10.6.09

Vaatteita ja muuta höttöntöötä.

Varmaan kaikissa perheissä ja parisuhteissa on hellittely- ja lässytysnimiä ja puhetapoja, onhan? Meillä on pojille aatelisnimet. Eetwart Won Kultu, Osgar Te La Rento ja Wilho Von Gaale. Lisäksi on kattava lorujen kokoelma, osa lastenlauluista tai ohjelmista ja osa täysin keksittyjä. "Ripsiäinen rapsiainen hiirenkakka hapsiainen" "Myyrävarvas" (Varpaathan sul on ku myy-räl-lä, voitkos sä olla mun ys-tä-vä?) Myyrävarvasta täytyy haistella ja melkein maistella, että tunnistaa onko kyseessä tuttu myyrä. Hoitoon vietäessä pussataan poskelle, jotta siihen jää pusunkokoinen kolo. Päivän jälkeen pusunkokoiseen koloon pussataan uudestaan ja varmistetaan näin, että se on juuri se oma poika eikä vaihtunut päivän aikana toiseen.

B:llä oli harvinaisen pitkään kausi, jolloin hän oli kissa. Ei mikä tahansa kissa, vaan Jyrki-Kissa. Jyrki vietiin naukuvana hoitoon ja sitä silitettiin ja rapsutettiin leuan alta. Kiitos ihanan hoitotädin, joka ei koskaan millään tavoin pitänyt ihmeellisenä Jyrkin vinkeitä vaan tarjoili puuron kera kermaa, kuten kissalle kuuluukin. Oikeasti tuota Jyrki-vaihetta kesti kaksi vuotta! Jos erehtyi puhuttelemaan oikealla nimellä, tuloksena oli veret seisauttava parkaisu ja erehtyjän pikainen korjausliike: "Eiku Jyrkii, syömään. Hiiriä ruokana, naminami!" Vaan niin sekin vaihe meni ohi. Sen jälkeen meillä on esiintynyt jos jonkinlaista eläintä ja sankaria. Pukeutumisestaan B on aina ollut tarkka. Esikoulussa oli jonkun tapahtuman tiimoilta ohjeena "hieman siistimmät vaatteet". B lähti kauluspaidassa, mustassa puvussa ja kravaatti kaulassa- eikä mitään mahdollisuutta neuvotella esim. siististä neulepaidasta ja suorista housuista.

Edelleenkin B katsoo tarkoin vaatteensa ja viikkaa ne päivän jälkeen nätisti yhteen pinoon. Paita laitetaan säntillisesti housuihin ja lökäpöksyfarkkuja tämän pojan päällä ei nähdä. Oikeastaan aika ihailtavaa se itsevarmuus, joka B:llä on. Hän vähät välittää siitä mitä muut sanoo. Kouluun hän halusi punaiset kuomat (mustiakin oli tarjolla), mutta ei- Hän haluaa punaiset ja jos joku sanoo niiden olevan "tyttöjen väriset"; hän kysyy takaisin, että mitä sitten?


A taas on "huithapeli", jonka päältä voi löytää mitä vain, miten päin vain. Nyt on tullut hieman sen suuntaista, että pitää olla isoa hupparia ja löysiä farkkuja, mutta silti A saattaa lähteä liikenteeseen risaiset collegehousut jalassa, eripari villasukissa ja t-paita nurin- ja väärinpäin päällä. Tosin Axen tuoksahdus jää aina perään leijumaan.


C kulkee alasti, jos suinkin mahdollista. Jos pukeutua pitää, niin valitaan pehmeät ja väljät vaatteet ja kumpparit (molemmat!) laitetaan vääriin jalkoihin. Snoopypipo päähän ja iskän työkinttaat käteen, niillä pärjää.


Siitä olen tosi iloinen, että kaikille pojille käy kirpputoreitakin hankitut vaatteet. Meillä on myös paljon ystäviä, joiden lapsilta olemme saaneet paljon vaatteita kaikille pojille ja se jos mikä on mahtava juttu! Kulutusikäiset lapset könyävät käsittämättömän määrän housunpolvia ja persuuksia hajalle! Lisäksi milloin mitäkin remonttia tai rakennusta tehdessä sattuu haavereita. Öljyä kaatuu, saha lipsuaa, pihkaa tarttuu. Kamalaa olisi silti kieltää tekemisen ja tutkimisen riemu, koska vaatteet sotkeentuu.

Sitten tuli vielä noista hellittelynimistä mieleen, että olen Ukon puhelimessa nimellä "Sir Hani". Sir tuli siitä, kun meille tuli joku kirje ja siihen ei ollut ihan kokonaan mahtunut meidän molempien nimet eli siinä luki Susikaira Ukko ja Susikaira Sir. Hihitin monta päivää, että nyt ollaan kyllä Susikairan kuuluisin kaapista ulostautunut pariskunta. Lähtiköhän nuo poikain aatelisnimetkin muotoutumaan muuten tuon jälkeen? Niin se taisi olla.

