12.8.10

Äiti, isä, nainen, mies.

Nyt tässä viime aikoina/vuosina erinäisissä Akkaporukoissa ja netissä on tullut vastaan semmoinen juttu, että... Äsh. No, kenenkään ei pidä tätä tulevaa vuodatusta lukea sillä mielellä, että miehet on perseestä ja kukaan niistä mitään mistään tajua tai, että kotona on niin rankkaa olla lasten kanssa, että päläpäläpälä.

No joo, mutta siis se, että äidiksi tullut nainen on nainen senkin jälkeen, kun on tullut äidiksi. Maha voi olla myttyisempi, mutta juuri silloin se myttymahainen nainen kaipaa kuulla olevansa Universumin Ykköstähti.

Mies! Suukota vaimoa, kun tulet töistä! Vaikka vauva olisi ihanista ihanin, suukota silti ensimmäisenä vaimoa- se kannattaa! I promise. Suukota sitten vauvaa- ehdottomasti! Se kannattaa.

Ole ihan vilpittömästi kiinnostunut siitä, miten päivä on mennyt kotona. Vaikka ne vaan on siellä kotona, eikä ihanista ihanin baby tietysti ikinä järjestä paskaraivareita vaimon iloksi ja etenkään niin, että äiti-vaimolla ei ole hajuakaan mistä moinen hepuli johtuu. Äiti-vaimo onnistui ehkä juuri 3 minuuttia ennen saapumistasi katkaisemaan mystisen huutokohtauksen, eikä äiti-vaimo liioittele sanoessaan, että se on huutanu kurkku suorana koko päivän.

Älä missään tapauksessa kauhistele kodin epäjärjestystä, lämpimän ruoan puutetta, pyykkien pesemättömyyttä tai muuta loppujen lopuksi hyvin merkityksetöntä asiaa. Sotkut ei karkaa, pyykit kyllä tulee pestyä (aikanaan) ja lähin nakkari tuskin on meren takana.

Äiti-vaimo. Vastaa suukkoon, vaikkei huvittaisi yhtään. Kysy miten päivä meni. Kuuntele suosiolla hetki valitusta hankalista tilanteista.

Jätä baby isä-miehelle.

Kerro: 1. Jos se itkee, anna sille ruokaa. 2. Jos se itkee vielä, vaihda sille vaippa. 3. Jos se itkee vielä, ota käyttöön "kiusukäsi"- kutittava, sylittävä, silittävä. Yleensä nätisti kutittelu saa hyvin pienenkin vauvan ilahtumaan. 4. Jos se itkee vieläkin, tarjoa hiukan lisää evästä ja laita se nukkumaan. 5. Jos se itkee vieläkin, ota se kainaloon ja väännä stereot isommalle.

Isien itsetunnon vahvistaminen näyttäisi näin pienen otannan mukaan olevan aika hemmetin tärkeä juttu. Miten sitä "ammatillista" itsetuntoa sitten saadaan? No tekemällä. Verukkeeksi tekemättömyydelle ei käy: "Vaihda sä se vaippa, ku sä oot niin hyvä", "tää itkee, enkä mä tiedä mikä sillä on" (no voi hyvänen aika, ota ne infrapunalasit siitä takan reunalta, niillä kun katsot babyn otsaan, niin siinähän se vikakoodi lukee...)

Omalla kohdallani aikoinaan päädyin vapaaehtoistyöhön silloin, kun Aa ja Bee olivat 3 ja 0,5 vuotta. Jokatoinen perjantai olin 19-02:30 välisen ajan vapaaehtoisena koplailemassa murkkuikäisten taskuja viinapulloja ja teräaseita silmällä pitäen (aika spookyn kuuloinen lause muuten). No jokatapauksessa- minä en olisi jaksanut ilman säännöllistä poistumista kotoa. Muutama tunti, jolloin lahkeessa ei roikkunut ainakaan kumpikaan omista kikaroista ja aina väliin pari sanaa ihan oikeiden aikuisten kanssa. Ei maanittelua, lepyttelyä eikä mitään suoria käskyjä- vaan ihan normaalia juttelua ilman, että kenenkään tarvitsi kohottaa ääntä falsettiin, jotta edes joku kuuntelisi. Huikea tunne:) Voi, että kuinka odotin niitä jokatoisia perjantaita.

