21.8.10

Ärsynärsyn :D

Ai, että minua ärsyttää, kun isommat ja vähän pienemmät rikolliset esiintyy kuvissa joku halvatun huppari kurtattuna pään ympäri niin, ettei näy kuin nokkareiät. Tai sitten joku lippalakki vedettynä niin syvään, ettei alta näy kuin amisviikset ja pujoparta. Kaikenlaiseen perseilyyn kyllä pystytään, mutta sitten kun "vähän hävettää", niin maataan pöytää vasten oikeudessa kuin joku liiskattu makaroni. Nih. Jos on tullut pöljäiltyä, niin kyllä sitä voi pystypäin vastata tekosistaan. Niiih!

Siitäpä sitten rupesin miettimään muitakin ärsytyksiä tai asioita joista en pidä. Hups, menee nyt ihan materiapuolelle, mutta niistä on helppo aloittaa. Ei saa ottaa niin vakavasti, nämähän on vain minun mielipiteitä.

Kristallikruunut. En ole vielä nähnyt nättiä kristallikruunua. Ne vaan on jotenkin liikaa.

Antiikkihuonekalut. Semmoiset isot, tummat, joissa on veistettynä kaikkea piiperrystä. Tai sohvat, joissa on joku raidallinen satiinikangas tiukasti niitattuna pitkin kaarevia istuimia ja selkämyksiä.

Pöytähopeat. Meinasin saada sätkyn, kun saatiin häälahjaksi kakkulapion näköinen rasia, onneksi siinä oli pizzapyörä;D (tosin hopeinen, mutta voin yrittää sopeutua asiaan)

Kristalliastiat. Onhan ne ihan... lasia, mutta niissäkin on jotain liikaa. Ilmeisesti ne koristeet.

Kelohonka. Ja erityisesti kelohonkamökit. Vaikka olisi 250 neliötä tilaa, niin ahdistaa se pimeys. Harmaus, ankeus. Tästä voisin sanoa melkeinpä, että en huolis, vaikka ilman saisin.

Hmm. Olikohan niitä nyt muita mielessä?! No lisään heti, jos jotain huippuärsyttävää tulee mieleen. Ja heti tulikin, ärsyttää sanat: broisku, biksut, baltsut :O Heti nousee näppyjä naamaan noista.

Vastaavasti on kyllä lukemattomia juttuja, joita olen aiemmin inhonnut, mutta joista olen oppinut pitämään. Mm. hymiöiden käyttö:), teräs sisustusmateriaalina, murretut sävyt...

Kertokaahan kamut mitkä asiat teitä ärsyttää tai mistä ette pidä! Jos vaikka mentäisiin nyt ihan pintaliidolla, sodat, kaikenlainen julmuus ja muu vääryys tympii kyllä kaikkia, mutta mitä ihan diipadaapaa tulee mieleen?

S.A.

21 kommenttia:

Kimmeli kirjoitti...

Ihan sairaan pitkä lista tulis, mutta ihan muutamia mainitakseni, niin miua ärsyttää sanoista *pikkarit*, *ketä*-sanan käyttö, LOL!!! Sitten - en millään jaksa ku jotku puhuu ittestään ei-minä-persoonassa!!!
Kaikki sellanen aivoton kimppakiva on ihan kamalan ärsyttävää!
Kaikki keltainen tekee minusta hullun!
Autoilijat, jotka eivät käytä vilkkua, voisivat ajaa ojaan!
JNE.

Nollavaimo kirjoitti...

:D

Meikäläinen omistaa noista sun ärsyke-jutuista... oota... 1, 2, 3... joo ! Kaikki VIISI !! :D

milli kirjoitti...

Mä olen niinku koulussa, mutta niinku haen iltatöitä koko ajan. Mulle kelpais niinku mikä työ vaan, niinku vaikka siivous tai nuunku semmonen. ARGHHHHH...

sama kirjoitti...

NIINKU NIINKU

eve kirjoitti...

.. siis nyt on jotain pahasti vialla, koska mulle ei tuu yhtään mitään mieleen.. mun pitää varmaan mennä nukkumaan...

Anonyymi kirjoitti...

Apua!!! Minusta jotkut kristallikruunut ovat - ah, niiiiin kauniita, oikeassa tilassa!! Samoin antiikkihuonekalut, oikeassa tilassa todella upeita :D, ja kelohonkamökit - karuus, jylhyys ja ankeus puree taas minuun ihan täysillä!!! MITEN MEILLE EI OO KOSKAAN TULLU PUHETTA NÄISTÄ!!! Olin todella yllättynyt sinun "inhokeista" :D:D:D!!!!!

