. Viikkaan jättiläjän pyykkiä- ehkä;)
2. Sain joka äidin toivepuhelun: Hoidossa on syyhypunkki.
3. Pidän peukkuja kaverin äidille, sydäninfarkti:(


Huomenna:

1. En viikkaa pyykkiä- toivottavasti.
2. Mietin joululahjajuttuja.
3. Pidän taas peukkuja.


Ensi vuonna (2009):

1. Aloitan jonkin harrastuksen.
2. En jätä joululahjajuttuja viime tinkaan. (Buahhaaaa. Enpä.)
3. Haluaisin matkustaa jonnekin lämpimään ja eksoottiseen paikkaan. Siis saunaan ja aromaterapiaöljyä kiukaalle;D

S.A.

2 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Heh, se on sitten ollut yhtä mielenkiintoista ennenkin, elämäsi:D

Anonyymi kirjoitti...

Minussa asuu pieni tirkistelijä, mutta nämä elämälistat on oikein mieluista luettavaa. Sie se oot äkkinäinen käänteissäs.