Tasoitusta.

Vaikka välillä nuo 3 älypäällikköä antaa odotuttaa järjen kasvua, niin onhan niistä iloakin. En nyt tee listaa plussista ja miinuksista, koska tällä hetkellä miinukset saattaisivat kaikesta hyvästä huolimatta voittaa. Mutta kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, niin näiden veijareiden kanssa mm. kotoa poistuminen on aina Suuri Seikkailu.

Tapahtumapaikkana Susikairan lentoasema:

En huomannut tarkistaa koneen lähtö- ja saapumisaikataulua, joten olin autuaan tietämätön puolen tunnin myöhästymisestä. Sehän ei haitannut ketään, koska lentokenttä on täynnä ihmisiä, tilaa, kaikkea jännittävää.

Vanhin pojista aloitti heti renttevästi ja kävi kättelemässä paikalla ollutta poliisia. Kysyin, että olikos poliisi hänelle tuttu? Ajattelin, että voisi olla vaikka jonkun kaverin isä tms. Ehei. Pojan vastaus kuului: "Ei ollut tuttu, mutta saattaa olla mun tuleva työkaveri!" Hän siis aikoo poliisiksi. Hyvähän se on pitää kelpo välit tuleviin mahdollisiin työkavereihin. ;D

Herra nuorin (kohta 3v.) osaa hurmata niinkuin vain 3-vuotiaat osaavat. Vilpitön ja sydämellinen hymy, sekä avoimen kiinnostunut suhtautuminen kaikkiin. Sekä erittäin avoimet vastaukset esitettyihin kysymyksiin. Vastataan ja kerrotaan kaupanpäälle ekstraakin- joskus myös*hmm* hieman kyseenalaista. Ilahduttavaa on se, että pieni poika saa todellakin aikuiset usein käyttäytymään totutusta poikkeavalla tavalla.

Nuori herra heittäytyi juttusille Riitan ja Jussin kanssa (noin 50-60v). Saimme kuulla heidän olevan vastassa 87-vuotiasta Riitan äitiä. Herra C taas kertoi meidän isän ajavan lentokonetta (Tätä en tiennytkään!). Seuraavaksi herra houkutteli meidät, Riitan, Jussin ja kaksi venäläistä hiihtäjää hurjaan kyykkyyn-ylös jumppaan. Siellä sitä toppavaatteissa hiki päässä pumpattiin. Hiihtäjät pärjäsi trikoissaan erinomaisesti. Saattoi niillä olla parempi kuntokin, vähän.
Toisella venäläisellä oli 3-vuotias poika, Miska, kotona ja hiihtäjä-isi kaipasi häntä kovin. Edes jouluksi ei ehdi kotiin:( Jussilla on moottorikelkka, jolla ajelee karvalakki päässä. Kaikenlaista tietoa kerättiin siis.

Herra B odotti isiä niin, ettei ehtinyt panostaa muuhun kuin taivaan tarkkailuun. Hän on tosin ryhdistäytynyt aikoinaan pääkaupunkimme lentoasemalla. Mummo ja pappa olivat ihmeissään luonnonlapsen käytöksestä. Hän oli esitellyt itsensä kädestä pitäen, nimellä, lähtökaupunkia ja määränpäätä unohtamatta. Noin 50 ihmiselle. Lopulta meinasivat myöhästyä koneesta poika, mummo ja pappa.

On ne ihania, kamalia, suloisia, raivostuttavia, enkeleitä, hirviöitä... Aamullisen kirjoituksen kiihkeistä tunnelmista olen jo hieman leppynyt. Hyvä, että saa tänne syytää pahimmat raivot.

On tämä touhua. Miten 12 lapsen vanhemmat selviää kaikesta??? Joskus tuntuu, että minussa on vanhempana jotain perusteellista vikaa, kun aina on jotain tekeillä- Elämää? Säpinää?

Mutta vatsa sisään-rinta ulos-häntä pystyyn-tuulta päin!