"Sir S.A."

8 kommenttia:

Nelmi kirjoitti...

Kyllä ainakin meillä on ollut noita hellittelynimiä lapsilla ja nyt lapsenlapsilla.
On se muuten kumma juttu kun samoista vanhemmista voi tulla niin erilaisia lapsia. Meilläkin nuo pukeutumisasiat ovat olleet juuri tuonkaltaisia kuin teilläkin. Tosin vanhin, tytär oli se hompsantuu, keskimmäinen, tytär kulki mieluusti vain pikkuhousut jalassa ja sitten kyllä tykkäsi kauniista hameistakin. Nuorin, poika on meillä ollut se, joka itse halusi ja valkkasi kaupasta punaiset kumisaappaat. Eikä mikään auttanut, punainen väri oli vaan niin hieno. Nykyäänkin hän on se meidän perheen tarkin kaikista tavaroistaan ja kotinsa on ihan tiptop.
Mitäköhän teidän uudesta vauvasta tulee? Onkohan kuin lapsenlapsemme Nuppu, joka kahmii alle 1vuotiaana helmiä kaulaansa ja nyt on käsirenkaat nilkoissa, pysyvät niin paremmin. Hatut pitää olla hienoja, rusetteja ja ruusuja ja tietenkin vaaleanpunaisia. Pipot eivät kelpaa yäk :)

Piritta kirjoitti...

Meillä asui monta vuotta leijona. Ja voit arvata miten paljon tyttöä harmitti, kun hän sai tietää pikkusiskon olevan "oikea" leijona kun hän olikin tyhmä rapu.

Tuosta oikeasta leijonasta on muovautunut kyllä melkoinen prinsessa, mutta rapu on edelleen aika kissamainen :)

Veikeä pari kuitenkin.

Ihailen teidän B:n varmuutta! Toivottavasti saa säilyttää sen aikuisikään asti. Sillä pääsee vaikka pressaksi pressan paikalle :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Kiva kun sieltä sataa postauksia usein :). Tätä oli taas hauska lukea, kurkistaa perhe-elämään ja lapsien maailmaan. Erilaisia ovat tosiaan lapset, ja parasta, että saavat omia itsejään ollakin. Hellittelynimenne ovat aikas hauskoja.

Sirokko kirjoitti...

Hih, täällä Hilla di Hapero. Otettiin lempinimet uutuuskäyttöön kun ehdittiin mummoikään ja löydettiin lapsenmieli uudestaan. Toivottavsti se ei teiltä ikinä katoakaan.

Marjut kirjoitti...

Ihania lempinimiä :)
On niitä meillä myös, varsinkin minulla. Mies ei koskaan kutsu minua oikealla nimellä, tuskin sitä muistaakaan enää :D

Mukavata odotusaikaa edelleen :)

Eeva kirjoitti...

Pakko korjata yksi asia:
kirjoitit että "Kulutusikäiset lapset könyävät käsittämättömän..." ei ei ei, vaan POJAT. Nimenomaan POIKA-lapset. Ainakin meillä. Keskimmäiseltä tytöltä jää paljon nuorimmalle housuja, mutta esikkopojalta ei niin mitään tytöille tai edes kiertoon vaan lisää saa ostaa. Teräsvahvikkeisia housuja oon metsästänyt nyt noin 8 vuotta, siitä asti, kun oppi kävelemään :D

Teillä on kyllä ihanat lapset, ja ihania tuntuvat oleman vanhemmatkin!

Toki meilläkin on lempinimiä, mutta ei mitään noin fiiniä. Ja joka kersa on kyllä laisensa vaatejutuissaankin, valitettavasti enempi tai vähempi homssuisia :)

Patina kirjoitti...

Kyllä noita hellittely- ja muita nimiä on aina ollut ja tulee aina olemaan...

Vaatteista sen verran, että meidän talous ei varmaan olisi selvinnyt hengissä, jos ei olisi ollut aikoinaan mahdollisuutta hakea kohtuuhintaisia vaatteita kirppikseltä...oli se kulutus sen verran suuri leikki-iässä olevilla kersoilla....

Patonki kirjoitti...

Ja kun mulle on sanottu, että pojat on niin paljon helpompia kuin tytöt... niille käy mitkä vaatteet tahansa!
Kiitos, toista mieltä minäkin olin :)
Nimim. monta, monta pikkupoikaa hoitanut täti ja pikkiriikin (poika) äiti