9.1.09

Arvatkaapa mitä?

Arvatkaapa mitä?

Lämmitysöljyn hinta on laskenut puolessa vuodessa noin 50 %. (Kihertää iloisena se Akka, joka nuukuuksissaan tilasi vain 1000 litraa syksyllä. Nyt tilatessa samalla rahamäärällä sai 2000 litraa ja niillä pärjää jo pitkälle!)

Arvatkaapa mitä muuta?

Minulla on vapaa viikonloppu! Siis nostan jalkani kytkimeltä ja painan kaasua.

Aion viettää laatuaikaa toisaalla. (Kihkih, ilman lapsia ja Ukkoa)

Nyt, kun lopettelen työt klo 17, lähden ajelemaan kotiin (sinne lapsuuden) ja koska sisko lähtee taas sunnuntaina maailmalle ja veli maanantaina Armeeniaan (tämä on A:n ja B:n armeijasana) niin meillähän on kaksinkertaiset läksiäiset!

Voi olla, että juon lasin viiniä, voi olla, että kaksi. Voi olla, että itkeä vollotan. Voi olla, että laulaa lollotan. Varmaa on vain se, ettei minun tarvitse tänä viikonloppuna huolehtia kuin oman nenäni ja takapuoleni pyyhkimisestä. Ei kenenkään muun.

Tähänkin sopii sana "silirimpsis", sillä juuri siltä tuntuu nyt! =D

Reissuunlähtö kokoonpanohan oli taas auki juuri viime minuuteille saakka. Alunperin piti lähteä koko porukalla, mutta minä en pane hanttiin, jos pääsen ilman häntää liikkeelle!

Olen ihan täpinöissäni! Juhuu!

S.A. =D

Ps. Tuo "arvaa mitä" kuuluu meidän poikien jokaiseen keskusteluun. Onpa muuten pikkuisen rasittava tapa.

Keskusteluthan menee näin:

-Äiti?
-No?
-Kuunteletsä?
-Joo.
-Arvaa mitä?
-No mitä?
-No arvaa jotain!
-No en mä nyt keksi mitään...
-Arvaa IHAN mitä vaan!
-Sait jälki-istuntoa? Söit kaksi lautasellista ruokaa? Suomessa on länsi ja itä! Pyörästä on kettingit irti? WHAAAAAT?
-....Äiti, miksi sä oot tommonen???

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tallennapa ne liikkumattomat kuvat ja siirrä ne sillä kurin. Jahka oot toipunut viikonlopustasi =).
Liikkuvat jääköön sitten sinne missä ovatkin.
Hyvää viikonloppua !

Villikissa kirjoitti...

Oikein tänne asti kuului tuo tyytyväinen naurun kiherrys!
Välillä on mukava ollakin ilman perhettä liikenteessä, saa rauhassa tehdä mitä mieleen juolahtaa, eikä oo tilitysvelvollinen kellekkään, kunhan ei mene liiallisuuksiin=D
Älä kumoa liian monta viinilasillista, muuten voi huomenna olla pää kipiä!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa ittekseen olo aikaa :) Sitäkin tarvitaan välillä.

Hyvää viikonloppua !

Anonyymi kirjoitti...

-tässä ensimmäinen lasillinen, ole hyvä, mä tarjoon. :D
(vai jokohan ehdit ensin kuitenkin? Ota sitten toinen, kolmas, neljäskin..)

Vietähän nautinnollista laatuaikaa -kai pukeuduit varmuuden vuoksi täysin valkoisiin..?

Parasta viikonloppua!!!

Sipulix kirjoitti...

Hauskaa viikonloppua! Meillä tuo lapsi-äiti dialogin täytesana on "joku ihmeen" jne. Kaikki sitä samaa ihmettä...oudear.

Anonyymi kirjoitti...

Arvaa mitä? Tää on hyvä blogi :) Tulen uudelleen!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti nautit olostasi siellä ja kerrohan kaikki hauskat tapaukset niistä läksiäisistä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Vapaus, oi vapaus!

Sulle olisi haaste blogissani, käy vilkaisemassa ;)

Pilviharso kirjoitti...

Olisi lysti lukea sinun sattumanvaraiset kuusi asiaa. Kurkkaa blogiini.

Sipulix kirjoitti...

Noniin, toivottavasti et jatka lomailua enää kovin pitkään....täällä ootellaan päivitystä!!!!!!!!!!ja piristystä :D

Anonyymi kirjoitti...

hei, HALOOOO, maa kutsuu, kuuntelen?

nyt on maanantai jo niin pitkällä että pitäis tulla selitystä viikonlopusta. nih.