9.8.10

Jottei totuus pääsisi unohtumaan...

Se, että perjantain shoppailupäivä meni ihan putkeen, sai minut luulemaan, että noiden kanssa on kivaa kulkea kaupoilla. Lauantaina palasin taas todellisuuteen. Ei se nyt niin kivaa ole.

Menimme aamusta isomummoa tapaamaan ja sitten kävimme edellisen postauksen partaäijän luona. Aa löntysteli kädet taskussa asenteella "ei mua nyt niin hirveesti olis tää napannut" ja Cee jännitti ja puhui, puhui ja puhui. Dee vain oli.

Kun olimme menossa Joulupukin kammariin, niin tonttu kysyi meiltä mistä olemme tulleet. Aa vastasi, että Helsingistä. Minä tuijotin suu auki Aata, että "Täh"? Tonttu katsoi meitä hivenen hämmästyneenä, kun kinasimme mistä olimme tulleet. Cee tuijotti minua ja Aata vuorotellen.

Dee katsoi kauhunsekaisen hämmennyksen vallassa pukkia ja Cee puhui, puhui ja puhui ja yritti kaikin mahdollisin keinoin saada selville kenelle kaikki joululahjapaketit olivat ja mitä niissä oli. Pukki ja tontut olivat jämerinä ja vinkkejä ei herunut.

Joulupukin jälkeen menimme jäätelölle. Lapset pöytään ja minä hakemaan tötteröitä. Aalle minttusuklaa, Ceelle mansikkaa, itselle appelsiini-kinuskia.

Pääsin pöytään tiputtamatta ainuttakaan palloa ja ojensin tötterön Ceelle. Cee katsoi jäätelöä ja ilman mitään varoitusta valahti kahvilan lattialle huutamaan, kiljumaan ja raivoamaan:

-Mä olisin halunnut ruokaa!!!

Jotenkin vaan tuli (taas) aikamoisen idiootti-olo. Yritä siinä sitten maanitella, että söisit nyt ensin tän jätskin, katos tää menee huonoksi, jos sä et nyt syö tätä ja maistaisit nyt edes vähän.  Päläpäläpälä. (Jos et nyt ole hiljaa, tungen koko tötterön sulle suuhun poikittain!)

Jos poika koetteleekin hermoja oikein todella, niin on minulla välit kuitenkin "yläkertaan" kunnossa, koska pöydän alla maatessaan poika huomasi tämän (ja unohti jäätelö/ruoka kiljunnan):





Siinähän sitten riitti ihmettelemistä kaikille:)

Pukkikeikan jälkeen vielä kaupungille hakemaan Aalle kenkiä, jotka hän oli nähnyt H& M:lla. Pieni tarkennuskin pojalta tuli; siis näin sellaiset viime vuonna siellä. (Aivan, aivan. Tavaran kiertohan on ko. liikkeessä todellakin niin hidas, että toki, toki viimevuotisia kenkiä siellä hyllyssä on läjäpäin... ei tod.) 

Parin tunnin  kiertelyn (käytiin kyllä syömässä RUOKAA välillä) löysimme sopivat tennarit- ja pisteet Aalle, kun ymmärsi tennareiden ja Conversejen eron ja ilman erillistä kes-kus-te-lu-a valitsi tennarit. 65 €/20 €. 

Cee oli jo aivan poikki ja halusi jokaisesta kaupasta kaiken ja lopun aikaa marmatti, marisi ja vinkui. Dee kiehnasi vaunuissa hikipäissään ja Aa haahuili perässä, edessä, jaloissa kuin joku zombie. Onneksi sisko oli mukana, niin en suolannut ihan kokonaan jätkiä pystyyn. 

Vaikka ensin oli aikomus ajella kotiin illan päälle, niin päivä imi kyllä tehokkaasti mehut äidistäkin- joten jäimme siskon luo yöksi ja kulutimme illan kauhuelokuvia katsellen.
Ja näin aamutuimaan kaikkien poikien vielä nukkuessa, on hyvä näpräillä kollaaseja ja koittaa muistaa, että on ne joskus ihan... no, ihan ok.