Meillä on vasta nyt 4. lapsen jälkeen ja Ukon työttömyysjakson sattuessa tähän vauva-arkeen todella Ukolla silmät auenneet ja se ITSELUOTTAMUS on kasvanut ihan roimasti! Aika hauska tunne, kun Ukko sysää minut syrjään, koska on parempi vaihtamaan kakkavaipan kuin minä. (Ok, voin antaa periksi;P ja luovuttaa vuoroni.)

Ja ihan vilpittömästi nautin suunnattomasti siitä tunteesta, että  kun jätän kikaralauman Ukon vastuulle, se kyllä hoitaa homman. Omalla tavallaan, mutta hoitaa kuitenkin. Soittaa saa, jos jollain on pää halki, jos vain käsi on poikki, niin ei kannata tehdä turhaa puhelinlaskua.

No sitten nämä tutkimukset, että alle kouluikäisten vanhemmat eroaa eniten. Mmm-m. Jos ajetaan siihen pisteeseen, että toinen tuntee olevansa yksinhuoltaja, mutta silti pitäisi jaksaa huomioida toisen aikuisen tarpeet ilman vastakaikua, niin jo vain se ihan "pelkkä" yksinhuoltajuus alkaa kuulostaa pirun helpolta vaihtoehdolta.

On näissä parisuhteissa ja vanhemmuudessa vaan oma hommansa.

(Ja todellakaan teksti ei ole piruilua, eikä tarkoitus ole loukata ketään, vain näitä iltamietteitä ja ajatussolmujen purkuja.)

Täältä aivotuhnutehtaalta kirjeenvaihtaja S.A. päättää kirjoituksen tähän.

14 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

ASIAA. ♥

Minttu kirjoitti...

Veit jalat suustani, juuri näinhän se on.

Hehkuvainen kirjoitti...

Oikein asiallista tekstiä.

Hyvää viikonloppua koko porukalle :)!

ziriliini kirjoitti...

Akka... Näin se juurikin on ja menee. Itsellä on joksus tullut mieleen, että kovin monet miehet ei kyllä pärjää viikkoakaan siinä hommassa mitä äiti-naiset tekevät kotona. Ja etenkään jos on kyse uusperheestä, jossa mies ei ole isä-mies.

Tässä muuten juurikin pari iltaa sitten meillä oli aiheesta keskustelua lasten kanssa. Tosin he ihmettelivät miksi minä en mene samaan aikaan heidän kanssa nukkumaan, kun aamut on minulle niin pirun vaikeita ennen kahvia. :D

Tuo oma aika, pään tuulettaminen on tosiaan tarpeen. omien pilttien ollessa ihan pieniä, isä-miehen ollessa reissuhommissa ("työpäivä" kesti 3 viikkoa kerralla maailmalla) oli luksusta kun pääsi ilman pilttejä käymään edes itsekseen ruokakaupassa.

Hyvää viikonloppua Susikairaan! :)

Napaulina kirjoitti...

Loistavaa Akka! Näin just. Eniten tässä vanhemmuudessa on saanutkin itse opetella päästämään niistä ohjaksista ja luottaa vaan siihen mieheen, että kyllä se siitä vaikka vähän mutkien kautta. Mutta kyllä ne lapset hengissä pysyy senkin hellässä hoivassa ;)

Sari kirjoitti...

Kunnon tekstiä! Toivottavasti löytyy niitä isiä, jotka tämän lukevat tai edes joku äiti, joka ymmärtää sen tulostaa jääkaapin oveen.
Meillä mies jäi työttömäksi kun esikoinen syntyi ja siitä se hoito lähti hänelle kuin itsestään. Puolen vuoden kuluttua tosin tunsin itseni vain ruokinta-automaatiksi, mutta onneksi kaksoset kolmen vuoden kuluttua korvasivat sen minkä esikoisen kanssa menetin hoitohommissa. Mies oli silloin töissä!

