28.7.09

Veljekset kuin ilvekset.

(Lisäsin vanhan kuvan. Ehkä niitä ainoita otoksia, joissa kaikki on suurinpiirtein kuvassa, kenelläkään ei roiku räkää nenästä tai ole mitään naarmuja naamassa, kukaan ei katso pahemmin kieroon, eikä kukaan tee pupunkorvia kenellekään...)

Yleistä:

Aa ei ole koskaan ollut kiinnostunut pyssyleikeistä. Hän on aina pitänyt pikkuautoista. Nyt isompana tykkää pelata, mutta lähinnä autopelejä, ei edelleenkään mitään taistelujuttuja. (sinänsä jännää, että poika on kuitenkin aivan menestyksekkäästi harrastanut karatea viisi vuotta ja pitää lajista)

Bee taas, kuten aiemmin olen kertonut, pitää leikeistä, joissa saa pukeutua. Hän saattaa lymyillä pusikoissa kuvaamassa ohikulkijoita (JOHON OLEN PUUTTUNUT). Lisäksi pyssyleikit ja painiminen on Been lempipuuhaa. Hän on agentti, hän on James Bond, hän on Vesa-Matti Loiri, hän on... Vain taivas on rajana mitä hän milloinkin on.

Cee on maajussi. Cee voi kävellä nokialaisissaan tuntitolkulla pitkin poikin pihaa kädet taskussa. Tekemättä mitään. Kunhan tiluksia mittailee. Cee on vähän arka. Hän saattaa pyytää lupaa, että saako käydä hakemassa kävyn parkkipaikalta. Kun lupa on saatu, pieni silmäilee varovaisesti ympärilleen ja kipittää hurjaa vauhtia hakemaan kävyn ja juoksee takaisin "turvaan". Eikä siinä parkipaikalla ole mitään, eikä ketään. Vain oma auto ihan normaalisti parkissa.


Nukkumisesta:

Aa on nukkunut lähes aina omassa sängyssään. Joskus pyytää saako tulla viereen nukkumaan, mutta pääsääntöisesti nukkuu omassa vuoteessaan. Hän menee yleensä ensimmäisenä nukkumaan ja herää myös aikaisin.

Bee nukkuu lähes poikkeuksetta meidän sängyssä. Hän valvoo pitkään. Ja nukkuu aamulla pisimpään. Vaikka kaikki mentäisiin yhdeksältä sänkyyn, ei ole ollenkaan tavatonta, että Bee valvoo vielä puolilta öin. Lukematta, katsomatta telkkaria, tekemättä mitään- kun uni ei vaan tule!

Cee nukkuu "ikkän vielettä" (iskän vieressä). Yhtenä iltana nauratti niin mahdottomasti, kun Ukko tuli viimeisenä sänkyyn ja Cee teki tilaa viereensä ja huokasi: "Ihanaa ikkä! Otetaan tama peitto!" (Ihanaa iskä! Otetaan sama peitto!)

Suukottelusta:

Aa ei enää niin välitä suukotella. Aa pitää hartioiden hieromisesta ja vierekkäin olemisesta, mutta taitaa vähän jo kiusaantua suukottelusta. (paitsi Ceen kanssa- mutta shhh- ei saa kertoa kenellekään!)

Beellä iskee hellyyskohtauksia, jolloin hän suukottelee niin maan perusteellisesti kaikki Remusta lähtien. Pienenä, kun Bee vietiin hoitoon piti suukottaa molemmat posket, otsa, nenä ja leuka. Aina ensin suukoteltiin minä ja Bee, sitten vasta Iskä ja Bee. Iskän pusu piti jäädä "voimaan".

Ceen suukottelut tulee aina yhtä yllättäin. Yhtenä hetkenä hän panttaa suukkoja ja toisena hetkenä niitä satelee, niin että naama kastuu. Tänä aamuna Cee halusi antaa "työumpit"(työsumpit) ja juoksi ovelle huutaen: "MUVVE KAIKKI!" (mulle kaikki!) Ja silloinhan ketään muuta ei saa enää sumppailla...

Syömisestä:

Aa on syönyt aina ja kaikkea ja on aina valmis maistamaan kaikkea uutta.

Bee suhtautuu hieman epäluuloisesti, mutta nykyään on kuitenkin aika valmis maistamaan uusia makuja. Luulenpa, että kun on noin yleisesti ihasteltu Aan reippautta ruokia kohtaan, Bee on ajatellut, ettei passaa jäädä huonommaksi.

