29.12.08

Olispa taas Joulu! =D

Voi tuhannen riemua. Hurmaava joulu takana! Menimme lapsuudenkotiini tiistai-iltana. Matkalla poikkesin hautausmaalla viemässä kynttilän papan haudalle ja tätilässä kävimme vaihtelemassa tontunpussukoita. Sitten kotona aattoaamuna kännykkä kiinni- ah hiljaisuutta ja rauhaa.

Tämän hetkisten laskelmien mukaan olen syönyt 4 konvehtirasiaa. Noin kilon lohta (eri muodoissa). 14 kiloa kinkkua. 5 isoa lanttulaatikkorasiaa. Rosollia. Puolikkaan rasian porkkanalaatikkoa. 4 pientä perunaa. 2-3 litraa sieni-ja italiansalaattia. 12 rieskaa. Malacon hedelmänamuja reilun kourallisen (varastettu C:ltä, siksi ne maistuikin erityisen hyviltä). 0,5 kg poroa. Laskemattoman määrän pipareita ja torttuja. Jouluhalkoa ja suklaakakkua. Juonut yhden snapsin. Yhden viskin. 3 olutta. Tai 5. 1 siiderin. Glögiä.

Olen pelannut Labyrinttipeliä. Ubongo extremeä. Ubongoa. Rakentanut palapelejä.

Olen maanut selälläni. Ja vasemmalla kyljellä ja oikealla kyljellä. Olen yrittänyt myös maata mahallani. Olen lojunut sängyssä. Sohvalla. Lattialla. Puoliksi pöydällä.

Olen kävellyt pyjamassa ja villasukissa. Ja villasukissa ja pyjamassa. Olen ollut kampaamatta hiukseni aamuisin. Saunan jälkeen olen ne kyllä kammannut. Ja hampaani olen harjannut öisin ja päivisin. Olemme nimittäin saaneet kätevästi kiepautettua rytmit äinpäin. Ja siitä syystä on täysin normaalia, että herra C vaatii kello 4 aamuyöllä isiä kuorimaan lanttuja kanssaan.

Olemme viettäneet täysin tyylipuhdasta laiskotteluaikaa. Olen myös onnistunut hukkaamaan yhden aakkosen (A:n). Ehkä löydän hänet ensi vuonna?

Lapsuudenkodissa on niin helppoa olla. Tutut askelten äänet kertovat kulkijan. Oven kolahdus kertoo minne kulkija on matkalla. Herätä jouluaamuna riisipuuron tuoksuun! Ihan kuin lapsena!
Kaikki on jotenkin niin täydellistä! Hrrrrr, tekee mieli kehrätä kuin kissa.

Olen lukenut Joulupukin tarina-kirjan. Olen lukenut Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivisen. Olen lukenut Åsa Larssonin Kunnes vihasi asettuu. Olen lukenut Milla Paloniemen Kiroileva siili 2:n. Olen lukenut puoleen väliin Liza Marklundin Elinkautisen.

Olen katsonut Joulutarinan ja itkenyt taas vaihteeksi. Olen katsonut Myrskyn. Olen katsonut Bridget Jonesit. Uutisia en ole katsonut.

Olen nauraa rätkättänyt siskon ja veljen kanssa puolituhmille pipari, torttu ja pukinpussit vitseille. Olen todennut, että siskokin harrastaa kokeilevaa hiustaiteilua (Joulusaunassa hopeanaamiolla saa vaaleisiin hiuksiin vaaleanpunaisia ja violetteja raitoja;D;D;D).

Olen huijannut paperilappuäänestyksessä (uskallan tunnustaa, koska sain niin paljon lahjoja, että minulla näyttää olevan varaa tuhmailuun ja huijaamiseen).

Olen ollut tavattoman onnellinen! Ja pulskistunut entisestäni:P

Eilen ajattelin, kun kurkin sivuprofiiliani peilistä ja huomasin housujen kiristävän ja navan tulevan esiin ennen nenää, että nyt tarvii kyllä tehdä jotain!!! Menin alennusmyynneille ja ostin isommat verkkarit. Ajattelin aloittaa myös kävelyn voimakkaassa etunojassa.

Ratkiriemukkaita välipäiviä teille!=)

Ja lopuksi eilisiltainen B:n kommentti, joka kiteyttää joulun syvimmän olemuksen: "Äiti, minusta tuntuu, että mulla on aika vahva kaula, kun se jaksaa nostaa mun pään tästä sohvasta ylös!"

Laiskanletkeänä S.A.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

siis jumalainen joulu!

eikä tarvitse kuin vuosi odottaa seuraavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Oih ihanaa, tuon parempaa joulua ei voisi olla elokuvissakaan! Täydellistä!

Anonyymi kirjoitti...

Loistava joulu sulla! Tuon muistoillahan elää pitkälle ensi vuoteen. Oma jouluni oli myös mitä mainioin. Kiitos komeasta uudenvuodenrunosta, vallankin viimeinen riimi Pörrö-kisusta ilahdutti kovin Pörrön palvelusväkeä. :) Kirjoittelemisiin, Akkeli! t. Alohomora

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa tuo teidän Joulu! Itselle jäi paha kinkku- ja lanttulaatikkovaje, josta tuskastuneena päätin ostaa itselleni ensi vuonna oman 10 kg:n kinkun :D Tänä vuonna ei ostettu mitään jouluruokaa itselle, kun syötiin aina muualla kuin kotona.

Mutta mikä on vialla, kun silti turvottaa???

Anonyymi kirjoitti...

Olet selvästi ollut Joulun Ihmemaassa.

Anonyymi kirjoitti...

Teilläpäs on ollutkin ihana joulu! Wau! Aattele, enää vajaa vuosi seuraavaan jouluun!! =)Mukavaa vuodenvaihdetta Susikairaan!

Anonyymi kirjoitti...

Tulin vielä takasin tänne, kun piti kertoa että mun blogissa on sulle kiitoksia! Käyhän kahtomassa...! =)

Sipulix kirjoitti...

Uutta Vuotta Susikairaan! Riemukkaita hetkiä odotellessa,
Sipulix