26.8.10

3x7 asiaa minusta.

Hehkuvainen, Paula- rakkauden talossa ja Niinu antoivat tunnustuksen:) Kiitos, kiitos ja kiitos!

Uusia lukijoitakin on tullut taas monta (Tervetuloa!!!), joten kertoilen itsestäni asioita, mitä nyt mieleen juolahtaa. Voi olla, että olen kertonut monia juttuja jo aiemmin, mutta suonette sen anteeksi:)

1. Pottuvarpaan viereinen varvas (Mikä sen nimi muuten on? Etuvarvas?) on minulla kaikkein pisin.
2. Aloitin aamuni korjaamalla läppärin näppäimistön. Lämpimät kiitokset lähtee perheen pienimmälle.
3. Automaattikahvi maistuu yleensä tosi kuralle.
4. Ilahduin suunnattomasti siitä, että koulun luokkakuvat saa ottaa tänä vuonna paikallinen yritys(!!!). Ensimmäistä kertaa meidän koululaisten aikaan. Hieno juttu, että tuetaan paikallisia yrityksiä!
5. Näyttää pahasti siltä, etten saa kampaaja-aikaa ennen töiden alkua. Äsh.
6. Pitää (saan, jihuuuuuu) ostaa työkengät. El naturalista, here I come!
7. Minulla on kuumetta. Nyt.
8. Inhoan housujen ostoa. Kun levein kohta minussa on reisien yläosassa, niin jos housut on hyvät siitä leveimmästä kohdasta, niin vyötäröllä on liian väljää ja jos vyötärö on sopiva, niin reisistä ratkeaa. Äsh.
9. Pidän paljon hameita.
10. Minea Blomqvist-mallistossa oli yllättävän hyvin istuvia housuja. Liekö eturivin naisgolffarillakin ratsastushousumallinen persuus? (Jos jollain on muuten tiedossa muitakin housumalleja, joissa on huomioitu tämä reisipersevyys, niin vinkkejä, kiits:))
11. Olen kahden kuukauden aikana polttanut hihani kunnolla 3 kertaa. Yleensä en yllä tähän lukuun edes vuodessa ja se mikä tekee asiasta mainittavan arvoisen on se, että syyllinen ei ole kertaakaan ollut kukaan lapsista tai Ukko.
12. Lepyn hetkessä (ehkä).
13. Minulla on hyvä kasvomuisti ja melko hyvä nimimuisti, MUTTA aivan luokattoman huono tilannemuisti. Siis kun näen ihmisen, tunnistan, tervehdin, muistan hetken päästä nimenkin, mutta sen mistä minä tunnen ko. henkilön- siitä minulla ei ole aavistustakaan.
14. Elelen isän neuvon mukaan: Pidä aina iloinen mieli ja avoin asenne, niitä sulta ei kukaan voi koskaan viedä. Kaiken muun voit huonolla tuurilla menettää, mutta iloisella mielellä ja avoimella asenteella se ei vituta niin paljon eikä kauaa.
15. Hiirimyyrä saldo on tällä hetkellä 7. Oi, onneksi tämä taistelu aloitettiin NYT, eikä sitten vasta, kun pakkasia pukkaa (ja sitä myöten hiirimyyriä pirttiin.)
16. Joskus hirvittää, kun olen niin virtaviivainen. Yhtenä iltana oli joku maailmanloppukeskustelu lasten kanssa ja totesin, että elellään nyt ihan rauhassa siihen asti, kun se maailmanloppu tulee. Sitten kun se ehkä joskus tulee, niin se todennäköisesti tulee semmoisella rytinällä, ettei edes ehditä huomata.
17. Minulla ei ole puhelimessa asennettuna nettiä.
18. Pitäisi keksiä päivän ruoka. Nyt.
19. Ilahduin isosti, kun kaksi lukijaa laittoi vastikään suoraa s-postia:) Vastailen ihan pian!
20. Minulla ei ole mitään hyväskää tällä hetkellä kotona. Apeuttaa nuhaista mieltä:( Suklaalla olisin varmasti jo kuumeeton.
21. Mitä?! Joko tämä tuli tehtyä? Lähden pikkuisille päiväunille. Nyt. Pienetkin on, niin saa kai tämä isokin:)

Piti laittaa merkki/haaste jakoon seuraaville seitsemälle, mutta hitsiläinen! Valinnan vaikeus! Ottakaa kaikki ystävät merkki/haaste mukaan! Jookos?! Siihen alkuperäiseen siis kuului seitsemän(7) asian kertominen. Minä vaan laitoin vähän lapinlisää.

S.A.

7 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Parantavia aatoksia lähettelee täältä toinen "reisipersevä" (miten osuvasti kuvaileva sana. Ominpa heti käyttöön).

maissu kirjoitti...

Täälläkin yksi uudehko lukija. Löysin blogisi Siperian Eevan blogin kautta ja voi vitsi, että olen täällä välillä ääneen nauranut teksteillesi =)

Sirpa kirjoitti...

Minä olen huomannut ilmiön, että jos housut sopisivat lyhentämättä pituudeltaan ne eivät mahdu vyötärön, lantion ja/tai reisien osalta ylle. :)

liskonainen kirjoitti...

reisipersevä!

loistava ilmaisu, hannipa tuosta ihastuu ikihyviksi.

minä en, kas kun satun olemaan karjalaista matalaa persjalkaista sukua, myös niillä reisillä.
minullekin saa kertoa jos manaattimallisia housuja joku keksii.

Elisa kirjoitti...

Nyt on pakko kertoa, että jos on pottuvarvas lyhempi ku etuvarvas, niin se tietää ukkovaltaa perheessä! Mulla sama *vika*

t. samalla mallilla tehty muualtakin

milli kirjoitti...

Mullon kans SE varpuli toooosi paljo pitempi ko seuraava. Tosi hemasevan näkönen sukkahousujen kanssa, kun SE loiruaa pitemmällä :) Mullakki on monta selitystä ja mantraa, ettei wi..a niin paljon.Loppujen lopuksi ei edes kannata polttaa käämiä. Ne on niitä suurperheen äitin selviytymiskeinoja. Minä muuten luulin,(mistähän tämäki ajatus lähti :O ) että oot ihan pikimusta, kihara hiuksinen ja tykkäät punasesta huulimaalista. Niinko oot LUMIKKI ! Vielä ei ole kuin 5 kääpiötä koossa... VOI MUIKEASTI!

Anne kirjoitti...

Isooäitini taas sanoi, että jos kakkosvarvas on isoa varvasta pitempi, niin silloin talossa on akkavalta.

Tulkinta saattoi johtua siitä, että hänellä oli juuri näin. ;-) Ehkä tätä voikin tulkita aina tarpeen mukaan ukko- tai akkavallaksi?