Cee ei suurin surminkaan laita mitään hänen mielestään epäilyttävää suuhunsa. Lempiruoan kanssa hän istuu ja nautiskelee. Kuten yksi hoitaja sanoi: "Kyllä Cee syö, mutta aikaa siihen menee..." Tärkeää on, että ruokailuvälineenä on "haakula" (haarukka), lautanen on samanlainen kuin muillakin. Salaatti ei olla sotkettuna ruoan sekaan ja leipä pitää olla tehtynä (jos kerran muillakin on!).

Vaikka sanotaan usein, että sisarusparven keskimmäinen jäisi helposti vähemmälle huomiolle, niin meillä kyllä Bee on aina omalla olemuksellaan ottanut kyllä sen tilan ja huomion mitä on tarvinnut. Joskus tuntuu, että hän on jopa pelottavan määrätietoinen ja suorasanainen. Lisäksi Bee on aina seissyt vankkumattomattomasti tekojensa ja sanojensa takana. Vaikka olisi jäänyt kiinni millaisesta hölmöilystä, on poika tapittanut suoraan silmiin ja sanonut: "Minä se olin! Tein tyhmästi ja tiedän sen, mutta kyllä se olin minä!"

Aalla taas on koottujen selitysten reppu pullollaan erilaisia syitä päättömään käytökseen. Lopuksi saattaa olla, että selityksiä on tullut niin kirjava joukko, että nämä keskivertoa pöllömmät vanhemmat ei enää todellakaan osaa sanoa mitä ehkä on tapahtunut, saatika kenen syy se voisi olla.

Cee ei koskaan, ikinä, missään tapauksessa myönnä mitään. Vaikka minä seisoisin vieressä ja katsoisin, kun poika piirtää sohvaan niin jotenkin Cee yrittää selittää syyllisen olevan joko Ikkä (joka on istunut eilen siinä sohvalla), Aa (joka juuri kulki ohi tapahtumapaikasta), Bee (jonka värikynää hän käyttää) ja loppujen lopuksi suukotellaan äitiä ja haetaan luutu: "Tiivotaan yhettä äiti! Kato näin!"

On se vain hurjaa miten erilaisia ne on! Millainenhan Deestä tulee?! :D

S.A.

8 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Ihana poikaparvi sinulla!

Marjut kirjoitti...

On nuo sinun pojat vaan ihania :)) Erilaisuus on rikkautta , sanotaan !

Pellon pientareella kirjoitti...

Ai miten kiva juttu taas, niin elävästi kerrottu, että oli tosi mukava lukea, vaikkei teitä tunnekaan. On se jännää, että ovat noin erilaisia. Onko B tullut eniten sinuun...? Tuli vain mieleen yhdestä kohdasta... ;).

Susikairan akka kirjoitti...

Luulen tosiaan, että ollaan Been kanssa eniten samanlaisia:/ Ainakin hänen kanssaan meillä on hurjimmat riidat ja harmittavan usein taannun lapsen tasolle itsekin. Hävettää kyllä myöntää, että olen joskus niiiiin lapsellinen. Aan ja Ceen kanssa onnistun luovimaan helpostikin, mutta ah-ihana-kamala-Bee! Välillä saatetaan ihan toisiimme vilkaisemalla saada hässäkkä aikaiseksi:O

Selkeä kasvun paikka- minulla!

Timantti kirjoitti...

Mä taas uskon luonnehoroskooppeihin, että sellanen luonne, missä kuussa sattuu syntymään...Mulla on kaks oinastytärtä ja sellaisia jukuripäitä molemmat ja kumpakin yhtä onneton siivoamaan, mut omaavat vahvan hoitovietin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania poikia!!! Kamala ikävä :(. Kylläpä A ja B ovatkin tuossa kuvassa samannäköisiä!

Halit!!!

Ikävöivä Turkinmatkaajaystävä

Stansta kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu! Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että erilaisuus on rikkaus. :)

Ruska kirjoitti...

Ihana kuva, aivan ihania poikasia sinulla :D
Tekisi mieli listata omienkin poikien erilaisuutta. Omat persoonalliset taipumukset näkyi jo niin varhain enkä sitä koskaan ole oikein lakannut ihmettelemästä. Vaikka toisaalta kai on ihan selvä, että kaikki ihmiset on alusta asti omia persooniaan. Tai ehkä onkin just iso ihme, miten moneksi meitä ihmisiä onkaan, vaikka ympäristökin olisi sama.