TMY

ps. LOL esitetyistä on minun "inhokkilistalla", sitten huonekaluista en nyt diggaa mistään melamiinilevyistä sitten YHTÄÄÄÄN, inhoan myös kaikkea epäaitoa ihmisissä, se saa minut ärsyyntymään hetkessä...mitähän muuta..mietin ja jatkan...

Hehkuvainen kirjoitti...

Minua ärsyttävät kadulle räkivät ihmiset. Ja erityisesti ärsyttää se, jos (oma) nenä vinkuu nukkumaan mennessä äänekkäästi. Siis ei kuorsausääntä vaan semmoinen pieni vinkuna niin että siellä nenässä on joku räkä hassusti ilmavirran tiellä. Myöskin inhottavat ruudulliset housut. En käsitä kuka laittaa itselleen RUUDULLISET housut.

Patonki kirjoitti...

Loppu peleissä

Äidit (yleensä), jotka puhuvat lapsestaan ME. 'Me mennään nyt nukkumaan' vaikka vain lapsi olisi menossa nukkumaan. Paras ME oli kun äiti kertoi ennen kesälomalle lähtöä 'me aijotaan sitten opetella kuivaksi lomalla'. Juu-u-

Ranskalaisten parkkeeraustaidot. Kun autonhan voi jättää ihan mihin vaan, siis ihan mihin vaan. Vaikka keskelle tietä.

liskonainen kirjoitti...

nyt on minunkin tunnustettava että inhokkeja on aika vähän.
vaikka olen koko ehtoon niitä miettinyt en keksi muuta kuin valehtelun ja epäaitouden. eikä nekään ole oikeastaan inhokkeja, ne ovat säälittäviä.

Amalia kirjoitti...

:D Meil on kristallikruun, antiikkihuonekalut, jois on ruusauksen ja pöytähopiatkin. Niin ja niitä kristallilasiakin. Tervetuloo meille :D

Minz kirjoitti...

Ei tule nyt mitään muuta mieleen kuin tästä huushollauksesta. Jos lapset ovat sotkeneet ja isä menee sitten auttamaan heitä siivouksessa, hyppään hetkessä kattoon, jos huoneesta kuuluu "autetaan äitiä"... Ärg! Ja vastaavasti, jos siivotaan yhteisiä sotkuja. Nykyään meidän huushollissa sanotaankin: "siivotaan, niin äiti tykkää"... Heh, yhdenlainen kiertotapa sekin, mikä on alkanut ärsyttämään myös.

Maija kirjoitti...

Aika moni jo edelläluetelluista...kristallit, kelot, niinku, me (lapsesta)...
Suuri kiihko jonkin asian puolesta. Uskonnoissa ja politiikassa siihen on jotenkin tottunut, ne pystyy sivuuttamaan ja niistä keskustelua voi yrittää välttää. Tänä vuonna olen joutunut läheisen kiihkolaihduttajan tulituslinjalle. Samassa ruokapöydässä istumisesta tuli piinaa eli ei olla tavattu kuin mahdollisimman vähän, välttäminen astui kuvaan tässäkin. Laihdutusryhmän ohjaajasta on tullut epäjumala, joka suosittelee pakkausten ja ostopaikkojen tarkkuudella mitä voi syödä ja mitä ei ja kaikki muut elintarvikkeet ovat kamalinta mitä ihminen voi kropalleen tehdä.

Tuula kirjoitti...

Se että joku tekeytyy marttyyriksi! Karvat nousee pystyyn välittömästi. Meillä luetaan muuten juttujasi ihan puolison kanssa. Nauretaan hauskoille arkipäivän asioille ihan kippurassa. Olet tosi lahjakas kirjoittaja, näistä jutuistahan voisi ihan julkaista kirjan! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne susikairaan ja tsemppiä.

Anne kirjoitti...

Kesällä ärsyttää se, että joka toisella naisella varpaat tulee edestä sandaalien pohjan yli. En tiedä onko tätä ilmiötä Suomessa vaiko täällä Sveitsissä vain.

Entäs sitten se, että laitetaan pikkuruinen toppi, vaikka halterneck, jonka selkä on avoin melkein pyllyyn. Ja sinne alle sitten ihan tavalliset rintaliivit, ja vielä vääränkokoiset, niin että liika ympärysmitta kootaan sillä, että vedetään olkaimet ihan lyhyiksi ja takaosa nousee melkein niskaan. *puistatus*

Ja sitten äärettömästi ärsyttää kaikenlainen etuilu ja edun hankkiminen röyhkeydellä.

