22.1.09

Dori tunnustaa.

Kyllä vain oli kuin olikin Akan simmarit hallilla tallessa ja ihan kuulkaa kuivattunakin. Nyt olen jo lauhtunut muutenkin eilisestä, ei kai sitä itselleen mitään voi. Mennään näillä eväillä mitä on annettu. Ja Ruskan letkautusta lainatakseni..."ihan silleen PiMS vaan ja koko elämä kirkastuu yhtenä päivänä. Turvotukset kaikkoaa ja koko maailmankaikkeus näyttää yllättäen paljon valoisammalta..." Se oli kertakaikkiaan niin hienosti sanottu, että ei voi kuin hattua nostaa!


Juputin kuitenkin vielä tänä aamuna tätä huonoa muistiani, jossa on ihan liian vähän kapasiteettia. (Tai toinen vaihtoehto on se, että roskakori tyhjenee liian nopeasti.) Joka tapauksessa saatan pyyhkiä hyvinkin oleellisia tiedostoja päästäni taivaan tuuliin heti, kun tilanne on ns. ohi. Ystäväni jaksaa muistella erästä kertaa, kun hän oli pyytänyt meitä naisia luokseen päivälliselle. Ruokana oli kanaa ja riisiä. Kanakastike oli suorastaan taivaallista. Otin lisää ja lisää ja ylistin kastikkeen makua, koostumusta ja tietysti kokkiakin. Jossain vaiheessa kysyin olisiko ystävälläni antaa reseptiä tuohon ruokaan? Ystävä siihen: "Et sinä voi olla tosissasi!!!! Tämähän on sinun omakeksimä resepti!" "....? Ai niinkö?!?" Siis olimme olleet muutamaa kuukautta aiemmin meillä ja olin kokkaillut kanakastiketta, selostanut tarkalleen mitä teen, näyttänyt kaikki raaka-aineet mitä käytin ja sitten olimme syöneet. Kaverini oli kirjoittanut reseptin saneluni mukaan ylös (ja hyvä niin!). Harmillista, ettei minulle jäänyt mitään tiedostoihin tästä kokkailun huippuhetkestäni:/


Ystävä oli vielä ennen tuloani kertonut muille naisille, että resepti on nimenomaan minun kehittelemäni. Voitte kuvitella miten nolo tilanne oli siinä naisten kanssa ruokaillessa, kun kaikkia mahdollisia ylisanoja käytäen julistan ruoan äärimmäisen hyvää makua. Ihan kuin olisin itseäni kehunut!


Nauruksihan se meni lopussa, kun sain toiset vakuuttuneeksi siitä, että en todellakaan muistanut koskaan tehneeni sellaista ruokaa. Enkä ole tehnyt sen koomminkaan.

On se vain kummallinen juttu tuo muisti. Saatan muistaa jotain ihmeellisiä asioita ihan hirvittävän tarkasti, mutta sitten joissain kohdissa möllöttää ihan musta aukko. Ei mitään havaintoa.

Terveisin Dori.

5 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Nou hätä: nuo mustat aukot tekevät arjesta jännittävämpää...
- saiskos olla lisää kanakastiketta? Heh heh.. :D

Hannele kirjoitti...

Tuo "pöljä" on ihana kategoria. Nyt ois blogissa tavaraa sullekin tarjolla. Käy kurkkaamassa, ei oo porno.

Ninni kirjoitti...

Tervetuloa kerhoon. Joukkoon harnmaaseen joka klementiineistä keskustelee... vai dementiastako se oliki..eiku...?

Sipulix kirjoitti...

Elämä sun kanssa...siis...vaikka en tunne, en ole (ehkä?) koskaan tavannutkaan niin silti jotenkin...tunnen sinut? :D

Minulla on vähän toisenlainen riesa...muistan liikaa (oikeasti) asioita, tapahtumia, syy-yhteyksiä jne. ihan loputtomiin. Kuten esim. Euroopan kuninkaallisten sukuhaarat, tutun tutun tutun sairaudet ja sydänsurut, koulukavereiden lempiruuat, lempivärit, yhtyeet jne. loputtomiin...yritän deletoida sitä turhaa pois, mutta ei ne lähde...Tiesitkö, että Hollannin Maximan perheellä on vähän epäilyttävä menneisyys..tai että Tanskan Joachimille on syntymässä tähän uuteen avioliittoon lapsi kohtapuoliin (edellisestä liitosta 2poikaa, exäkin uusissa naimississa [hyvä Alexandra]). Help me!!!

Hipinrouva kirjoitti...

Mulla taas on niin, että kaiken turhan keskusmuisti säilöö talteen (esim. ala-aste-aikaisten luokkakamujen synttärit), mut sitte taas millekkään todella tärkeälle ei yhtäkkiä ookkaan tilaa. Sen takia ostin vuoden alussa lisämuistiyksikön (kalenterin, joka on fyysisesti niin iso, ettei ainakaan vielä oo päässy katoomaan. Sen sijaan musta aukko nielee aina kaikki huulirasvat, hiuspinnit, työtodistukset, joskus kotiavaimet, ja välillä täytyy pysähtyä miettiin "kuka mää oon". Tai jopa kaupan kassalla kun pitäs kirjottaa kuittiin nimi, ulosanti on luokkaa "kuka mun nimi on?" Näkisittepä kulloisenkin kaupan kassahenkilön ilmeen. WTF kuvaa sitä... =)