Jatkokertomus osa 4.

Tämä olikin semmoinen juttu, että pakkohan tätä on kokeilla!
Anuradha kirjaili alun, siis osan 1.
Kristiina jatkoi, osa 2.
Liskonainen otti seuraavan vuoronumeron osa 3.
Ja Susis lähtee jatkamaan tästä numerolla 4.
Vuoronumeron 5 saa napata nopein, rohkein ja kaunein;D ja ystävällisesti ilmoittaa varauksestaan joko minulle tai Anuradhalle=)

Asetelmahan on se, että Laura (17 v.) veljensä Petrin (15 v.) sekä vanhempiensa kanssa on matkalla Ameriikkaan, Ameriikkaan risteilyaluksella.

Ja tästä eteenpäin:

En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut katselessani isää, joka vatsa sisällä-rinta ulkona painautui ovenpieltä vasten. Vain käsiase ja Daniel Craigmainen ulkoasu puuttui muuten lähes täydellisestä Bond-asetelmasta. Äiti huokaili katsellessaan sankariaan. Petri pyöritteli silmiään, mutta kyllä silläkin jännitti! Itse lähinnä vilkuilin ympärilleni toivoen ettei kukaan (ainakaan se risteilyisäntä) tulisi paikalle nyt!

Isä karjahti ja hyökkäsi sisään hyttiin! Sisältäkin kuului karjahdus tosin kauhistunut ja ääni kuului kyllä jollekin muulle kuin isälle! Kurkimme ovesta sisään Petrin kanssa. Hytistä alkoi kuulua puhetta, sanoista vaan ei saanut selvää kunnolla. Äänensävyt kertoivat kuitenkin sen, ettei mitään varsinaista vaaraa enää ollut. Työnnyimme hyttiin, jossa virolaisella aksentilla puhuva laivahenkilökuntaan kuuluva poika levitteli käsiään vaatekaappimme edessä. Mitä?!

Pikkuhiljaa meille selvisi, että kyseessä on todellinen Luksusristeily! Poikaparka oli ollut tulossa purkamaan laukkujamme! Tosin me olimme sen jo itse tehneet, mutta eihän poika voinut sitä tietää! Nyt poika oli säikäytetty henkihieveriin ja isä hikoili adrenaliinimyrskyssä. Äiti huokaili jälleen, mutta minusta tuntui ettei enää niinkään ihastuksesta. Petri hirnui kuin hevonen. Ja minä mietin, että tästä tulee pitkä matka. Todella pitkä.

Laivapoika poistui kädet koholla hytistämme ja olen varma siitä, että jonnekin mustaan kirjaan se kirjoittaa kohdallemme: Hytti 105 (hulluja suomalaisia).

Tilanne rauhoittui pikkuhiljaa, mutta ketään ei enää varsinaisesti väsyttänyt, joten päätimme lähteä kiertelemään alusta. Voi, tuskin koskaan saisin tarpeekseni niistä pienistä putiikeista! Tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Kielet sekoittuivat tasaiseksi puheensorinaksi. Kaikki vaikuttivat onnellisilta. Ilma oli ilosta ja hyvästä tuulesta kevyt! Tutkittuamme ensin yhtä kerrosta päätimme jatkaa ylempään kerrokseen. Hissit olivat laivan keskiosassa ja kauttaaltaan lasisia, niistä näki jokapuolelle!

Juuri, kun lähdimme nousuun näin sen hytissämme olleen laivapojan. Hän keskusteli vanhemman miehen kanssa ja levitteli käsiään samalla. En nähnyt vanhemman miehen kasvoja, koska hän seisoi selin hissiin. Hissin noustessa laivapoika katsahti suoraan minuun ja tuntui, kun katse olisi mennyt suoraan lävitseni! Sävähdin ja tajusin samantien, ettei pojalla ollut enää henkilökunnan univormu päällä! Mitä?! Ei työvuoro voinut noin nopeasti loppua!