Se, että bussi kyllä odottaa, kun kaunis neito ei saa lippuautomaattia toimimaan. Mutta auta armias, jos sama tapahtuisi mustalle nuorelle kundille, niin kuski kaasuttaisi ilkkuen pois nenän edestä.

Se että kettumainen asiakas saa ravintolassa ilmaiset kahvit vain siksi, että jaksaa vinkua ja urputtaa, että peruna oli väärän muotoinen.

Hanni kirjoitti...

Mie oon iän myötä alkanut tykkäämään kaikista noista sun inhokeista. Ja vielä lisäksi ennen inhoamistani pitseistä. Ootas vaan siekin.... Inhokkejahan mulla silti piisaa, mutta tässä on niin pieni paperi, etten saa mahtumaan niitä läheskään, joten en kirjoita ainuttakaan.

liskonainen kirjoitti...

tosiaankin,
hannilla on rauhalan ompeluhuoneessa aivan hurmaava pikkuinen kristallikruununen. kaunis.

vilukissi kirjoitti...

Toimittajat, jotka revittelevät jutuillaan, tekevät kärpäsestä härkäsen, työpaikan työhyvinvointiin liittyvät kimppajutut ja metsäretket, ja vielä kaiken kukkuraksi samaisen yhteisön urheilukisat! Yhdyn luettelemiisi inhokkeihin! Kaikki besserwisserit. Juoruakat. Voi taivaan vallat...saisin todella pitkän listan aikaiseksi! Hyvä alku tääkin.

Anonyymi kirjoitti...

Sanonnoista ärsyttää "[joku asia] on parhautta", sekä "omnomnomnom". Alkaa ihottumaa pukkaa kun noihin törmää...

-AS

Susikairan akka kirjoitti...

Hih, hauskoja ärsytyksiä sitä löytyy;D

Tuo vilkunkäyttämättömyys ärsyttää ja varsinkin liikenneympyrässä. xO

Olenkin ajatellut, että kun ikää tulee lisää saattaa alkaa viehättää semmoiset asiat, joita on aiemmin inhonnut. Pitsi kuuluu jo siihen genreen:) Kattokaas vaan niin kohta mulla on joku kristallilasisarja ja kiillottelen hopeita ihan innoissani:)

Anitta kirjoitti...

Uskaltaakohan sitä kertoa yhtään inhokkia, jos vaikka joku tuttu lukee tätä(kin) blogia.
No, ainakin känniset tutut, jotka tulee melkein suuhun puhuessaan ja sylki roiskuu naamalle. Viimeisimmästä kerrasta on vain muutamia päiviä. Yök.
Hopeaa on jonkin verran ja vaikka käyttö on vähäistä niin tykkään niistä, varsinkin lahjaksi saaduista, niin ja tätivainaan perintölusikoista. Pitäisi vaan olla enemmän tilaisuuksia niiden käyttöön.

Eeva kirjoitti...

Olen nähnyt tosi yksinkertaisia, kauniita kristallikruunuja. Tai tuskin ne oli kristallia, mutta nättejä.
Meillä on kristalliset kynttilänjalat, jotka on ihan yksinkertaiset, ei mitään roikkuvia juttuja ja krumeluureja, joten tykkään jostain niistäkin. Kunhan on yksinkertaista ja selkeetä.
Antiikkihuonekalut ja ne satiiniset - yöks. Yöks ja yöks.

Mutta kelohonkamökki. Ah parhautta! Kunpa joskus olisi varaa Lappiin sellainen rakentaa!

Ärsytyslistaa täältä löytyy vaikka muille jakaa. Pitääkin alkaa kirjata ylös aaneloselle ja läjäyttää jonnekin. Keittiönkaapin sisäpinnalle teipillä. Perussettiä on "omaisuudella" tai palkallaan leveilevät, selän takana puhujat, valehtelijat, narsistit, muuten kusipäiset ja sitä rataa.

Ällöön muuten niitä Patongin mainitsemia kenkiä, joista varpaat tursuu yli. Vihaan lantiohousuja, napapaitoja, liian nuoria lapsia (ala-asteikäiset), jotka pukeutuvat liian paljastaviin vaatteisiin, topattuja "tissiliivejä" pikkutytöille, posliiniksi ajeltuja alapäitä (niinniin, miksiköhän aikuisen naiset haluavat näyttää pikkutytöiltä??) ja halveksin näitä lööppityyppejä "ja mä en tästä enää halua puhua julkisuudessa enää mitään, oon hiljaa, mutta että..." ...

Onhan näitä vaikka millä mitalla :D :D