7.8.10

Vaatteet ja vähän ajatuksia.

Lähdin eilen poikien (lukuunottamatta Beetä, joka halusi jäädä kotiin) vaateostoksille. Koulu-, kerho-, yms. ihan perusvaatetta. Saaliit olivat hyvät, saimme kivoja perusvaatteita- ja täydennettyä sukkalaatikot(!). Koululaiset saivat farkut, hupparit, t-paidat ja olohousut. Cee hupparin, olohousut ja t-paidan. Dee sukkahousuja, oleskelupuvun ja sukkia (ja äiti kahdet housut ja paidan:)). !!!Ja tässä kohtaa huomaan kauhukseni, ettei Ukolle ole vielä mitään!!! No, jos annan sille ne kaksi täysleveää aluslakanaa?!

Sinänsä huvittavaa, ettei Bee halunnut lähteä mukaan. Poika, joka on kaikkein tarkin pukeutumisestaan. Ohjeistuksena oli vain, että "et tuo sit mitään tyhmii juttui, punanen käy, mutta ei oranssi." Myös Cee valitsi punaisen hupparin itselleen (no ei sentään HelloKittyä). No entäs sitten Aa? Ensin katsottiin periaatteessa ihan ok hupparia, mutta haloo! Kuinka kätevät on valkoiset resorit? Vitivalkoiset resorit. Hohhoi... Jos huppari on musta-harmaa-valkoinen, niin minkä ihmeen takia siinä on valkoiset resorit?! Sairasta.

Seuraavassa kaupassa poika katsoi violetti-pinkkiä hupparia (violetit resorit). Ajattelin, ettei se tosissaan, vaan lainatakseni lapseni ilmaisua "läpällä". Kolmannessa kaupassa katseltiin turkoosi-harmaata ja mustaa- mutta niin vain poika höpötti siitä violetti-pinkistä ja senhän me sitten haimme. Lopullinen tuomio tietysti tulee vasta, kun Bee on nähnyt omat vaatteensa, mutta...

En todellakaan olisi osannut valita niille tuommoisia väriyhdistelmiä ja kuoseja:O

Eipä silti, kivaltahan se näyttää, kun on värejä yllä ja tuntuukin, että tämän päivän katumuoti on sitä muodikkaampaa mitä enemmän tarvitsee käyttää lintukirjaa apuna tunnistuksessa. ;D

Ja vaikka takuulla tänä päivänäkin on vaatemerkkejä ylitse muiden- niin onneksi siitä oman nuoruuteni levis 501 ja ruutuflanellipaita-ajasta on menty eteenpäin. 20 eurolla saa ihan kelpo farkut ja vielä muodikkaatkin.
(Älkääkä kertoko, jos siellä jossain etelässä "oikeat" farkut maksaa 100 €- en tahdo tietää!)

Muutenkin katumuotia seuratessa tulee olo, että nykyään pukeutuminen on jotenkin vapaampaa ja rajoja rikkovampaa. Vaatetuksesta ei voi päätellä onko tosi muodikas ja pukeutunut viimeisen päälle vai onko ns. epämuodikas? Onko muilla semmoinen tunne? Onko tämän päivän nuoret suvaitsevaisempia kuin aiemmin?
Vai olenko minä vain tippunut jostain kärrystä?

Tänään olisi ohjelmassa isomummoa, ehkä vielä kipaisu kaupungilla- ja ehkä kotiutuminen? Tai sitten vuokrataan siskon kanssa lisää leffoja ja ostetaan mässysäkit namuja. Lauantai on karkkipäivä!

Mummolasta kirjoituksen päättää tähän Susis itte.

4 kommenttia:

Katti kirjoitti...

Omasta kokemuksesta voin kyllä sanoa,vaikka etelässä asummekin niin ei meillä ole todellakaan ostettu sadan euron farkkuja,ei tod.Kumma juttu kun muunkin perheen pitäis olla vaatteissa eikä kulkea nakkelina!Kyllä lasten/nuorten vaatteitten pitää olla kohtuu hintaisia kun ne tuppaavat jäämään pieneksi kun sattuu venymispyrähdys kohilleen tai sitten jostain kumman syystä niihin ilmestyy vaurioita ettei paljoa huvittanu ostaa mitään kallista.Yksi kauppa mistä olen ollut hyvinkin iloinen on Henkkamaukka.Kohtuu hitaista ja lapsille/nuorisolle kelpaavaa matskua:)

TaiNa kirjoitti...

Kyllä musta tuntuu että nykyisin lapset ja nuoret voi aika vapaasti pukeutua jokainen niinku tykkää, eikä kaikilla pidä olla samat releet. Sillon mun aikoina PITI olla Onlyn paita (sellanen missä oli isolla ONLY-logo edessä), Onlyn farkut tai ne Leviksen 555-mallit, nappiverkkarit (ehottomasti aidot adidakset, ei ne säästötexin verkkarit!;D) ja jalassa tietysti adidakset (mie olinki erilainen nuori, mulla oli Niket, hohoo). :)

psss.. enkä muuten ikinä varmasti ostais lapselle 100 euron farkkuja, ne pysyy siistinä ja ehjänä ehkä kaks viikkoa ihan sama kuinka kalliit ne on.

milli kirjoitti...

Hyviä ostoksia oot tehny! Mua aina hirvittää REPPUJEN hinta!!! En minä ainakaa ois osannu edes villeimmissä unelmissa (joo, ne tosiaan liittyy reppuun..) toivoa, että saisin n.200 markkaa maksavaa kapsäkkiä koulukirjoille penskana. Nyt jos 15-20 eken reppuja katot, ovat niin pieniä tai niin ohuita, että näkkyy nelostie läpi :) Mukavaa koulunalotusta, siitä se taas lähtee. Snif.

Sanelma kirjoitti...

MInun pitää kyllä nyt kertomani, että ostin lapselleni eskariin repun. Repun joka maksoi 1,5e! Ihan uutena ja kiiltävänä. Eikä ainakaan näyttänyt sielä että ois välttämättä heti mäskinä, vaan oikein kelpo repulta! Ja lapsikin oli kovin tyytyväinen.

Mutta jos on vaikka jo jouluna niin ehkä raaskin ostaa uuden tilalle?