Kimmeli kirjoitti...

Erittäin hyvä, ellei täydellinen ohjeistus!!! Minun kohdalla vaan kävi, niin että kun nuorimmaiseni syntyi, olin jo yksinhuoltaja :( Olin vuosia vain pelkkä äiti, ennen kuin löysin naiseuteni uudelleen, kiitos muutamien miespuolisten ystävien(ei seurustelua).

Anonyymi kirjoitti...

Loistava aihe, ja ASIAA akka puhuu! Joskus se vastuun siirtäminen isä-miehelle on vaan niin pirun hankalaa. Olin itse vuosikaudet niin kiinni lapsukaisissani, että en oikeastaan edes halunnut antaa sitä vastuuta muille, vaan halusin itse hoitaa kaiken lapsiin liittyvän - osasinhan sen parhaiten (tai kuvittelin niin...). Nyt vuosien ja vuosien (ja kolmen lapsen) jälkeen kun olisin viimein valmis, väsynyt ja erittäin halukas jakamaan vastuuta enemmänkin, isi-mies onkin tottunut jo "pääsemään helpolla", eikä vastuun siirtäminen olekaan enää helppoa :(. Kaipaisin nyt todella paljon niitä omia pääntuuletushetkiä, mutta niitä ei minulle suoda - olenhan pyöirttänyt kotiarjen tähänkin asti, miksen siis jatkaisi samaa rataa... Isi-miehellä on työpäivän päättteeksi ja viikonlopuiksi aina suunniteltuna jo "omia hommia" - eikä mulle siten jää mahdollisuutta tuulettaa päätäni. Lapsenlikat muuten ovat vähissä.

Meille on nyt käynyt niin, että isi-mies on 90% mies ja 10% isi, ja äiti-nainen puolestaan 99% äiti ja 1% nainen. Ei hyvä yhtälö parisuhteen kannalta, ei :(

Surullinen parisuhteen mietiskelijä, TMY

Anonyymi kirjoitti...

Kylmät väreet kulkee selkää pitkin; Akka, sähän kirjotat suoraan mun elämästä!

Haluan kiittää sua tästä blogista. Entisessä elämässä luin netistä ensin sanomalehdet. Nykyään luen ensin Susikairan uutiset. Kirjoitat niin upeasti. Niin rehellisesti. Tämä on vertaistukea parhaimmillaan.
@-}- Kiitos @-}-

Terveisin kotiäiti (+ 5 ihanan kamalaa kakaraa)

Minz kirjoitti...

Niin totta, niin totta! Hyvinpähän kirjoitit! Eihän sitä kodin ulkopuolella töissä oleva mies voi kuvitellakaan, mitä kaikkea sitä voi päivän mittaan sattua lasten kanssa ja huushollia pystyssä pitäessä. Minä tein aikanaan lasten pieninä ollessa (2 ja 3v) sen tempun, että menin pariksi kuukaudeksi viikoiksi Hesaan töihin ja isäntä jäi sitten kodin- ja lastenhoitajaksi ma-pe. Vei lapset hoitoon, haki hoidosta, kokkasi, pyykkäsi, imuroi, toimi tuomarina JA huomasi, mitä kaikkea lasten ja huushollin hoitoon oikeasti sisältyykään, kun ei ollut toista puoliskoa auttamassa. Hyvinhän pärjäsivät, vaikka huusholli olikin viikonloppuisin kotiintullessani kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Yhdessä sitten oli mukavampi siivotakin. :D Se oli hänelle tehokas silmänavaaja.

liskonainen kirjoitti...

viisas akkani!
ja halaus päälle.

vilukissi kirjoitti...

a.i.v.a.n!!

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa! Tosi hyvin kirjoitit ja täyttä asiaa1 Pitääpä tulostaa ukolle jääkaapin oveen ;)

eve kirjoitti...

Just näin se menee!