S.A.

Ps. Olen tässä miettinyt, että (suur)perheen äidin/isän tärkein ominaisuus ei suinkaan ole pitkä pinna, lempeys, tai mikään muu ns.hyvä luonteenpiirre, vaan tärkeintä on kyky nollata tilanne. Jokainen uusi päivä on uusi päivä, joka tarjoilee uusia haasteita ja kiperiä tilanteita, mutta kyky unohtaa yön aikana edellisen päivän jutut ja aloittaa uusi päivä puhtaalta pöydältä- se taitaa olla tärkeintä.

9 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Olet kyllä fiksu nainen! Tuo nollaaminen on hyvä periaate monessakin asiassa.. Voimia viikkoosi (=onneksi koulut alkaa..) ♥

Nöpöstiina kirjoitti...

Joskus teininä haaveilin kahdeksasta lapsesta. Onneksi tein/sain vain kaksi! Mitä isommiksi nämä kullanmurut kasvoi, sitä tyytyväisempi olin ratkaisuuni. Nyt noilla jätkillä on ikää 17 ja 20, EIKÄ SE LOPU VIELÄKÄÄN! Se huolehtiminen ja tarvitseminen ja pelkääminen... Ja silti olen noista onnellisempi kuin mistään ikinä. Kun luen blogiasi, vanhat tunteet ja muistot tulee mieleen. Se on ihanaa, koska nyt niihin on jo sen verran etäisyyttä, että naurattaa :) Kiitos siitä, ja voimia valitsemallasi tiellä :)

Arja kirjoitti...

Tulit mieleeni tai oikeastaan Cee, kun oltiin koiran astutusreissulla ja perheen pian 5v täyttävä Eino-poika höpötti paljon ja oli hiukan Ceen näköinenkin, siis aivan hurmaava. En lapsista pidä, mut jotku vain ovat niitä, jotka löytää tien heti sydämeeni ja se taitaa olla ne puhelahjat <3

Anne kirjoitti...

Loistava oivallus nollaamisesta! Näinhän se on!!

ziriliini kirjoitti...

Hienosti oivallettu! Olen samaa mieltä, että kyky nollata tilanne on tärkeintä. Koska jokinen mestä on vain ihminen ja jokaisella menee hermot joskus (etenkin tuollaisen "olen-unohtanut-käytöstavat"-päivän jälkeen ;))

Minttu kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä nollaamisesta. Hullukshan tässä tulis jos vielä edellisiäkin päiviä miettis.

TaiNa kirjoitti...

Kuulostaa oikein kivalta ostosreissulta.. huh. :D On se hyvä että sulla riittää sitä pinnaa (edes vähän, joskus se kaikilta taitaa katketa eikös juu) ja osaat ottaa lasten tolloilut huumorilla. Miten noiden kanssa muuten pärjäis? :D Itellä on kaksi tyttöä, mutta silti välillä tuntuu että jos olisin ihan huumorintajuton niin saisin koko ajan hävetä silmät päästäni noiden apinoiden kanssa liikkuessani. xD

Hanni kirjoitti...

Kaksoslikka seuraa sun blogia ja pyysi kertomaan, että on hyvin, hyvin pettynyt jollei "se Aan, Been, Ceen ja Deen äiti" pääse tulemaan kokoontumisajoihin lauantaina :) Ja rivien välistä voimme lukea, että Kaksolikka aikoo soluttautua muina likkoina mukaan...

Sanelma kirjoitti...

Oletpa harvinaisen oikeassa. Tuo kyky nollata päivä ois kyllä ihan mielettömän tärkeetä oppia ainakin minun!
---
Ja minä kun kuvittelin että ku nuo nyt 3v 4v ja 6v kasvavat muuan vuoden niin voinen kuvitella taas niiden kanssa kaupungille menoa (eilisestä viisastuneena en ihan heti mene uusiksi...) mutta ei se vissiin oo niin iisiä isompienkaan kanssa..